16-vuotias Mikko-Matti Paakkola debytoi Hokissa – Riku Korhonen lainalle
Kajaanin Hokin paidassa nähdään keskiviikkona nuori debytantti, kun laitahyökkääjä Mikko-Matti Paakkola, 16, pelaa Raahe-Kiekkoa vastaan ensimmäisen ottelunsa Hokin edustusjoukkueessa.
Paakkola on pelannut tällä kaudella Hokin A-junioreissa 17 ottelua tehoin 7+6=13. Lisäksi hän on pelannut Hokin B-junioreissa kaksi ottelua tehoin 2+3.
– Tunnemme ”Mikkiksen” ja nyt tuli hyvä sauma nostaa hänet Edustuksen puolelle. Hän on kiekollisesti taitava pelaaja, joka osaa tehdä maaleja. Hän on yksi Hokin lupaavimmista junioripelaajista, Hokin päävalmentaja Jukka Niiranen kehuu.
Hokki saa keskiviikon otteluun myös tutun lainamiehen Iisalmesta, kun Riku Korhonen nähdään jälleen Hokki-paidassa. Korhonen pelasi Hokissa kaudet 2016–2017 ja 2017–2018. Lisäksi hän pelasi kauden alussa lainalla Hokissa kaksi ottelua, joissa hän teki tehot 1+1.
Korhosen laina kattaa keskiviikon vierasottelun.
– Riku on meille tuttu pelaaja ja otamme hänet aina mielellämme mukaan. Saamme nyt kolme täyttä hyökkäysketjua kasaan.
Korhonen pelaa keskiviikkona alustavasti yhdessä Mikko-Matti Paakkolan ja Miko Kilpeläisen kanssa.

Paakkola debytoi Hokki-paidassa Raahe-Kiekkoa vastaan.
Vastassa alkukauden valopilkku
Sarjanousija Raahe-Kiekko on ollut alkukauden suurimpia yllättäjiä. Joukkuetta povattiin sarjan tyvipäähän, mutta tällä hetkellä raahelaisjoukkue löytyy sarjataulukosta sijalta kuusi.
Hokin ja Raahe-Kiekon välillä sarjataulukossa on vain neljä pistettä.
– Raahe on perinteinen kiekkokaupunki ja olen erittäin tyytyväinen, että meidän alueelta on sarjassa lisää seuroja. Se ei kuitenkaan ole mielessä huomenna, kun lähdemme hakemaan kaikin keinoin pisteitä, Niiranen naurahtaa.
Hokki lähtee otteluun kolmella kentällisellä. Armeijaharjoitusten vuoksi sivussa ovat Arttu Leskinen, Jesperi Viikilä, Jimi Nylund, Alejandro Ramirez, Markus Still ja Eetu Martikainen. He ovat käytettävissä normaalisti viikonlopun kotiotteluissa.
Lisäksi loukkaantumisten vuoksi sivussa ovat Teemu Kemppainen, Henri Kyllönen, Oscar Leppänen, Jesse Niskanen ja Jussi Vikholm.
Sen sijaan pelikieltonsa kärsinyt Jarkko Heikkinen palaa Hokin kokoonpanoon.
– Tulossa on kova taistelupeli. Meillä on viime viikonlopulta hyvä pohja peli-ilmeeseen. Raahe-Kiekko on aloittanut sarjan hyvin ja jokainen pelaaja tietää, että voittoon vaaditaan iso työmäärä.
Keskiviikon ottelun jälkeen Hokki on pelannut 15 sarjaottelua, joista peräti 11 on ollut vieraskentällä.
– Raskas kolmen pelin viikko on tulossa. Harjoittelemme täysin pelien ehdoilla ja etenemme päivä kerrallaan. Onneksi pahin kuorma vähenee tämän viikon jälkeen, Niiranen huokaisee.
Tulevat ottelut:
Ke 07.11. klo 18.30 RaaheK–Hokki
La 10.11. klo 17.00 Hokki–HC Giants
Su 11.11. klo 15.00 Hokki–S-Kiekko