Hokki kärsi niukan tappion Asplövenille

Kajaanin Hokki kärsi niukan 1-0 (1-0, 0-0, 0-0) tappion Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla kiekkoilevalle Asplövenille. Ottelun avauserän ja samalla koko ottelun ainoaksi jääneen osuman viimeisteli runsaan 7 minuutin kohdalla haaparantalaisten Simon Olsson. Hokin maalilla pelannut Teemu Seppänen torjui ottelussa 26 kertaa, kun virkaveli Joni Puurula joutui venymään kiekon eteen peräti 34 kertaa.

– Peli oli tasainen, fyysinen ja äärimmäisen kova. Tämä oli maalin peli ja meidän parhaissa maalipaikoissa laukaukset suuntautuivat päin maalivahtia. Isosta kaukalosta huolimatta saimme hyvin vastustajan hyökkäykset kuriin ja saimme iskettyä hyviä vastahyökkäyksiä, kommentoi Hokin päävalmentaja Petri Mattila.

Mattila oli kuitenkin tappiosta huolimatta tyytyväinen joukkueen esitykseen.

– Tämä oli itselleni kolmas kerta täällä Haaparannassa ja tämä oli ehdottomasti paras peli meiltä mitä täällä on pelattu. Koko joukkue teki puolustussuuntaan juuri niitä asioita mitä haluttiin ja sitä kautta saimme myös hyökkäyspeliin ihan uudenlaista rytmiä. Homma pysyi hyvin kasassa vaikka jouduimmekin pelaamaan pienellä ryhmällä. Olosuhteisiin nähden olen oikein tyytyväinen peliesitykseen, joka oli valtavasti parempi mitä kahdessa edellisessä pelissä on pystytty esittämään.

Hokki-luotsille jäi ottelusta kuitenkin myös jotain hampaankoloon.

– Ainut asia mikä harmittaa ovat nuo tuomarit tuolla jäällä, jotka yrittivät kaikkensa tehdäkseen meidän illasta mahdollisimman hankalan ja näyttivät onnistuvan siinä erittäin hyvin. Harvoin näkee näin törkeätä puolueellisuutta mitä tänään, Mattila harmitteli.

– Lisäksi meidän ylivoimapeli oli tänään heikkoa johtuen siitä, että ylivoimakoostumukset menivät täysin uusiksi. Mutta siitä en ole huolissani, koska me olemme olleet kahdessa aiemmassa ottelussa ylivoimalla tehoikkaita ja seuraavaan matsiin saadaan jo takaisin niitä jätkiä, jotka sitä ykkösylivoimaa normaalisti pyörittävät, Mattila jatkaa.

Hokin harjoitusottelut jatkuvat keskiviikkona Joensuussa Jokipoikien vieraana sekä perjantaina Kajaanissa, jolloin vastaan asettuu JYP-Akatemia.

Hokki ja Avedia yhteistyöhön

Mestiksessä pelaava Kajaanin Hokki ja kajaanilainen media-alan yritys Avedia ovat solmineet yhteistösopimuksen. Avedian päällimmäinen tehtävä on kuvata ja livestreamata Hokin kotipelit MestisTV:lle. Toimenkuvaan kuuluu myös lehdistötilaisuuksien ja pelaajahaastetteluiden kuvaaminen, ottelutapahtumassa musiikin soittaminen sekä valokuvaaminen. Lisäksi yritys hoitaa Hokin muuta mediaa tarpeiden mukaisesti. Mutta mikä ihmeen yritys tämä Avedia sitten on?

– Avedia on nuori kajaanilainen media-alan yritys, joka aloitti toimintansa viime vuonna Nuori Yrittäjyys -ohjelmasta. Alunperin tarkoitus oli perustaa vain vuoden ajaksi ”harjoitusyritys”, mutta siinä toimiminen oli lopulta meille kaikille niin hyvä kokemus, että me halusimme jatkaa toimintaa, toteaa Avedian toimitusjohtaja Katja Ritvanen.

Kajaanilaisyriksessä odotetaan jo innolla tulevaa kautta.

– Olimme jo alunperin todella kiinnostuneita tästä mahdollisuudesta ja lopulta me päätimme lähteä tähän mukaan. Meillä on kasassa todella hyvä porukka ja odotamme kaikki innolla tulevaa kautta, Ritvanen jatkaa.

Myös Hokin kehityspäälikkö Juha Juntunen on tyytyväinen syntyneeseen yhteistyösopimukseen.

– Odotan suurella innolla uuden mediatiimin kanssa työskentelyä. Meillä on Hokin puolella asetettu suuret odotukset uudelle mediatiimille. Tapa jolla Avedian poppoo oli valmiina tarttumaan tähän haasteeseen ja ennen kaikkea se aito innostus tehtävää kohtaan on ollut erittäin hienoa huomata. Osa mediatiimiläisistä suorittaa vieläpä työssäoppimisjakson Hokissa, joka tulee vahvistamaan huomattavasti meidän markkinointitiimin iskukykyä.

Uudelle mediatiimille onkin povailtu MestisTV:n ja ottelutapahtuman lisäksi paljon muitakin tehtäviä Hokin organisaatiossa.

– Ehkä jopa yleisölle heillä on muutama yllätys takataskussa, Juntunen heittää.

Myös viime lokakuussa virallisesti toiminnan aloittanut Avedia lähtee yhteistyöhön kovin tavoittein.

– Me halutaan, että Kajaaniin tulee Suomen paras MestisTV. Haaste on kova, mutta siihen me halutaan tähdätä. Tästä tulee hyvä kausi sekä Hokille että meille, Ritvanen lupaa.

avedia-1024x768

Hokin kehityspäällikkö Juha Juntunen ja Avedian toimitusjohtaja Katja Ritvanen löivät kättä päälle uuden yhteistyösopimuksen syntymisen johdosta.

 

Hokki matkaa perjantaina Asplövenin vieraaksi

Uuteen Mestis-kauteen valmistautuva Kajaanin Hokki jatkaa harjoitusotteluitaan kohtaamalla vieraissa ruotsalaisen Asplövenin. Haaparannassa kotipelinsä pelaava Asplöven pelaa alkavalla kaudella Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Viime kausi oli seuralle ensimmäinen Allsvenskanissa.

Päävalmentaja Petri Mattilan mukaan Hokkia odottaa Haaparannassa kova haaste.

– Haaparanta on hieno paikka mennä pelaamaan, vastassa on erittäin kova joukkue. Hokki on koko Mestis-historiansa aikana voittanut siellä ainoastaan kerran ja parina viime vuonna on tullut tukkaan aika lujaa.

Mattila pitää ottelua Hokille kovana testinä.

– Iso kaukalo ja ruotsalainen pelitapa tekevät voittamisesta erittäin haastavaa, mutta sen takia sinne on joka vuosi haluttu mennä pelaamaan. Hyökkäämisen pitää olla rohkeaa ja on tärkeää pysyä itse kiekossa. Tämä peli on hyvä mittari, että tiedetään missä meidän peli menee.

Lähtökohdat otteluun eivät ole Hokille parhaat mahdolliset, sillä linnapaidat joutuvat pelaamaan ottelun kolmellä kentällisellä.

Anthony Guttig lähtee Ranskan maajoukkueen mukaan viikonlopuksi Ukrainaan. Teemu Virtala kärsii pienestä loukkaantumisesta ja lisäksi Arttu Heikkinen on sivussa henkilökohtaisten syiden vuoksi. Myöskään KalPa-apuja ei ole saatavilla, Mattila toteaa.

Ottelu alkaa kello 19.00 Suomen aikaa. Joukkueet kohtaavat uudelleen kahden viikon päästä Kajaanissa.

Kymmenen kiperää: Anthony Guttig

Hokki-fanien iloksi julkaisemme jokaisena maanantaina osion juttusarjasta nimeltään ”Kymmenen kiperää”, jossa kurkistamme kymmenen vaihtoehtokysymyksen avulla pelaajien ajatusmaailmaan. Ensimmäisenä piinapenkkiin joutui punttisalilta treenien jälkeen löytynyt Ranskan maajoukkuemies Anthony Guttig.

guttig-742x1024

Maali vai hieno syöttö?

Maali

Zidedine Zidane vai Eric Cantona? (Ranskalaisia jalkapalloilijoita)

-Zidane

Shortsit vai pitkät housut?

-Shortsit

Malli vai naapurintyttö?

-Malli

K’Maro vai Celine Dion?

-Celine Dion

BMW vai Mercedes Benz?

-Mercedes

Pasta vai kunnon pihvi?

-Pasta

Teemu Selänne vai Peter Forsberg?

-Hmm ,tiedän että minun pitäisi vastata Teemu Selänne, mutta vastaan kyllä silti että Forsberg.

KHL vai NHL?

-NHL

Petri Ylönen vai Juhani Tamminen? (Molemmat edustivat Ranskan maajoukkuetta 90-luvulla)

-Juhani Tamminen

Kajaanin Hokki jälleen voittolaukauskilpailuun Jyväskylässä

Kajaanin Hokki jatkoi harjoitusotteluita perjantaina Jyväskylässä JYP-Akatemian vieraana. Keskiviikkoiseen tapaan myös perjantaina voitto ratkaistiin voittolaukauskilpailussa. Ottelun vei lopulta nimiinsä JYP-Akatemia lukemin 5-4 (0-1,1-3.2-0).

Hokki lähti perjantain harjoitusotteluun lähes samalla kokoonpanolla kuin keskiviikkona pelattuun avausotteluun. Suurimpina muutoksina mainittakoot Kalpan A-junioreista avuksi saapuneet puolustajat Joonas Lyytinen ja Mikael Seppälä.

Hokki aloitti ottelun vahvasti ja siirtyi jo avauserässä 0-1 johtoon Samu Pyykkösen toimesta.

-Pyykkösen Samu pelasi tänään kahdessa kentällisessä ja sai ainakin varmasti tarpeeksi peliaikaa ja pystyi kyllä esiintymään edukseen, kommentoi Päävalmentaja Petri Mattila avausmaalin tehneen Pyykkösen otteita.

Toisen erän alkuun JYP-Akatemia tasoitti lukemiksi 1-1, kunnes alkoi Anthony Guttig-show. Ensin mies vei Hokin 1-2 johtoon. JYP-Akatemia tuli vielä kerran tasoihin, mutta Guttig iski erän loppuun vielä kahdesti täydentäen hattutemppunsa ja näin linnapaidat lähtivät 2-4 johtoasemassa kolmanteen erään.

Guttigin hattutemppu oli myös Mattilan mieleen.

-Guttig oli tänään kyllä hyvä. Neljä paikkaa ja niistä kolme maalia. Mies näytti kyllä, miksi hänet on tänne hankittu. Voittolaukauskisassakin kilautti vielä ylärimaan.

Kolmannessa erässä kotijoukkue kiri kahden maalin takaa-ajoasemasta rinnalle ja lopulta voittolaukauskisassa vielä ohi.

-Tietysti harmittaa se kolmas erä. Meillä oli siinä itsellä pitkä kahden miehen ylivoima, josta olisi pitänyt ”tappaa” peli. Ei onnistuttu ja otetaan heti perään pari tyhmää jäähyä ja vastustajalle 5 vastaan 3, josta ne sitten tasoitti. Ei ollut vaan jätkillä tänään sitä ihan lopullista halua voittaa tätä ottelua. Mutta kaiken kaikkiaan aika ehjä suoritus kuitenkin. Ne asiat joita ennen peliä painotettiin, meni jälleen pykälän eteenpäin. Ja erityismaininta näille kahdelle Kalpasta tulleelle jätkälle, eli Lyytiselle ja Seppälälle. Pelasivat tänään todella rohkeasti ja hyvin. Oli ilo kyllä tutustua kyseisiin kavereihin, tiivisti Mattila.

Hokki jatkaa harjoitusotteluita perjantaina Jyväskylässä JYP-Akatemian vieraana

Keskiviikkona voittolaukauskisassa Jokipojat lukemin 4-3vl kukistanut Kajaanin Hokki, lähtee perjantain otteluun muutamaa poikkeusta lukuunottamatta samalla kokoonpanolla.

Heikkisen Arttu on ainoa poissaolija. Artulla on alokasleiri menossa, eikä siksi pääse mukaan. Kalpan A-junioreista tulee pari pakkia täydentämään, mutta muuten mennään samalla nipulla, totesi Hokin päävalmentaja Petri Mattila.

Vaikka kauden avausottelu päättyikin voittoon, oli Mattilalla selkeä näkemys mitä asioita tulisi parantaa.

– Nopeammin pitää päästä omista lähtemään ja kaikinpuolin reagoida nopeammin eri tilanteisiin ja suunnanmuutoksiin. Myös kiekottomana pitää tehdä huomattavasti enemmän töitä kuin keskiviikkona. Hyökkääjien pitäisi koittaa päästä paremmin pelattavaksi kun hyökätään ja takakarvata aktiivisemmin kun tullaan alaspäin.

Anssi Rantanen vahvistamaan Hokin takalinjoja

Kajaanin Hokki saa mieluisan paluumuuttajan, kun Anssi Rantanen teki keskiviikkona seuran kanssa vuoden mittaisen sopimuksen. Rantanen on edustanut linnapaitoja aiemmin urallaan jo useampaan otteeseen.  Edellinen visiitti löytyy viime kaudelta, kun hän piipahti viiden ottelun mittaisella lainasopimuksella.

Fyysisestä pelityylistä tunnettu Rantanen on pelannut urallaan yhteensä 160 SM-liigaottelua ja lisäksi Mestis-kokemusta löytyy 300:n ottelun verran.

-Anssin sopimus on todella mieluinen uutinen. Anssi tuo kokoa, näköä ja fyysisyyttä meidän takalinjoille. Rantasen perässä ollaan oltu jo pitkään ja nyt se sitkeys sitten onneksi viimein palkittiin. Anssi kävi jo viime kaudella piipahtamassa täällä lyhyen pätkän ja jo silloin nähtiin, miten miehen läsnäolo rauhoittaa joukkueen tekemistä, mutta tuo samalla myös lisää pelirohkeutta. Rantasen myötä meidän puolustus alkaa olla siinä kunnossa kun toivoimmekin, eli kuusi kokenutta puolustajaa ja muutama nuorempi kaveri siihen lisäksi, kommentoi päävalmentaja Petri Mattila tuoretta sopimusta.

Kajaanin Hokki avasi harjoitusottelut rankkarivoitolla Jokipojista

Kajaanin Hokki aloitti jääkiekkokauden upeasti voitolla kotikentällä. Ensimmäisessä harjoitusottelussa kaatui Joensuun Jokipojat voittolaukauskisassa lukemin 4-3 (2-1,0-1,1-1).

Ottelun avauserä tarjosi paljon vauhtia ja myös kolme maalia. Maalinteon aloitti kotijoukkueesta Arttu Heikkinen, joka pääsi sivaltamaan kauden avausmaalin Riku Toivon hyvästä esityöstä. Myös erän toisesta maalista vastasi Hokki. Jokipoikien puolustuksen haparoidessa Anthony Guttig iski depyyttiottelussaan kiekon varmasti reppuun ja lukemiksi 2-0. Erän loppuun Jokipojat kavensi lukemiksi 1-2 Raimonds Vilkoitsin toimesta.

Toisessa erässä ottelun tempo laski selvästi ja erä näyttikin varsin pitkään maalittomalta, kunnes vajaa minuutti ennen erän loppua Elvjis Bieazais tasoitti lukemiksi 2-2.

Kolmanteen erään molemmat joukkueet tulivat jälleen pirteämmällä ilmeellä ja tilanteita nähtiin molempiin päihin toista erää enemmän. Kun erää oli käyty viitisen minuuttia vieraiden Sami Blåmqvist ampuu nopean vastahyökkäyksen päätteeksi tasoitusmaalin ohi Hokki-maalia vartioineen Teemu Seppäsen.

Kymmenen minuuttia ennen loppua Jokipoikien maalivahti Mikael Edelmann loukkaa itseään ja maalille vaihdetaan Daniel Spence. Kauan ei Spence kerkeä maalillaan seistä, kun kiekko jo löytyy hänen selän takaa. Maalintekijänä Riku Toivo, Arttu Niskakankaan ja Teemu Virtalan esityöstä. Ottelun loppu mennään maalittomana ja ottelun ratkaisu siirtyy suoraan voittolaukauskilpailuun.

Voittolaukauskilpailussa pääosiin nousevat maalivahdit, jotka pitävät seitsemän ensimmäistä laukaisijaparia ilman maalia. Vasta kahdeksannesta parista löytyy ottelulle ratkaisu, kun Riku Toivo viimein saa kiekon maalin.

Hokin päävalmentaja Petri Mattila näki joukkuensa otteissa paljon positiivista.

– Hyvä alku meiltä. Toisessa erässä sitten ei päästy ihan niin vahvasti kiekon kanssa omista eteenpäin,eikä pystytty luomaan kiekon kanssa painetta kohti vastustajan maalia tarpeeksi hyvin. Kolmas erä sitten paras meiltä ainakin tilastojen mukaan ja päästiin kuitenkin rinnalle ja ohi, vaikka näistä ei nyt pisteitä saakkaan. Kokonaisuutena ihan hyvä peli ja paljon niitä hyviä asioita näkyvillä juurikin ylivoimassa ja myös alivoimassa.

Hokin harjoituspelit jatkuvat perjantaina, kun se kohtaa vieraissa JYP-Akatemian.

Hokki – Jokipojat avaa jääkiekkokauden Kajaanissa

Kajaanin Hokki aloittaa kauden 2013-2014 harjoituspelit keskiviikkona kotonaan, kun vieraaksi saapuu Jokipojat Joensuusta. Vaikka molemmat joukkueet ovat harjoitelleet jo tovin jäällä, niin odotetun ensimmäisen ottelun aiheuttamaa jännitystä pystyy tuskin kumpikaan joukkue välttelemään.

-Kauden ensimmäinen peli on aina kauden ensimmäinen peli. Ei siihen kannata kauheita odotusarvoja lastata, vaan se on valmentajan silmiin monesti alusta loppuun pahinta painajaista. On tässä toki ehditty kahden viikon ajan jo harjoittelemaan, mutta sehän sitten huomenna nähdään että tuleeko ne harjoitellut asiat sieltä alitajunnasta, vai eikö tule, kuvaili Hokin päävalmentaja Petri Mattila päällimmäisiä tuntemuksiaan peliä edeltävänä iltana.

Keskiviikkona kajaanilaisyleisön suurin mielenkiinto keskittyy varmasti ensiesiintymisen tekevään Anthony Guttigiin. Ranskan maajoukkueessakin esiintynyt Guttig vakuutti otteillaan päävalmentaja Petri Mattilan varsin lyhyessä ajassa ja teki loppu kauden kattavan sopimuksen linnapaitoihin. Huomenna Hokki esittelee muutaman muunkin uuden kasvon ja Mattila lupaa kaikille odotetusti näytön paikan:

-Ylivoimiin meillä on jo aika selkeät ajatukset, että ketkä siellä niitä pelaa, mutta muuten koitetaan kaikille löytää juurikin sopivat roolit. Alivoimassa sitten annetaan varmasti mahdollisuus sellaisillekin, jotka ei sitä aikaisemmin ole niin paljon pelanneet.

Hokki-Jokipojat harjoitusottelu alkaa Kajaanin jäähallissa 14.8 klo 18.30

Äänestä suosikkiasi Hokin maalibiisiksi kaudelle 2013-2014!

Äänestä kolmesta kappalevaihtoehdosta omaa suosikkiasi Hokin ensi kauden maalibiisiksi. Äänestää voit joko Hokin ensimmäisessä harjoitusottelussa keskiviikkona 14. elokuuta Kajaanin jäähallilla tai Hokin virallisella Facebook -sivulla torstaihin 15.8 klo 17.00 saakka. Kappaleista eniten ääniä saanut on Hokin ensi kauden maalibiisi, jota toivottavasti kuullaan jäähallilla paljon!

Maalibiisivaihtoehdot:

1. Scooter – Maria

2. Gogol Bordello – Wonderlust King

3. Dropkick Murphys – Johnny I hardly knew ya