Hokki kohtaa ilmaisottelussa sarjan ennakkosuosikin

Hokin kausi jatkuu viikonloppuna kahdella ottelulla. Lauantaina vastaan asettuu Suomi-sarjan kärkikahinoihin kaavailtu Nokian Pyry. 

Hokin lauantainen vastustaja Nokian Pyry aloitti Hokin tapaan kauden voitolla ja tappiolla. Lauantaina joukkue möyhensi Riemun kotonaan 8–1, mutta sunnuntaina nokialaiset hävisivät FPS:lle vieraissa 2–3.

– Pyry on viime vuodet ollut tämän sarjan kestosuosikkeja ja heillä on ollut aina laadukas materiaali. Se on nuorentunut viime vuodesta, mutta itse pidän heitä silti yhtenä sarjan kolmesta ennakkosuosikista, Hokin päävalmentaja Jukka Niiranen kommentoi.

– Pyry on vähän muuttanut muotoaan aikaisemmilta vuosilta, se on ollut aiemmin kokenut joukkue ja sitä kokemusta on siirtynyt täksi kaudeksi KOOVEEn puolelle. Vastassa on varmasti erittäin laadukas ja luisteleva joukkue.

Hokki pelasi viimeksi sunnuntaina, jolloin joukkue kaatoi Kalajoen JHT:n kotihallissaan 2–1. Kuluvan viikon ajan joukkue on päässyt hiomaan viisikkkopelin kuvioitaan.

– Meillä on ollut nyt uusi tilanne, olemme päässeet harjoittelemaan normaalisti riittävällä määrällä miehiä. Olemme pyrkineet saamaan meidän peliä kasaan ja meillä onkin hyvä viikko takana sen suhteen, Niiranen kertoo.

Pyryssä pelaavat tällä kaudella Hokki-kasvatti Eemeli Sormunen sekä viime vuonna Hokissa pelanneet Tino Kauppinen ja Tomi Rautio. Kauppisen pelaaminen lauantaina on epävarmaa.

Hokilta sivussa viikonlopun otteluista on jo jääharjoituksiin palannut Riku Korhonen, jonka odotetaan palaavan pelaavaan miehistöön ensi viikonlopun kamppailuihin. Torstaina joukkueeseen liittynyt Jaakko Heiskanen debytoi Hokki-paidassa ykkösketjun keskellä.

– Riku oli tänään jäällä, mutta hän ei pelaa vielä viikonloppuna. Meidän lopullinen kokoonpano varmistuu vasta huomenna aamulla.

Hokin seuraavat ottelut:
La 30.9.2017 Hokki–Pyry klo 18.30 (ILMAISOTTELU)
Su 1.10.2017 Muik Hockey–Hokki klo 16.00

 

Liiku lauantaina -tapahtuman aikataulu:

Haka–VIFK kello 14
Iso Hoon taukojumppa noin kello 14.45
Hokki–Pyry kello 18.30

Huom! Hallille kannattaa varata mukaan käteistä.