Haarala ja Ylitalo jatkavat Kajaanissa, sairastuvalla neljä pelaajaa

Santeri Haarala (vas.) ja Eemeli Ylitalo nähdään jatkossakin Hokin paidassa.

Lauantaina Hokin paidassa pelanneet Santeri Haarala ja Eemeli Ylitalo jatkavat Hokissa. Lainasopimukset ovat voimassa toistaiseksi.

Puolustaja Ylitalo on pelannut tällä kaudella kahdeksan ottelua Sportissa ja neljä ottelua Hokissa.

Keskushyökkääjä Haarala pelasi Sportissa seitsemän ottelua ennen siirtymistä Hokkiin.

Loukkaantumistilanne 24.11.2020:

Jarkko Harjula (noin kuukausi)
Oskari Kantola (arvio selviää myöhemmin)
Jesse Niskanen (päivä kerrallaan)
Christoffer Seppelin (päivä kerrallaan)

Puolustaja Daniil Troshin palaa näillä näkymin kokoonpanoon tulevan viikonlopun otteluissa. Myös perjantaina Iisalmessa kesken pelin pois jäänyt Eetu Martikainen on joukkueen harjoitusvahvuudessa.

Paluun ajankohdat ovat tämän hetken arvioita ja ne voivat muuttua. Poissaolojen syitä emme voi kertoa yksityisyyden suojan vuoksi.

 

KUVA: Andrea Lindvall (vas.) ja Arno Hämäläinen (oik.)