”Haluan auttaa Hokin takaisin Mestikseen”

Slovakialainen Peter Gápa aloitti viime kauden Slovakian toiseksi korkeimmalla sarjatasolla HC Presovissa. Seitsemän pelatun ottelun jälkeen slovakki siirtyi Ruotsin division 2:ssa pelaavan Åsele IK:n paitaan.

– Siirryin Ruotsiin, koska halusin tietää millaista jääkiekko on Slovakian ulkopuolella, Gápa kertoo.

Ruotsissa Gápa paukutti 18 ottelussa taululle yhtä monta maalia ja päälle 14 syöttöä. 32 pisteellä hän oli Åselen tehokkain pistemies.

– Sain paljon peliaikaa ja valmennus luotti minuun. Kausi oli minun osalta hyvä, sain paljon maaleja, mutta niistä kiitosta kuuluu ketjutovereille ja valmennukselle. Minulla oli hyvä tunne ja kun minulla on hyvä tunne, pelaan hyvin.

”Täällä kaikki on ammattimaista”

Suomi-sarjan Gápa tuntee kovatasoisemmaksi sarjaksi kuin viime vuoden sarjansa.

– Ruotsissa pelin taso oli hyvää, mutta täällä peli on parempaa. Täällä pelataan nopeammin, luistellaan kovempaa ja taktiikat ovat parempia.

– Loppujen lopuksi siellä ei oltu ammattilaisia. Hokissa joukkue, valmennus ja organisaatio ovat erittäin ammattimaisia Suomi-sarjaan.

Hokkiin Gápa saapui kesällä Hokki-valmennuksen kuultua useasta lähteestä kehuja laiturin pelaamisesta.

– Kesällä sain yhteydenoton Hokin kiinnostuksesta minuun. Ilmoitin tulevani, koska olin treenannut ilman seuraa ja halusin vierailla uudessa maassa.

Harjoituskauden aikana laituri oli Hokin tehokkain pistemies viidessä ottelussa kertyneillä tehoilla 4+2. Alkukauden aikana pisteitä on kertynyt lähes piste per peli -tahtia. 24 ottelussa hänelle on kertynyt tehot 8+15=23.

– Välillä olen todella turhautunut, sillä saan lähes joka ottelussa paljon maalipaikkoja, eikä maaleja synny. Toivottavasti maaleja tulee enemmän, kun joukkue niitä tarvii.

– Tiedän, että saan paljon paikkoja ja toivottavasti maalejakin alkaa tulemaan. Kun pelaan joukkue edellä, alkaa myös pisteitäkin tulemaan.

Peter Gápan alkukausi on sujunut tehokkaasti. (Kuva: Tuomas Juntunen)

”Haluan pelata kuin suomalainen pelaaja”

Ennen kauden alkua Gápa kävi pyytämässä valmennukselta tallenteet harjoituspeleistä katsottavakseen, voidakseen oppia paremmin pelitapaa.

– Halusin tietää, millaista pelaaminen täällä on ja millaisia pelitapoja joukkueet käyttävät. Halusin oppia pelaamaan tyypillistä suomalaista jääkiekkoa. Kun pelaan Suomessa, haluan pelata kuin suomalainen pelaaja.

– Meidän täytyy pelata joukkueena tiiviisti, minä en voi pelata yksilönä, vaan minun täytyy pelata joukkueelle. Haluan auttaa Hokkia pääsemään takaisin Mestikseen.

Kajaanissa Gápa sai kämppäkaverikseen puolustaja Alejandro Ramirezin. 24-vuotiaan slovakialaisen ja 20-vuotiaan tamperelaisen kemiat ovat sopineet hyvin yhteen.

– Olemme hyviä kavereita ja hänen kanssa asuminen on hauskaa. Katsomme sarjoja päivittäin, koska pelkkä istuskelu ei ole hyväksi.

Osana kämppisten ajanvietettä on ollut myös Ramirezin vetämä suomenkielen opetus.

– Tiedän numerot, viikonpäivät ja perusasioita, kuten ”kiitos”, ”ole hyvä” ja ”moi moi”. Lisäksi tiedän tietenkin kirosanat, ne opin ensimmäisenä, Gápa naurahtaa.

-JH