Antti Lehtonen: ”Join ainakin 11 pulloa urheilujuomaa”
Kajaanin Hokin ja Mikkelin Jukureiden välinen välieräottelu kesti hurjat 151:31 minuuttia. Hokin maalia koko ottelun vartioinut Antti Lehtonen oli maratonottelun jälkeen rättiväsynyt, eikä muistanut kaikkia ottelun tapahtumia.
Maalivahti Antti Lehtonen pelasi keskiviikkona alkaneessa ja torstaina päättyneessä välieräottelussa huikeat 151:31 minuuttia. Lehtonen torjui ottelun aikana peräti 54 kertaa. Yli viisi tuntia kestänyt ottelu veti Lehtosesta kaikki mehut irti.
– Ei tätä kyllä käsitä, oli tämä semmosta leikkiä. Kyllä olen nyt aivan poikki. Päässä ihan humisee, Lehtonen kuvailee ottelun jälkeisiä tuntemuksiaan.
Hokki-vahti aloitti verryttelyn otteluun noin kello 16.45 ja virallisen pöytäkirjan mukaan ottelu päättyi ajassa 0.13. Kun mukaan lasketaan vielä ottelun jälkeinen loppuverryttely, Lehtosen ja kaikkien muiden pelaajien pelitapahtuma kesti noin kahdeksan tuntia.
– Kyllä se alkaa kropassa tuntua, kun pelaa melkein kolme peliä putkeen. Eniten tässä on kuitenkin pää sekaisin.
Pelin aikana Lehtonen pyrki juomaan tasaisin väliajoin ja tankkaamaan ruokaa erätauoilla. Kaiken kaikkiaan Lehtonen joi ottelun aikana jopa kymmenen litraa nestettä.
– Kyllä mä join ainakin 11 pulloa urheilujuomaa ja pari pulloa vettä. Sitten lisäksi söin erätauoilla geeliä, sokeripaloja ja banaania. En kyllä edes tarkkaan muista mitä söin, Lehtonen tunnustaa.
”Ratkaisumaalista en muista yhtään mitään”
Maalivahdin rooli on armoton, sillä maalivahti seisoo kentällä koko ottelun ajan ja joutuu keskittymään jokaiseen tilanteeseen tarkasti. Etenkin jatkoerässä tilanne on armoton, sillä kaikki laukaukset on pystyttävä torjumaan ja mahdollisen virheen näkee välittömästi tulostaululla.
– Jokainen kiekko voi mennä maaliin, joten ei siellä maalilla voi nukkua. En ihan tarkkaan edes muista kaikkia tilanteita, yritin vain keskittyä jokaiseen kohti tulevaan kiekkoon. Mutta esimerkiksi ratkaisumaalista en muista yhtään mitään.
Pitkästä rupeamasta huolimatta Lehtonen pystyi keskittymään kaikkiin tilanteisiin ja olisi jaksanut jatkaa maalin suulla vielä pidempäänkin.
– Pelissä ei tullut sellaisia hetkiä, että en olisi pystynyt keskittymään peliin. Voittomaalin jälkeen lataus raukesi ja tajusin mitä tässä viimeisten tuntien aikana tapahtui. Olisin kyllä jaksanut vielä pelata pidempäänkin, mutta nyt on aika tyhjä olo.
Maratonottelusta palautuminen on isossa roolissa koko ottelusarjaa silmällä pitäen. 21-vuotiaan maalivahdin mukaan palauttelu hoidetaan tutulla kaavalla.
– Ruokaa naamariin, unta palloon ja tänään (torstaina) pikku palauttelut, Lehtonen päättää.
Ottelun tilastot:
Lopputulos: Hokki – Jukurit 2–3 (1–0, 1–0, 0–2, 0–0, 0–0, 0–0, 0–0, 0–1)
Maalit:
13:29 1–0 Humaloja (Niva)
30:31 2–0 Korkiakoski (Pälve-Puljujärvi) YV
40:54 2–1 Kujanpää AV
47:57 2–2 Kalliola (Hiltunen-Paven) YV
151:31 2–3 Kalliola (Kujanpää-Guttig) YV
Torjunnat:
Antti Lehtonen, Hokki 9+9+3+4+11+7+3+8=54
Ronan Quemener, Jukurit 6+3+4+6+8+3+2+3=35
Jäähyt:
Hokki 7 x 2min
Jukurit 8 x 2min
Yleisöä: 1017
Hokin ja Jukureiden välinen välieräsarja jatkuu perjantaina Mikkelissä ja lauantaina Kajaanissa. Lipunmyynti lauantain kotiottelun ennakkoon Hokin toimistolla ja lippupisteessä http://bit.ly/19bMW2K.