Christoffer Seppelin palaa Hokkiin – ”Loistavat fiilikset tulla takaisin”

Kajaanin Hokki saa riveihinsä mieluisan paluumuuttajan, kun laitahyökkääjä Christoffer Seppelin tekee paluun Hokki-paitaan. Seppelinin sopimus on yksivuotinen.

Sport-kasvatti Christoffer Seppelin, 26, on entuudestaan tuttu näky Kajaanissa. Seppelin pelasi Hokissa kolme kautta vuosina 2014–2017. Räväkkäotteinen hyökkääjä nousi nopeasti myös katsojien suosikkipelaajaksi.

– Loistavat fiilikset tulla takaisin Hokkiin! Olen viihtynyt Kajaanissa aina erinomaisesti ja seurassa hommat toimivat hyvin. Ratkaisu tulla Hokkiin oli lopulta helppo, Seppelin iloitsee.

Kaksi viime kautta Seppelin pelasi RoKin paidassa. Viime kaudella hän teki 39 runkosarjaotteluun tehot 8+13=21 ja pudotuspeleissä hän iski 6 otteluun tehot 3+1, joilla hän oli joukkueen kolmanneksi tehokkain pelaaja pudotuspeleissä.

– Hokki saa minusta luisteluvoimaisen ja kovaa kahteen suuntaan töitä tekevän pelaajan. Puolustuspää on ollut aina vahvuutenani ja varmasti pystyn auttamaan joukkuetta etenkin alivoimalla, mutta myös ylivoimalla haluan olla joukkueelle avuksi.

– Näytin Rovaniemellä, että pystyn pelaamaan entistä paremmin molempiin suuntiin. Huomasin alkukaudesta pystyväni tekemään myös pisteitä, kun sain isoa vastuuta myös ylivoimalla.

Seppelin kertoo, että edellisiin Kajaanin vuosiin verrattuna jäällä nähdään tulevalla kaudella kokonaisvaltaisempi kiekkoilija.

– Olen aina ollut nopea luistelija, mutta viime vuosina sellainen turhanpäiväinen höntyily on jäänyt vähemmälle. Kun kokemusta on tullut lisää, niin olen kehittynyt kokonaisvaltaisessa ja kiekollisessa pelaamisessa.

Christoffer Seppelin viilettää kahden kauden tauon jälkeen Hokki-paidassa. (Kuva: Tuomas Juntunen)

”Hän on varmasti yleisön suosikkipelaaja”

Hokin urheilutoimenjohtaja Joonas Karjalaisen mukaan Hokilla ja Seppelinillä on ollut keskusteluja paluusta Kajaaniin jo aikaisemmin.

– Olemme keskustelleet Sepen kanssa sopimuksesta Hokkiin jo parilla viime kaudella, mutta nyt Mestis-paikan myötä palaset loksahtivat kohdalleen. Hän tuo kokemusta nuoreen joukkueeseemme ja saamme hänestä tärkeän pelaajan kentälle ja pukukoppiin, Karjalainen iloitsee.

– Sepe on alivoimapelin spesialisti, mutta hän pystyy myös pisteiden tekoon. Hän on varmasti yleisön suosikkipelaaja, mikäli ei sitä vielä jollekin ole, Karjalainen hymyilee.

Seppelin haluaa esittää kajaanilaisyleisölle myös yhden toiveen.

– Olisihan se kiva, kun hallille tulisi paljon porukkaa. Lupaan tehdä kaikkeni sen eteen, että joukkue ottaa mahdollisimman paljon voittoja!

Hokilla on kasassa 27 pelaajasopimusta kaudelle 2019–2020.

Pelaajatilastot – Christoffer Seppelin

Hokin sopimustilanne 23.7.2019

Maalivahdit (3):
1 Teemu Seppänen 2020
30 Juho Järvinen 2021
74 Tomi Rautio 2020

Puolustajat (9):
2 Risto Mattila 2020
4 Toivo Pennanen 2020
5 Konsta Vihonen 2020
6 Jere Kiviniemi 2020
7 Valtteri Ilomäki 2020
8 Eetu Martikainen 2020
9 Juho-Ville Kyllönen 2020
18 Joni Kuoppala 2020
77 Alejandro Ramirez 2020

Hyökkääjät (15):
3 Tuomas Ahtonen 2020
11 Jesse Niskanen 2020
14 Markus Still 2020
15 Heikki Klemetti 2020
17 Jussi Vikholm 2020
21 Christoffer Seppelin 2020
22 Miko Kilpeläinen 2020
23 Riku Korhonen 2020
24 Samu Pyykkönen 2020
25 Teemu Kemppainen 2021
27 Tommi Klemetti 2020
28 Olli Suoraniemi try-out
29 Lassi Liljamo 2020
31 Mikko-Matti Paakkola 2022
47 Jesperi Viikilä 2020