762 päivää ilman maaleja – ”Tuuletus lähti vähän laukalle”

Kun pelaaja tekee jääkiekko-ottelussa kaksi maalia, ei se yleensä aiheuta suuria tunteita. Toisin kuitenkin kävi perjantai-iltana Kajaanissa, kun Hokki-kapteeni Ville Hyvärinen onnistui maalinteossa ensimmäisen kerran yli kahteen vuoteen. Ja vieläpä kahteen otteeseen.

Kalevankankaan jäähalli, 15. joulukuuta 2012. Tuolloin vielä SaPKoa edustanut Ville Hyvärinen venytti maaliverkkoa Jukureita vastaan. Seuraavaa Hyvärisen pelitilanneosumaa saatiinkin odottaa. Ja pitkään.

Kunnes nyt. Perjantaina 16. tammikuuta 2015, Hyvärinen nousee kiekon kanssa röyhkeästi maalille ja ujuttaa kiekon Aaro Peltosen selän taakse. Näiden kahden maalin välillä ehti vierähtää yhteensä 762 päivää eli reilut kaksi vuotta. Pitkä maaliton kausi näkyi myös Hyvärisen tuuletuksessa.

762 päivää maaleitta pelannut Ville Hyvärinen sai muistoksi kiekon.

762 päivää maaleitta pelannut Ville Hyvärinen sai muistoksi kiekon.

– Kyllä varsinkin siinä ensimmäisessä maalissa purkautui niin paljon hyvää oloa, että se tuuletus lähti vähän laukalle, Hyvärinen nauraa.

Ja kun ketsuppipullo kerran aukesi, niin Hyvärinen iski ottelussa vielä toisenkin maalin. Lähes identtisellä tavalla.

– Varmaan joskus B-junnuissa olen tehnyt viimeksi kaksi maalia samassa pelissä, Hyvärinen muistelee.

23-vuotias KalPa-kasvatti sai ottelun jälkeen joukkuekavereilta paljon palautetta tuuletuksistaan, joissa ei muita joukkuekavereita juuri huomioitu. Hyvärinen kuitenkin kertoo puolustuspuheenvuorossaan syyn, miksi tuuletukset oikein lähtivät laukalle.

– Otetaan esimerkki. Jos joku lukiossa opettelee ruotsia ja sitten ei kahteen vuoteen puhu sitä, niin kyllä sekin unohtuu. Samalla tavalla toimii myös tuulettaminen. Eli jos et tee kahteen vuoteen maalia, niin kyllä siinä unohtuu, miten sitä voisi tuulettaa.

– Maalit on minulle sen verran harvinaista herkkua, että niistä saa ja pitää nauttia, Hyvärinen puolustautuu.

Vaikka Hokin 3-0 -johtomaali ei ollut Hyväriselle uran ensimmäinen Mestiksessä, päätti joukkuekaveri Miska Humaloja hakea silti kiekon talteen.

Toiko ”taikakirja” apua maalintekoon?

Yksi mahdollinen selitys Hyvärisen maalittoman putken katkeamiseen löytyy Minna Marshin kirjoittamasta ”Miksi maali ei synny?” -kirjasta. Hyvärinen twiittasi 5. tammikuuta aloittavansa lukemaan kyseistä kirjaa, jotta hän saisi jälleen ketsuppipullot auki. Kyseinen twiitti löytyy tästä: https://twitter.com/rannipakki/status/552062200895262720

– Ilmeisesti se kirjan lukeminen on auttanut. 30 sivua on nyt takana, joten se kai siinä on taustalla.

Mutta millaisen maalivainun Hyvärinen voikaan oikein löytää, jos hän jatkaa kirjan lukemista?

vili twiitti

– Sitä minäkin tässä pelkään, Hyvärinen nauraa.

Tilastosivujen mukaan Hyvärinen onnistui kevään 2014 pudotuspeleissä maalinteossa kertaalleen. Todellisuudessa maalin teki nykyään KooKoossa pelaava Mika Koivisto, mutta maali merkattiin ottelupöytäkirjaan virheellisesti Hyväriselle.

– Olin itse kentällä, mutta en koskenut kiekkoon. Se oli Kojon maali, Hyvärinen myöntää.

Joulukuun 2012 jälkeen Hyvärinen on kuitenkin onnistunut tekemään maaleja rangaistuslaukauksista. Erään kaudella 2012-2013 Kajaanissa pelatun voittomaalikilpailun Hyvärinen muistaa yhä elävästi. Silloin Hyvärinen edusti vielä SaPKoa ja vastassa Hokin maalissa oli Teemu Seppänen.

– Lähdin tekemään siinä sellaisesta ”Hirschovits-tyyppistä” harhautusta ja onnistuin viemään Sepin siinä kahville. Sepi ei ole löytänyt vieläkään kotiin sen jälkeen, Hyvärinen paukuttelee henkseleitään.

– On tullut tehtyä sen verran vähän maaleja, että voisin luetella ne kaikki tässä, Hyvärinen naurahtaa.

Porrastreenin kautta viikonlopun viettoon

Kun LeKi-ottelun päätössummerin soitosta oli vierähtänyt vain 15 minuuttia, oli Hokin joukkue kokoontunut jäähallin portaisiin. Vaikka linnapaidat voittivat ottelun puhtaasti lukemin 4-0, ei valmennusjohto säästellyt turhaan miehiä, vaan pelaajat joutuivat tekemään porrashyppyjä reilun puolen tunnin ajan. Portaikossa nähtiinkin iso joukko väsyneitä miehiä.

– Kivempi se on silti tehdä tälläinen treeni näin perjantai-iltana kuin vaikkapa maanantaina. Meillä on seuraava peli kuitenkin vasta ensi keskiviikkona, joten meillä on hyvin aikaa palautua tästä treenistä.

Hyvärinen muistuttaa, että Hokin tavoitteet ovat keväällä ja kaikki harjoitukset tehdään pudotuspelejä silmällä pitäen.

– Kaikki tekeminen tähtää kevääseen, joten valmennus on varmasti miettinyt tarkkaan kaikki nämä jutut, että mitä treenejä tehdään missäkin vaiheessa ja miten ehditään palautua, Hyvärinen päättää.

Linnapaidat palaavat harjoituksiin maanantaina. Seuraavan ottelun Hokki pelaa keskiviikkona Savonlinnassa.

Hokin harjoitukset jatkuivat välittömästi perjantai-illan ottelun jälkeen. Ohjelmassa oli reilun tunnin porrastreeni.

Hokin harjoitukset jatkuivat välittömästi perjantai-illan ottelun jälkeen. Ohjelmassa oli reilu puolen tunnin porrastreeni.