Jatkosarja päätökseen kotiotteluilla – kuka tulee Hokin puolivälierävastustajaksi?

Kajaanin Hokin jatkosarja huipentuu kahden kotiottelun viikonlopulla, kun vastaan asettuvat sarjan kärkijoukkueet Nokian Pyry ja Porvoon Hunters.

Hokki tulee viikonlopun kotiotteluihin allaan kolme voitokasta vierasottelua. Edellisenä viikonloppuna vastaan asettui Pyry ja KOOVEE, joista Hokki haki täydet kuusi pistettä.

– Mukava lopettaa jatkosarja kotipeleillä ja lähteä tästä keskiviikkona alkaviin playoffeihin. Varmasti kaksi tiukkaa peliä on edessä. Meidän pitää saada kotipelaaminen samalla lailla kuntoon kuin miten olemme vieraissa nyt kolme peliä pelanneet, Hokin hyökkääjä Riku Korhonen kertoo.

Pyryn edeltävä viikonloppu toi ex-Hokki valmentaja Sami Karppisen vetämälle joukkueelle yhden pisteen kahdesta kotiottelusta. Lauantaina Hokki haki pisteet Nokialta luvuin 1–2 ja sunnuntaina JHT onnistui hakemaan kaksi pistettä jatkoaikavoitolla luvuin 2–3.

– Pyryllä on hyviä pelimiehiä, kiekollisesti taitavia hyökkääjiä. Ehkä se heidän heikkous on puolustuksessa. Meidän pitää saada pitkiä hyökkäyksiä, maalille menoja ja kiekkoja toimitettua maalille. Ihan perusjuttuja, Korhonen ennakoi.

Porvoon Hunters saapuu Kajaaniin sunnuntaina pelaamaan viikon kolmannen ottelunsa. Hunters kaatoi keskiviikkona kotonaan KOOVEEn luvuin 3–1 ja varmisti samalla KOOVEEn sijoittuvan jatkosarjassa kuudenneksi.

– Tulee varmasti kova kamppailupeli, heillä on hyvät pakit ja he ovat hyviä hyökkäämään sekä puolustamaan. Pitää varmasti kamppailla paljon, mutta eiköhän kovalla pelillä tule voitto, ainakin uskoisin näin.

Riku Korhonen toivoo Hokin kotipelaamiseen parannusta. (Kuva: Tuomas Juntunen)

Hokki kohtaa puolivälierissä KOOVEEn, FPS:n tai JHT:n

Keskiviikkona pelattu Hunters–KOOVEE-ottelu ratkaisi Hokin olevan jatkosarjan päätteeksi sijoilla 3—5. Vastaan pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella tulee näin ollen joko KOOVEE, FPS tai JHT.

– Kyllähän se olisi tärkeää saada yksi piste enemmän kuin JHT, että saisimme kotiedun. Olemme kuitenkin pelanneet hyvin vieraissakin, en tiedä onko se kotietu niin tärkeä saada. Hyvähän se olisi saada aloittaa kotona, mutta ei sillä pitäisi periaatteessa olla mitään väliä, kuitenkin ne pelit pitää voittaa, Korhonen muistuttaa.

Pyry-ottelussa Hokin kokoonpanosta puuttuvat Olli-Pekka TuikkaToni Koskinen ja Juho-Ville Kyllönen.

Paluun kokoonpanoon tekevät viime viikonlopun peleistä sivussa olleet Jaakko Heiskanen, Peter Gápa ja Robin Ullberg.

Ylemmän jatkosarjan viimeiset ottelut:
La 17.2. Hokki–Pyry klo 17.00
Su 18.2. Hokki–Hunters klo 17.30

Peter Gápa. palaa Hokin kokoonpanoon lauantaina (Kuva: Tuomas Juntunen)

Sarjataulukko:
1. Hunters 83p
2. Pyry 82p
3. FPS 77p
4. JHT 73p
5. Hokki 73p
6. KOOVEE 69p

Jatkosarjan viimeiset ottelut:

La 17.2.
JHT–Hunters
Hokki–Pyry
KOOVEE–FPS

Su 18.2.
JHT–Pyry
Hokki–Hunters

Puolivälierien pelipäivät:
Ke 21.2. Puolivälierä 1
La 24.2. Puolivälierä 2
Su 25.2. Puolivälierä 3
Ti 27.2. Puolivälierä 4
To 1.3. Puolivälierä 5