Tuomas Komulainen palasi Kainuuseen roolin perässä

RoKin paidassa kaksi ja puoli edellistä kautta kiekkoillut Tuomas Komulainen palasi tulevaksi kaudeksi Kainuuseen.

Ensimmäinen kokonainen kausi Mestiksessä sujui tehojen valossa Tuomas Komulaiselta erinomaisesti. Tehoilla 19+13=32 hän oli RoKin paras maalintekijä ja neljänneksi paras pistemies.

– Ensimmäinen kausi oli omasta mielestä hyvä. Maalimäärä ehkä yllätti itsenikin tietyllä tavalla. Sen kauden aikana mentiin paljon eteenpäin, Komulainen arvioi.

Toisen kauden aikana Rovaniemellä hyökkääjän tehot kääntyivät syöttöpainoitteisemmaksi. 5+21=26 tehot iskenyt kuhmolainen ei löytänyt syytä maalimäärän laskulle.

– Toisella kaudella alkukausi oli vaikea ja oikein mistään ei mennyt sisään. En löytänyt siihen isoa syytä, en saanut itseluottamukselle boostia ja se oli vähän heikompi kausi maalien suhteen.

Päättyneellä kaudella Komulainen oli RoKin tilastokärki vähemmän halutussa tilastossa. 85 jäähyminuutillaan hän oli nimittäin joukkueensa eniten rangaistuksia ottanut pelaaja. Lukemaa selittää osaltaan hänen saamat kaksi pelirangaistusta ja yksi käytösrangaistus.

– Ehkä noita kakkosia on tullut otettua liikaa, se on ollut vähän minun oma ongelma ja sitä pitää karsia pois. Viime kauden jäähymäärä oli niin iso, koska tuli ennätysmäärä isoja rangaistuksia, joita ei ole koko uralla tullut niin paljoa kuin viime kaudella.

Tuomas Komulaisella on alla kaksi tehokasta kautta RoKissa. (Kuva: Oona Sarajärvi)

Niin laiturin kuin keskushyökkääjän roolin taitava Komulainen tuo joukkueeseen monipuolisuutta. Kiekollisesta pelistä pitävä Komulainen itse näkee paikkansa keskellä.

– Olen ehkä ennemmin sentteri, näen itseni enemmän pelintekijänä ja pystyn jakamaan laitureille kiekkoa.

Kajaaniin 24-vuotias hyökkääjä saapuu hakemaan suurta roolia.

– Iso rooli kiinnostaa aina ja minulla on halua kokonaisvaltaistaa omaa peliä. Esimerkiksi viime kaudella en pelannut alivoimalla ollenkaan ja näen, että pystyn pelaamaan sitä hyvällä tasolla.

Myös mahdollinen nousu Suomi-sarjasta Mestikseen toi kiinnostusta Hokin projektiin.

– Varmaan Hokkikin haluaa lähivuosina Mestikseen ja näen sen nousumahdollisuuden mahtavana mahdollisuutena. Harvoin Suomessa joukkue pääsee kuitenkaan nousemaan sarjaporrasta ylemmäs muualla kuin kabinetissa.

KuKin kasvattina Komulainen on yksi Hokin kahdestatoista sopimuspelaajasta, joka on Kainuusta tai käynyt Hokki-junioripolun.

– Minun mielestä se on hienoa, että Hokissa on kainuulaisia pelaajia. Sekin tilanne olisi huono, jossa jouduttaisiin hankkimaan paljon pelaajia muualta ja se ei varmaan yleisöäkään kiinnosta.

– Toisaalta joukkueessa olevien kainuulaisten määrä kertoo se myös sitä, että junioritoiminnassa tehdään asioita oikein. Mitä olen kuullut joukkueen nuorista pelaajista, niin siellä on hyviä pelaajia tulossa.

–JH