A-junioreiden tavoitteena sarjapaikan säilyttäminen

Kajaanin Hokin A-junioreiden kausi Nuorten Mestiksessä on alkanut kahdella voitolla ja yhdellä tappiolla. Hokki kaatoi sarja-avauksessa RoKin vieraskentällä 2–5 ja sunnuntaina Hokki kaatoi kotonaan Blues-Akatemian jatkoajan jälkeen 5–4.

Lauantaina Hokki kärsi tappion KJT Haukoille 4–7.

– Odotuksiin nähden kausi on lähtenyt hyvin liikkeelle. Lauantain peli oli meiltä heikko, mutta vierasvoittoon Rovaniemellä ja Blues-Akatemian kaatamiseen jatkoajalla voi olla tyytyväinen, A-junioreiden päävalmentaja Sami Arvola summaa.

Nuorten Mestiksessä pelaa 15 joukkuetta, ja jouluun mennessä kaikki joukkueet pelaavat kaksinkertaisen sarjan eli 28 ottelua. Kaksi parasta etenee Nuorten SM-liigan alempaan jatkosarjaan ja kolme huonointa tippuu Nuorten Suomi-sarjaan.

– Meidän tavoitteena on säilyttää sarjapaikka, eli sijat 3–12. Sarjapaikka ei ole itsestäänselvyys, mutta jos kaikki menee hyvin, niin voimme pelata keväällä pudotuspeleissä.

– Tänä vuonna sarja on helkkarin kova, sillä periaatteessa kaikki viime kauden pisteautomaatit ovat tippuneet sarjasta pois, Arvola huomauttaa.

B-juniori-ikäinen Teemu Kemppainen on tällä kaudella isossa roolissa myös Hokin A-junioreissa. (Kuva: Tuomas Juntunen)

Katseet nuoriin

A-junioreiden pelaajatilanne on tällä hetkellä pulmallinen, sillä joukkueessa on vain 5 puolustajaa ja 12 hyökkääjää. Sen sijaan maalivahteja on peräti neljä.

– Edustuksen avut ovat meille elintärkeitä. Yleensä saamme sieltä kentällisen verran pelaajia, mutta viikoittainen harjoittelu kärsii, sillä emme pysty tekemään juurikaan viisikkoharjoitteita, Arvola sanoo.

Hokin paras pistemies alkukaudella on ollut Miko Kilpeläinen, joka on tehnyt kolmeen otteluun tehot 2+3.

– Miko on mennyt selvästi eteenpäin, kun hän on päässyt harjoittelemaan Edustuksen mukana. Ainakin henkisesti hän on nyt vahvempi, Arvola kehaisee.

Arvola vinkkaa, että myös vuonna 2001 syntynyttä Hokki-kasvatti Mikko-Matti Paakkolaa kannattaa seurata.

– Paakkola on synnynnäinen maalintekijä. Hänellä on potentiaalia tehdä tällä kaudella 2 pistettä per peli ja nousta lähivuosina Edustukseen.

A-junioreiden alkukauden parhaat pistemiehet:
1. Miko Kilpeläinen (3 ottelua) 2+3=5
2. Mikko-Matti Paakkola (3) 2+2=4
3. Teemu Kemppainen (3) 1+3=4
4. Saku Leinonen (3) 2+1=3
5. Juho-Ville Kyllönen (2) 1+2=3
6. Veikka Laakkonen (3) 2+0=2
7. Markus Still (1) 1+1=2
8. Tommi Klemetti (2) 0+2=2
9. Joni Aho (3) 0+2=2
10. Aleksi Kursu (2) 1+0=1

A-JUNIOREIDEN SIVUT

Miko Kilpeläinen (kesk.) on ollut Hokin A-junioreden alkukauden tehokkain pelaaja.

A-junioreiden yhteistyökumppanit kaudella 2018–2019