Tehokas syksy on yllättänyt Erno Räisäsen

Yksi Hokin alkukauden ehdottomista onnistujista on ollut Erno Räisänen. Ykköskentästä paikan napannut hyökkääjä on joulutaukoa lähestyttäessä joukkueen pistepörssin viides tehoilla 13+18=31.

– Alkukausi on lähtenyt hyvin liikkeelle. En itse ollut ajatellut tällaista alkukautta, jos miettii vaikka puhtaasti pisteiden valossa. Palasia on loksahtanut kohdalleen ja vierelle on löytynyt sopivia pelikavereita, Räisänen muotoilee.

Viime kaudella Räisänen keräsi 37 ottelussa yhteensä tehot 9+7=16. Tällä kaudella hän on murskannut lukemat jo ennen joulua.

– Näen asian niin, että tässä on tehty hommia pitkä aika ja nyt on saatu palkintoa hyvästä työstä. Tietysti kun onnistumisia tulee, niin siitä syntyy jatkumoa itseluottamuksena, eikä maalipaikan tullen enää jännitä.

– Viime kaudella niitä paikkoja oli ehkä vähemmän ja nyt tuntuu, että joka pelissä pääsee monta kertaa paikoille. Ei kannata painaa päätä pensaaseen jos ensimmäisestä ei mene sisään, kun tietää että paikkoja tulee varmasti lisää.

Kesän aikana hyökkääjän fysiikkaharjoituksissa ei enää panostettu voiman kasvattamiseen, vaan pyrittiin saamaan lisää räjähtävyyttä.

– Räjähtävyydessä olen mennyt eteenpäin, luistelu on paljon vahvempaa kuin viime kaudella. Sitä kautta peli helpottuu, kun saa itsensä jalalla paremmin liikkeelle, hyökkääjä avaa.

– Nyt on tullut pelattua enemmän kiekon kanssa, niin tietenkään silloin ei tarvitse taklata niin paljoa. Siinä se nopeuden saaminen näkyy, kun ei jää enää tilanteiden alle, eikä tarvitse kamppailla kun pääsee jalallakin väleistä pois.

Kuluvan kauden aikana 21-vuotias hyökkääjä on pelannut niin laidassa kuin keskellä. Kahdesta roolista Räisänen pitää enemmän laiturin tontista.

– Näen itseni sellaisena suoraviivaisena laiturina, joka karvaa ja on syvällä hyökkäyspäässä paremmin kiinni pelissä. Sentterinä kun olen pelannut, niin itsellä on kääntynyt siihen, että ajattelen enemmän puolustuspelin kautta. Olin vähän varmistelemassa, jos hyökkäyspäässä menetetään kiekko, että alhaalla on pakeilla varmasti apua.

– Laiturina tuntuu, että saan enemmän itsestä irti. Saan siinä enemmän riistoja ja tuntuu, että pystyn tekemään enemmän tilaa kavereille.

Pelaajatilastot – Erno Räisänen

Hokki panostaa mentaalivalmennukseen

Hokin valmennusta on kuluvan kauden ajan tukenut Hannu Laakkonen, joka on auttanut joukkueen mentaalisen puolen kanssa. Laakkonen tuo taustoihin vahvaa kokemusta, sillä hän on toiminut yli 30 vuoden ajan bisnes- ja urheilupuolen valmennuksessa. Rooliaan Hokissa Laakkonen luonnehtii valmennusfilosofiksi.

– Henkinen valmennus on vain yksi osa-alue. Valmennusfilosofiassa otetaan kantaa kokonaisvaltaisemmin. Hokissa halutaan jatkossa tukea pelaajien kokonaisvaltaista kehitystä huomioiden myös heidän siviilielämän tilanteet ja tavoitteet. Mitä paremmin tässä onnistutaan, sen pitkäkestoisempi menestystarina saadaan luotua, Laakkonen kommentoi.

– Urheilupuolella lajeinani ovat tennis ja lumilautailu, olen ollut molemmissa lajeissa ammattivalmennuksessa mukana. Omat valmennussaavutukset ovat 90-luvulta, kun valmensin maailman parhaita sveitsiläisiä lumilautailijoita.

Valmennuspuolen mentoreikseen Laakkonen mainitsee Esa Rovion ja Juri Haninin, jotka ovat maailman parhaita urheilupsykologeja.

– Esalta opin huippujoukkueen rakentamisen mallit ja Haninilta miten kasvu rakennetaan kohti yksilön ja joukkueen huippusuorituksia, Laakkonen kertoo.

Joukkueen taustoihin Laakkonen tuli Hokki Kainuu Oy:n hallitukseen kuuluvan Jyrki Korkiakosken kautta.

– Saan kiittää Jyrkiä tästä pestistä. Hän tutustutti minut joukkueen urheilutoimenjohtajaan Joonas Karjalaiseen sekä valmentajiin Pasi Häkkiseen ja Jukka Niiraseen. Juteltuamme heidän kanssa katsoimme, että aloitetaan yhdessä tukemaan pelaajien ja joukkueen kehittymistä kohti kauden huippusuorituksia.

– Olen kehittänyt nyt ottelun aikaista oppimista niin yksilö- kuin joukkuelajeihin. Sitä olemme aloitelleet ja treenanneet Hokin kanssa. Kevättä kohti tiivistämme tahtia sen suhteen.

Tavoitteena tehdä pelaajan kehittymisestä Hokin tärkeimpiä vahvuuksia

Laakkonen näkee mentaalipuolen näkyvän jääkiekossa joukkuepelaamisessa.

– Yksittäinen pelaaja kasvaa joukkueen eteen pelattavaan työhön. Eli ei pelata yksin, vaan pelataan joukkueen eteen jokainen vaihto ja jokainen pelitilanne. Autetaan kaveria nousemaan huippusuoritukseen, se on jääkiekossa se kaikkien keskeisin, mikä pitää pystyä saada aikaan.

Kevään aikana Hokki lähtee rakentamaan pelaajan kehittymisen pitkäaikaista polkua. Mallin rakentamisessa hyödynnetään Anne Laakkosen kehittämää hybridi-identiteetti -menetelmää.

– Polussa ei katsota vain yhtä kautta, vaan katsotaan pidemmällä aikavälillä kehittymistä. Tästä pelaajan kokonaisvaltaisesta kehittymisen polusta tehdään jatkossa yksi Hokin tärkeimmistä vahvuuksista, Laakkonen paaluttaa.

Mentaalipuolen valmennusta ei tiettävästi ole muilla joukkueilla Mestiksessä saati Suomi-sarjassa.

– Toivottavasti tästä saadaan kilpailuetua toisiin joukkueisiin. Joukkueenahan tässä tehdään valmentajienkin kanssa, yhtä lailla minä juttelen valmentajien kanssa siitä, mitkä tavoitetta tukevat ajattelu-, suhtautumis- ja käyttäymismallit on hyvä olla kaikilla.

– Sama pitää joukkuejohdon ja muiden taustatekijöiden miettiä joukkueen eteen. Tämä ei ole vain pelaajien juttu, vaan koko joukkueen. Siihen pitää panostaa ja pohtia yhdessä, miten tuetaan yhteisen tavoitteen saavuttamista, Laakkonen painottaa.

Joulukalenterin 20. luukku – Micke Niemelä

Kajaanin Hokin joulukalenterissa luukusta kurkistelevat pelaajat. 20. luukusta kurkistaa Micke Niemelä

Lempinimi: Super-Mike
Syntymäaika: 28.4.1989 Espoo
Pelipaikka: D
Pituus/paino: 178 cm / 80 kg
Kasvattajaseura: EPS (Espoon Palloseura)

Kenellä on pukukopin parhaimmat jutut:
– Junnu (Juho-Ville) Kyllönen. Pakotarinat etc. Eikä puhu turhia.

Kenellä on pukukopin huonoimmat jutut:
– Eetu Martikainen. Intti ja Love Island -jutut ei sytytä.

Mitä musiikkia haluaisit kuunnella kopissa:
– Kovia ralleja, genrellä ei niin väliä. J.Karjalainen, Jarkko Eve, Anna Puu…

Minkä joukkuekaverin ominaisuuden haluaisit:
– Oikealta ampuvan Jarkko Harjulan ranteen.

Kenet joukkuekaverin ottaisit mukaan autiolle saarelle:
– Saarenpää. Puhuu hiljaa, ei häiritse chillailuu.

Ketä joukkuekaveria et ottaisi mukaan autiolle saarelle:
– Jussi. Edarin äijiä ei tarvita mukaan.

Kenet joukkueesta lähettäisit Temptation Islandille:
– Huoltaja Sorvisto, huikee kaveri!

Toiveet joulupukille:
– Toiveena olisi, että kenkä pitää loppuun asti.

Joulukalenterin 19. luukku – Arttu Leskinen

Kajaanin Hokin joulukalenterissa luukusta kurkistelevat pelaajat. 19. luukusta kurkistaa Arttu Leskinen

Lempinimi: Lese
Syntymäaika: 24.2.1997 Oulu
Pelipaikka: Hyökkääjä
Pituus/paino: 183 cm / 85 kg
Kasvattajaseura: KKP

Kenellä on pukukopin parhaimmat jutut:
– Komulla, tähän mennessä ollu hyviä juttuja.

Kenellä on pukukopin huonoimmat jutut:
– Veskoilla ,ei kukaan ymmärrä niiden läppiä.

Mitä musiikkia haluaisit kuunnella kopissa:
– Juice Leskistä.

Minkä joukkuekaverin ominaisuuden haluaisit:
– Mattilan lämärin!

Kenet joukkuekaverin ottaisit mukaan autiolle saarelle:
– Nylundin, on niin kova värkkäämään.

Ketä joukkuekaveria et ottaisi mukaan autiolle saarelle:
– Alea (Ramirez). Valittas niin paljon et hermot menis.

Kenet joukkueesta lähettäisit Temptation Islandille:
– Kukkohovin. Lari tulis hyvin toimeen siellä.

Toiveet joulupukille:
– Lisää blokattuja kuteja ja uudet lenkkarit.

Hokin kotiottelut ovat vetäneet hyvin yleisöä. (Kuva: Tuomas Juntunen)

Joulukalenterin 18. luukku – Anton Kokkonen

Kajaanin Hokin joulukalenterissa luukusta kurkistelevat pelaajat. 18. luukusta kurkistaa Anton Kokkonen

Lempinimet: Kosa, Terras, Pena
Syntymäaika: 10.7.1993 Pattijoki
Pelipaikka: Puolustaja
Pituus/paino: 189 cm / 87 kg
Kasvattajaseura: Raahe-Kiekko

Kenellä on pukukopin parhaimmat jutut:
– Heikkisen Jakella, puhuu vähän mutta asiaa.

Kenellä on pukukopin huonoimmat jutut:
– Kyllä ne on tuolla Fortnitea pelaavalla porukalla aina kun sattuvat siitä puhumaan.

Mitä musiikkia haluaisit kuunnella kopissa:
– Enemmän sukkahousuheviä

Minkä joukkuekaverin ominaisuuden haluaisit:
– Jesperi Viikilän jalannosto no-look syötön.

Kenet joukkuekaverin ottaisit mukaan autiolle saarelle:
– Markus Still, ammattisotilas hoitais meidät pois sieltä.

Ketä joukkuekaveria et ottaisi mukaan autiolle saarelle:
– Jimi Nylund, huhujen mikään ei oo mikään älytön sissi ollu metsässä, joten saarelle jäätäis pitkäksi aikaa.

Kenet joukkueesta lähettäisit Temptation Islandille:
– Iikka Törnvallin, pelireissuilla Tinder laulaa ainakin siihen malliin, että pakko olis pärjätä hyvin siellä.

Toiveet joulupukille:
– Uudet jalat ja lisää pisteitä.

Joulukalenterin 17. luukku – Jussi Vikholm

Kajaanin Hokin joulukalenterissa luukusta kurkistelevat pelaajat. 17. luukusta kurkistaa Jussi Vikholm.

Lempinimet: Ei ole
Syntymäaika: 10.1.1999 Suomussalmi
Pelipaikka: Laitahyökkääjä
Pituus/paino: 177 cm / 88 kg
Kasvattajaseura: SuPS

Kenellä on pukukopin parhaimmat jutut:
– Jarkko Harjula. Juttua tulee sen verran paljon, että välillä saattaa naurattaa.

Kenellä on pukukopin huonoimmat jutut:
– Lari Kukkohovi. Maalivahdit on maalivahteja.

Mitä musiikkia haluaisit kuunnella kopissa:
– Rokkia, se sytyttää!

Minkä joukkuekaverin ominaisuuden haluaisit:
– Micke Niemelän lämärin. Onhan se kova.

Kenet joukkuekaverin ottaisit mukaan autiolle saarelle:
– Tommi Klemetin, ei tulis ainakaan tylsää siellä.

Ketä joukkuekaveria et ottaisi mukaan autiolle saarelle:
– Eetu Martikainen. Se ois aika hyödytön siellä.

Kenet joukkueesta lähettäisit Temptation Island -saarelle:
– Erno Räisänen, ollaan puhuttu aijemmin tästä asiasta.

Toiveet joulupukille:
– Uusi selkä niin pääsis takas ja pleikkari ois hyvä.

Kajaanin maaotteluiden järjestelyille hyvä arvosana – ”Kajaaniin on hyvä tulla myös jatkossa”

Kajaanissa perjantaina ja sunnuntaina pelatut maaottelut keräsivät joukkueilta kehuja. Suomen joukkue oli Kajaanissa keskiviikosta sunnuntaihin ja Ruotsi torstaista sunnuntaihin.

– Vierailu oli hyvin järjestetty, saimme jäähallin parhaat tilat käyttöön, ja se on tärkeä asia pelaajille, että kokonaisuus pelaa. Se antoi meille hyvät olosuhteet toimia, kun pukukopit olivat huipputasoa, U16-junioreiden joukkueenjohtaja Hannu Saintula kehuu.

– Hallin henkilökunta oli hyvin avuliasta ja he halusivat auttaa joka paikassa. Näissä tapahtumissa on tärkeää ymmärtää, että olemme yksi yhteisö, ja vastavuoroisesti me yritämme auttaa paikallista organisaatiota ja paikallista kiekkoa.

Saintula on nähnyt vuosien varrella erilaisia olosuhteita, sillä perjantaina hänelle tuli täyteen 300 ottelua maajoukkueen tehtävissä. Hänen mielestään Kajaani ja Iisalmi olivat hyviä valintoja U16-maaotteluiden järjestämiseen.

– Kajaani on sopivankokoinen paikkakunta maaotteluille: täällä on ylpeyttä omasta seurasta ja sen perinteestä, ja me haluamme tuoda siihen oman mausteen tällaisella maaottelulla. Tänne oli helppo tulla junalla, ei Kajaani kuitenkaan kovin kaukana ole.

U16-maaotteluissa riitti vauhtia. Samu Salminen oli turnauksen toiseksi paras pistemies. (Kuva: Tuomas Juntunen)

Pelaajilta positiivista palautetta tunnelmasta

Kajaanissa pelatuissa kävi yhteensä lähes 1200 katsojaa. Perjantaina ottelua seurasi 523 katsojaa ja sunnuntaina 660 katsojaa.

– Yleisöä oli kivasti ja otteluissa oli hyvä ilmapiiri. Pelaajat antoivat tunnelmasta hyvää palautetta, normaalisti heidän sarjaotteluissaan on 50–100 katsojaa. Kotikatsomon tuki on nuorille pelaajille äärimmäisen tärkeää tiukoissa kansainvälisissä väännöissä. Kun vastassa oli Ruotsi, se antoi otteluihin hyvän lisämausteen, Saintula arvioi.

Saintulan mukaan Kajaani olisi hyvä paikka järjestää maaotteluita myös tulevaisuudessa.

– Ehdottomasti Kajaaniin on hyvä tulla myös jatkossa. Tulen ainakin henkilökohtaisesti suosittelemaan jotakin maaottelutapahtumaa tänne myös tulevaisuudessa.

– Nämä tapahtuvat toimivat paremmin kaupungeissa kuin urheiluopistoilla. Kaupunkiyhteisö tuo pelaajille arkipäiväisen elämän lähelle, kun urheiluopistolla tapahtumat ovat vain harjoittelua, pelaamista, syömistä ja nukkumista. Esimerkiksi Ruotsin pelaajat kävivät joka päivä kaupungilla kävelemässä ja tutustumassa kaupunkiin, se tuo tähän hommaan mielekkyyttä.

Myös Hokin osalta järjestelyt onnistuivat

Maaotteluiden järjestäjinä toimivat Suomen Jääkiekkoliitto ry, Hokki Kainuu Oy ja Kajaanin Junnu Hokki 68 Ry. Maaottelut vaativat seuroilta normaalia enemmän ponnisteluja järjestelyissä.

– Maaotteluiden järjestämisessä pitää huomioida paljon asioita, joita ei esimerkiksi normaaleissa Hokin ottelutapahtumissa ole. Järjestelyt onnistuivat Hokin osalta hyvin ja oli hieno asia saada maaotteluita Kajaaniin, Hokin viestintä- ja tapahtumapäällikkö Jere Saastamoinen iloitsee.

– Pelin taso yllätti meidät positiivisesti ja ottelutapahtumat olivat onnistuneita. Otteluissa oli hyvä tunnelma ja katsomossa paljon sellaisia naamoja, jotka eivät normaalisti käy meidän otteluissa. Maaotteluille on täällä tilausta.

Suomi voitti kaikki Finnkampenin kolme ottelua. Leijonien paras pistemies otteluissa oli Kärppä-juniori Samu Tuomaala.

Ennen viikonloppua Kajaanissa oli järjestetty edellisen kerran maaotteluita vuonna 2001.

Finnkampenin tulokset:
Pe 14.12. Suomi–Ruotsi 7–6 (Kajaani)
La 15.12. Suomi–Ruotsi 3–2 (Iisalmi)
Su 16.12. Suomi–Ruotsi 5–3 (Kajaani)

Finnkampenin parhaat pistemiehet:
1. Samu Tuomaala 4+3=7
2. Samu Salminen 3+2=5
3. Viljami Juusola 0+5=5
4. Verner Miettinen 0+5=5
5. Isak Rosén 2+1=3

Hokki joulutauolle sarjakärjessä

26 ottelua, 66 pistettä. Pistekeskiarvo 2.54. Maaliero 141—70. 17 ottelun voittoputkessa joulutauolle. Edellinen tappio 20.10. Huntersin vieraana. Kahdeksan pisteen sarjajohto joulutauolle lähdettäessä.

Siinä Hokin syyskauden tunnuslukuja. Kajaanilaisjoukkueen alkukausi on sujunut kaikin puolin erinomaisesti.

Syyskauden päätösottelussa joukkue kampesi täydet pisteet Järvenpään Haukkojen vieraana 3–6-voitolla.

Haukat-otteluun Hokki tuli kapealla ryhmällä, sillä kokoonpanossa oli kuusi puolustajaa ja kahdeksan hyökkääjää. Pelipäivän aikana ryhmästä putosi Jimi Nylund pois.

– Meiltä tämä oli vaikea ottelu, Jimin loukkaantumisen takia jouduimme pelaamaan kahdella keskushyökkääjällä ja kolmella laituriparilla pelin läpi. Kun on rasitusta ja kuormaa, pitäisi pystyä pelaamaan yksinkertaisesti ja selkeästi. Tänään me emme siihen pystyneet, mutta onneksi ylivoima pelasti meidät, Hokin päävalmentaja Jukka Niiranen kommentoi.

Maalinteossa Hokilta onnistuivat Erno Räisänen, Oscar Leppänen, Niko Saarenpää, Arttu Leskinen, Heikki Klemetti ja Risto Mattila.

– Meidän syyskausi on ollut vaikea. Meillä on ollut paljon loukkaantumisia, jonka takia olemme menneet pienellä ryhmällä ja harjoittelukin on kärsinyt siitä. Peleissä ollaan kuitenkin venytty ja saatu pisteitä. Pisteisiin olemme totta kai tyytyväisiä ja onhan se hieno päättää syyskausi voittoon, Niiranen myhäilee.

Risto Mattila ja Niko Saarenpää osuivat Haukkoja vastaan. (Kuva: Tuomas Juntunen)

Haukat–Hokki 3–6 (1–1, 1–3, 1–2)

Maalit:
0.37 0–1 Räisänen (Harjula, Komulainen)
5.42 1–1 Öystilä (Leipijärvi) YV
24.33 1–2 Leppänen (Leskinen, H. Klemetti) YV
28.19 2–2 Öystilä (Leipijärvi, Rinnetmäki)
33.19 2–3 Saarenpää (Räisänen) YV
38.33 2–4 Leskinen (H. Klemetti) YV VoM
41.53 3–4 Alakotila (Järvinen, Biorac)
57.03 3–5 H. Klemetti (Viikilä) YV
58.54 3–6 Mattila (Viikilä) TM

Torjunnat:
Samu Mäkinen 11+11+8=30
Lari Kukkohovi 20+12+13=45

Jäähyt:
Haukat 6x2min
Hokki 4x2min, 1x10min (Kokkonen)

Yleisöä: 243

Seuraavat ottelut:
La 05.01. klo 17.00 Hokki–FPS
Su 06.01. klo 16.00 Hokki–Titaanit

Kajaanin kaupungille vuoden seurateko 2018 -palkinto

Suomen Jääkiekkoliitto palkitsi Kajaanin kaupungin vuoden seurateolla 2018. Palkinto jaettiin ennen sunnuntain U16-maaottelun alkua.

Jääkiekkoliiton pohjoinen alue halusi muistaa Kajaania uuden harjoitusjäähallin rakentamisesta.

– Jääkiekon menestys perustuu siihen, että lajilla on paljon harrastajia, hyvä valmennus ja hyvät olosuhteet. Palkinnon saa tänä vuonna Kajaanin kaupunki, sillä harjoitusjäähalli tukee koko Kainuun alueen jääurheilun harrastamista, Suomen Jääkiekkoliiton aluepäällikkö Matti Anttila perustelee.

– Harjoitusjäähallin myötä yksi osa-alue, eli olosuhteet, ovat nyt kunnossa.

Jääkiekkoliiton pohjoinen alue jakaa vuosittain palkinnon sille yhteisölle tai henkilölle, joka antaa merkittävän panoksen paikkakuntansa jääkiekkotoimintaan ja samalla koko suomalaisille jääkiekolle.

Kajaanin kaupungin puolesta palkinnon vastaanotti kaupunginhallituksen puheenjohtaja Teuvo Hatva.

Joulukalenterin 16. luukku – Niko Saarenpää

Kajaanin Hokin joulukalenterissa luukusta kurkistelevat pelaajat. 16. luukusta kurkistaa Niko Saarenpää.

Lempinimi: Nikke
Syntymäaika: 2.3.1984 Oulunsalo
Pelipaikka: Laitahyökkääjä
Pituus/paino: 180 cm / 85 kg
Kasvattajaseura: Laser HT

Kenellä on pukukopin parhaimmat jutut:
– Jarkko Heikkisellä. Osaa olla tarpeeksi hiljaa ja keskittyä olennaiseen.

Kenellä on pukukopin huonoimmat jutut:
– Jarkko Harjula. Se vaan puhuu liikaa.

Mitä musiikkia haluaisit kuunnella kopissa:
– Rokkia. Se kuuluu vaan jääkiekkojoukkueen koppiin.

Minkä joukkuekaverin ominaisuuden haluaisit:
– Jepen (Viikilän) pitkän matkan juoksuominaisuuksia, ei tarvi perustella.

Kenet joukkuekaverin ottaisit mukaan autiolle saarelle:
– Ale Ramirez. Se kuuntelis ohjeitani säntillisesti.

Ketä joukkuekaveria et ottaisi mukaan autiolle saarelle:
– Jesse Niskanen. Se taas ei kuuntelis (pikku kapinallinen).

Kenet joukkueesta lähettäisit Temptation Island -saarelle:
– Junnu (Juho-Ville) Kyllösen. Vois sillekin sopia muut tekemiset kun Fortnite. Hyvä suunsoittaja.

Toiveet joulupukille:
– Terveyttä.