A-junioreilla tehokas alku Nuorten Mestikseen

Hokin A-junioreiden ovat aloittaneet kautensa tehokkaasti. 11 pelatun ottelun jälkeen joukkue löytyy sarjataulukon neljänneltä sijalta 20 pisteellä. Joukkueen päävalmentaja Sami Arvola on kauden alkuun tyytyväinen.

– Kausi lähti hyvin liikkeelle, sitten siihen tuli pari välipeliä, joissa emme olleet ihan parhaimmillaan ja niissä tuli tappiot. Kaikin puolin kausi on lähtenyt hyvin siihen nähden, miten olemme pystyneet treenaamaan ja paljonko meillä on poikia.

Viime otteluissa joukkuetta on riivannut kapea pelaajamateriaali.

– Viimekin ottelussa meillä oli vain neljä puolustajaa. Meillä on ollut pelaajaongelmaa määrällisesti. Kauden alla tuli pahoja loukkaantumisia, kolmesta silloin loukkaantuneesta yksi on vieläkin sivussa. Edustukseen sopimuksen sai useampi pelaaja, joten meillä on vähän kapea harjoitusryhmä.

Joukkueen tavoite kauteen lähdettäessä oli sarjapaikan säilyttäminen. Vaikka joukkue on neljäntenä sarjassa, Arvola muistuttaa sarjan tasaisuudesta. Yhdentenätoista oleva KJT Haukat on vain kolme pistettä Hokkia perässä.

– Me pelaamme edelleen tippumisviivaa vastaan, sen suhteen meidän tavoitteet eivät ole hävinneet mihinkään. Tällä hetkellä se on omissa käsissä, mutta sarja on niin pirun tasainen, että tässä pitää olla koko ajan hyvin hereillä.

A-junioreiden ja edustusjoukkueen välinen pelaajaliikenne on kuluvan kauden alussa ollut aikaisempaa aktiivisempaa, kun edustuksen nuorimmat pelaajat ovat käyneet pelaamassa Nuorten Mestistä.

– Liikenne on ollut nyt hyvää. Edustuksesta on käynyt meillä pojat pelaamassa ja se on ollut hyvällä mallilla. Tällä hetkellä edustuksellakin on määrätty määrä pelaajia, niin ei sieltäkään hirveästi pystytä irrottamaan pelaajia meille.

– Yhteistyö edustuksen kanssa on toiminut hyvin, toivottavasti se jatkuu koko kauden.

Jesse Niskanen on Hokin A-nuorten pistepörssin toisena. (Kuva: Tuomas Juntunen)

A-nuorten kokoonpanoa on tarvittaessa täydennetty Hokin B-junioreilla. 2000-luvulla syntyneet Henri Kyllönen ja Teemu Kemppainen ovat astuneet esiin vahvasti.

– Meillä on ollut se apu, että olemme saaneet B-nuorista tarvittaessa hyviä apuja.

Kesän aikana kehittyneitä pelaajia kysyttäessä Arvolalle nousee mieleen kaksi nimeä: nuori puolustaja Anton Ovchinnikov ja kahden vuoden sopimuksen edustusjoukkueeseen vastikään solminut Lari Kukkohovi.

– 1998-syntyneet ovat pelanneet jo vuoden ja se on ollut positiivinen yllätys, miten he ovat pystyneet ottamaan vastuuta tuossa joukkueessa.

– Anton on ollut todella hyvä, hän on parantanut huomattavasti viime kauteen nähden ja nyt on ihan eri mies. Lari on ollut hyvä maalissa, nyt on kolmas kausi yhdessä ja tämä on ehdottomasti ollut paras kauden alku häneltä. Siinä näkee sen, että hänelle on tullut kokemusta ja hän on saanut pelejä alleen.

Selkeää parannettavaa nuorten hokkilaisten pelaamisessa löytyy vielä yhdestä osa-alueesta. Oman pään puolustuspeliä pitää hioa kauden edetessä.

– Oman pään puolustuspelaamisessa on vielä paljon tekemistä. Kiekollisena pelaaminen on ihan hyvää, mutta kiekottomana omissa pitää saada vielä huomattavasti jämäkkyyttä. Se on meidän akilleen kantapää tällä hetkellä.

 

-JH