D-Kiekko kaatui toistamiseen Hokin käsittelyssä
Hokki jatkoi voitokkaita harjoitusotteluitaan lauantaina kaatamalla D-Kiekon Jyväskylässä luvuin 4–9 (0-2, 2-5, 2-2). Seuraavan kerran Hokki pelaa jo keskiviikkona, kun vastaan asettuu RoKi Rovaniemellä.
Vakuuttavasti kaksi viikkoa sitten luvuin 7–4 D-Kiekon voittanut Hokki jatkoi voitokkaita harjoitusotteluita kaatamalla D-Kiekon toistamiseen, tällä kertaa numeroin 4–9. Hokin päävalmentaja Jukka Niiranen näki ottelun olleen paljon numeroita tasaisempi.
– Erittäin sekava peli. Olimme tänään hyviä maalinteossa, peli oli hyvin tasainen ja ehkä D-Kiekko vähän jopa vei sitä. Voittoon olen tyytyväinen, mutta parannettavaa on vielä paljon.
– Omassa päässä olimme isoissa vaikeuksissa, mutta taistelimme kuitenkin hyvin. Nämä on meillä harjoitustapahtumia ja käytännössä ainoita paikkoja missä pystymme pelaamaan viidellä viittä vastaan. Meillä on vielä parannettavaa pelin sisällä pysymisessä ja sellaisessa järkevässä pelaamisessa.
Ottelussa Hokin paidassa debytoi try-outilla mukana ollut puolustaja Alejandro Salinas Ramirez. Viime kaudella Ilveksen A-nuorissa pelannut Ramirez iski ottelussa tehot 1+1.
– Olimme sopineet että Ramirez tulee näytille, kun meillä on nyt kapea puolustus. Hän oli mies paikallaan, ja hän pelasi hyvän ja tasapainoisen pelin.
– Tällä kertaa tälläinen peli kahden viikon tauon jälkeen, nämä on meille tärkeitä harjoituspaikkoja. Nyt meidän täytyy saada ensi viikolle ryhmään lisää materiaalia, että pääsemme harjoittelemaan ja pelaamaan joukkueena. Sarjan alkuun on kaksi viikkoa ja meidän on päästävä harjoittelemaan meidän viisikkopeliä, Niiranen päättää.

Hokin harjoituspelit jatkuivat voitolla D-Kiekosta.
D-Kiekko – Hokki 4–9 (0-2, 2-5, 2-2)
Maalit:
5.51 0-1 Huovinen (Olkinuora, Tuikka)
13.07 0-2 Huovinen (Gapá, H. Klemetti)
24.50 1-2 Kukonlehto (Kuntsi)
26.59 1-3 Leppänen
27.38 2-3 Kukonlehto (Hepola)
28.48 2-4 Ramirez (Räisänen, Niskanen)
31.25 2-5 Kauppinen (Tuikka, Koskinen) VoM
36.41 2-6 Olkinuora
38.32 2-7 Kauppinen (Huovinen, Ramirez)
43.19 2-8 Saarenpää (Olkinuora, Niemelä) YV
45.27 2-9 T. Klemetti (Niskanen)
46.25 3-9 Kuntsi (Töyry)
47.05 4-9 Kuntsi (Narsakka, Kukonlehto)
Jäähyt:
D-Kiekko 2x2min
Hokki 7x2min
Torjunnat:
Lauri Rämö 5+7+5=17
Severi Kinnunen 10+15+10=35
Hokin kokoonpano ottelussa:
Alex Olkinuora – Oscar Leppänen – Niko Saarenpää
Peter Gápa – Niki Huovinen – Heikki Klemetti
Erno Räisänen – Jesse Niskanen – Tommi Klemetti
Vili Kauppinen – Toni Koskinen
Juho-Ville Kyllönen – Alexander Liulchuk
Jesse Manninen – Micke Niemelä
Olli-Pekka Tuikka – Alejandro Salinas Ramirez
Severi Kinnunen (AM) – Lari Kukkohovi
Seuraavat ottelut:
Ke 13.9. RoKi – Hokki klo 18.30, Rovaniemi
Pe 15.9. Hermes – Hokki klo 18.30, Kokkola
Ti 19.9. Hokki – Hermes klo 18.30, Kajaani