Hokin matkaa huippuotteluun Kalajoelle

Kajaanin Hokin viikonloppu käynnistyy lauantaina vierasottelulla Kalajoen JHT:tä vastaan. Joukkueet kohtasivat toisensa syyskuussa, jolloin Hokki oli kotikaukalossaan parempi lukemin 2–1.

JHT on esittänyt viime aikoina vakuuttavia otteita. Kahdeksasta edellisestä pelistä voittoja on kertynyt seitsemän kappaletta, ainoan tappion tultua HCIK:n vieraana sunnuntaina. Viimeksi JHT pelasi keskiviikkona, jolloin AIK/Laser HT kaatui Kalajoella 7–3.

– Odotamme innolla ottelua, edessä on fyysinen kamppailu pienessä kaukalossa ja JHT on meille hyvä mittari tähän paikkaan, Hokin päävalmentaja Jukka Niiranen kommentoi.

Hokin lähtökohta otteluun on erilainen, sillä isäntäjoukkue JHT lähtee otteluun ennakkosuosikkina. Viime viikkojen otteluissa Hokki on joutunut ottamaan pelilliset ohjat käsiinsä.

JHT on hävinnyt tällä kaudella vain yhden kotiottelun.

– Meidän pelaaminen on ollut vähän tahmeaa viime peleissä, kun olemme lähteneet ennakkosuosikkina muutamaan kotiotteluun, Niiranen myöntää.

– Pelaamisemme lähtee tiiviistä puolustuspelistä omassa päässä, josta olemme puhuneet keskenämme ja harjoitelleet sitä tällä viikolla. Samalla pitää kuitenkin löytyä rohkeutta hyökätä kiekon kanssa. Näiden yhdistämiseen tarvitaan sopiva tasapaino.

Jesse Niskanen pelaa Hokin ykkössentterinä Kalajoella. (Kuva: Tuomas Juntunen)

Hokilta sivussa ottelusta ovat Jaakko Heiskanen ja Niki Huovinen. Heiskanen on sivussa loukkaantumisen vuoksi ja Huovinen ei pelaa viikonlopun otteluissa henkilökohtaisten syiden takia.

Pelaavaan kokoonpanoon nousevat Toni Koskinen ja Jesse Niskanen. Niskanen hyökkää Hokin ykkösketjun keskellä Roberts Locansin ja Niko Saarenpään välissä.

– Niko hoitaa ruutunsa paikasta riippumatta. Nyt oli paikka laittaa hyvin harjoitellut Jesse keskelle ja siirtää Niko laitaan. Niko on hyvin hoitanut sentterin hommat, mutta laitahyökkääjä on hänen paras paikkansa, Niiranen pyörittelee.

Hokin alustava kokoonpanoon JHT-otteluun:

14 Roberts Locans – 11 Jesse Niskanen – 16 Niko Saarenpää
23 Riku Korhonen – 26 Martins Vitolins – 15 Heikki Klemetti
19 Peter Gápa – 12 Oscar Leppänen – 27 Tommi Klemetti
31 Erno Räisänen – 9 Eetu Patronen – 22 Toni Koskinen

2 Anton Kokkonen – 95 Jarkko Heikkinen
6 Robin Ullberg – 28 Micke Niemelä
10 Alejandro Ramirez – 70 Alexander Liulchuk
7 Juho-Ville Kyllönen (7. puolustaja)

35 Severi Kinnunen (AM) – 1 Lari Kukkohovi

Seuraavat ottelut:
La 11.11.2017 JHT–Hokki klo 16.00
Su 12.11.2017 Hokki–S-Kiekko klo 16.00