Aina ei voi voittaa

Kajaanin Hokin massiivinen 20 ottelun voittoputki sai päätöksensä sunnuntaina Kajaanissa, kun Nokian Pyry haki pisteet luvuin 2–4.

Ennen Pyry-tappiota Hokki oli hävinnyt edellisen kerran 20. lokakuuta.

– Emme olleet valmiita ensimmäisessä erässä. Pyry oli liikkui paremmin ja hukkasimme itse neljä ylivoimaa. Toisessa erässä peli alkoi kääntyä meille ja viimeiset 1,5 erää oli meidän hallintaa, Hokin päävalmentaja Jukka Niiranen summaa pelin kulkua.

– Kolmannessa erässä meillä oli paikkoja yllin kyllin tulla tasoihin ja mennä ohi, mutta tällä kertaa kaveri oli onnekkaampi.

Hokin maalit iskivät Risto Mattila ja Markus Still.

Markus Still onnistui jälleen kerran maalinteossa. (Kuva: Tuomas Juntunen)

Pyryn ja Hokin kohtaamisissa vain vierasvoittoja

Hokki ja Pyry ovat kohdanneet Suomi-sarjassa kahden viime kauden aikana kuudesti. Joka kerta voittajana kaukalosta on poistunut vierasjoukkue. Myös sunnuntain kohtaaminen Kajaanissa jatkoi samaa rataa.

– Tämä oli aika samantyylinen peli kuin marraskuussa Nokialla. Tasainen peli, mutta silloin me voitettiin, Niiranen muistelee.

Niiranen muistuttaa, että Pyry on yksi sarjan vaarallisimmista joukkueista.

– Tässä sarjassa on paljon pirun hyviä joukkueita ja tällä kertaa vastassa oli yksi parhaista. Pyryllä on joka ketjussa paljon hyökkäysvoimaa ja he ovat kova joukkue, kun ovat saaneet sairastuvan tyhjäksi.

Hokki hakee paluuta voittokantaan jo keskiviikkona, kun Kajaanissa vastaan luistelee hallitseva mestari JHT.

– Meillä on aika raskas viikko, sillä pelaamme viikon sisällä neljä ottelua. Menemme tiistaina takaisin jäälle ja varmaan kokeilemme kentällisten osalta erilaisia vaihtoehtoja. Nyt meillä on hyvää aikaa valmistautua jatkosarjaan ja pudotuspeleihin, Niiranen sanoo.

Hokki–Pyry 2–4 (1–2, 1–1, 0–1)

Maalit:
4.58 1–0 Mattila (Viikilä, Komulainen) YV2
7.34 1–1 Wilenius (Korkeamäki, Selimgerei)
19.52 1–2 Selimgerei (Wilenius, Viinamäki)
23.08 2–2 Still (Kilpeläinen)
36.02 2–3 Sandvik (Selimgerei, Korkeamäki) VoM
58.55 2–4 Lehtimäki (Marjamäki, Rämö) TM

Torjunnat:
Tomi Rautio 9+6+10=25
Wille Mattila 8+16+12=36

Jäähyt:
Hokki 3x2min
Pyry 7x2min + 1x10min (Lehtimäki)

Yleisöä: 538

Seuraavat ottelut:
Ke 16.1. klo 18.30 Hokki–JHT
La 19.1. klo 17.00 Hokki–RaaheK