Eminger lainalle Hokkiin – linnapaitojen suuntana Lempäälä ja Turku

Kajaanin Hokki vahvistuu viikonlopun vieraskiertueen alla Kärppien sopimuspuolustaja Vladimir Emingerillä.

Vladimir Eminger edustaa Hokkia viikonlopun vierasotteluissa. Kuva: liiga.fi

Vladimir Eminger edustaa Hokkia viikonlopun vierasotteluissa. Kuva: liiga.fi

Viikonloppuna vierasottelut Lempäälässä ja Turussa pelaava Kajaanin Hokki saa vahvistusta puolutuspäähän, kun 22-vuotias Kärppä-puolustaja Vladimir Eminger pelaa molemmat viikonlopun ottelut linnapaidassa.

Emingerillä on tilillään 97 liigaottelua, joissa isokokoinen tshekkipuolustaja on kerännyt tehot 4+11. Neljättä kauttaan Suomessa kiekkoileva Eminger pääsi juhlimaan viime kauden päätteeksi myös Suomen mestaruutta.

Tällä kaudella Eminger on pelannut neljä ottelua Kärppien riveissä. Eminger pelaa perjantain LeKi-ottelussa Risto Mattilan puolustajanparina. Mattila on ollut alkukaudella Hokin tehokkain puolustaja tehoin 1+4.

Mikus ensi kertaa sentterinä

Hokki tekee viikonlopun koitoksiin myös muita muutoksia. Aiemmat Hokki-pelinsä laitahyökkääjänä pelannut Tomas Mikus pelaa perjantaina ensi kertaa keskushyökkääjän roolissa. Mikusin laitureina pelaavat Hokin kultakypärää kantava Niko Saarenpää sekä kolmen ottelun pelikiellosta vapautuva Janne Niva.

Perjantain LeKi-kamppailussa Hokin maalia vartioi Antti Lehtonen, joka on alkakaudella torjunut kiekkoja tasan 90% prosentin varmuudella.

Hokki kohtaa etelänkiertuellaan perjantaina LeKin ja lauantaina TUTO Hockeyn. Seuraavan kotiottelun linnapaidat pelaavat perjantaina 3. lokakuuta Kiekko-Vantaata vastaan.

Antti Lehtonen jatkaa Hokin maalilla.

Antti Lehtonen jatkaa Hokin maalilla.