HCIK katkaisi Hokin pisteputken – länsirannikolta tuomisina kuusi sarjapistettä

Kajaanin Hokin kolmen ottelun viikonloppu tuli päätökseen Kaarinassa tappiolla HCIK:n oltua parempi 6–4 (2–3, 1–0, 3–1). Hokin saldoksi viikonlopun otteluista tuli kuusi pistettä.

Hokki sai otteluun lentävän alun, kun Niko Saarenpää karkasi puolustajien välistä maalintekoon vain 31 sekunnin jälkeen.

Lisää tuli ajassa 2.54. Saarenpää käynnisti nopean hyökkäyksen, jonka päätteeksi Peter Gápa löysi keskeltä Jarkko Heikkisen, joka niittasi kauden kolmannen osumansa terävällä rannelaukauksella. HCIK kavensi alle minuuttia myöhemmin Joni Rehelmän iskettyä maalinedusruuhkasta kiekon Severi Kinnusen selän taakse.

Ensimmäisen erän maalitalkoot jatkuivat ajassa 7.03 Roberts Locansin veivailtua rangaistuslaukauksesta Hokin 1–3-johtoon. Ennen erän päättymistä Joni Seinelä onnistui vielä kaventamaan eron yhteen maaliin tasavajaalla maalin nurkalta.

Niki Huovisen kavennusmaali ottelun lopussa oli laiha lohtu Hokille. (Kuva: Tuomas Juntunen)

Toisessa erässä maalitehtailu rauhoittui ja erän ainokaisen iski kotijoukkueen Teemu Hannula rangaistuslaukauksesta. Kolmannessa erässä Hannula vei HCIK:n johtoon ajassa 45.36. Hannula lisäsi eron vielä kahteen maaliin karkaamalla alivoimalla läpiajoon.

Niki Huovinen toi Hokille vielä toivoa Martins Vitolinsin syötöstä, mutta lähemmäs Hokki ei enää päässyt. Loppulukemat 6–4 sinetöi Simo Pasonen tyhjiin kaksi sekuntia ennen täyttä aikaa.

”Kaveri oli fyysisempi ja parempi maalinedustalla”

Hokin päävalmentaja Jukka Niiranen harmitteli ottelun jälkeen maalin edestä HCIK:lle päästettyjä maaleja.

– Saimme otteluun hyvän alun ja olimme valmiina pelaamaan. Pääsimme alkuun 1–3-johtoon suht helposti heidän virheistä. Vastustaja oli fyysinen, he pelasivat vähän sääntöjen rajamailla ja se oli heidän tapansa pelata tänään. He olivat vahvoja maalin edessä, meidän maalin edestä tehtiin kaksi maalia, Niiranen summaa.

– Toisessa erässä olimme vaikeuksissa, he tulivat vahvasti päälle. Viimeisessä erässä saimme hyvän alun, johon heiltä tuli harmillinen vastaiskumaali. He olivat fyysisiä ja olivat ehkä vähän valmiimpia laittamaan kroppaa peliin kuin me.

Kolmen ottelun viikonlopusta Hokki sai mukaansa kuusi pistettä yhdeksästä mahdollisesta. Voitolla HCIK nousi tasapisteisiin Hokin kanssa, mutta Hokki on pelannut kaksi ottelua HCIK:ta vähemmän.

– Kuusi pistettä oli minimisuoritus, mitä näistä pitikin saada. Tietysti näitä lähdetään peli kerrallaan voittamaan ja tänäänkin lähdettiin hakemaan voittoa, mutta tällä kertaa näin. Kaveri oli fyysisempi ja parempi maalinedustalla, Niiranen päättää.

Hokin vuoden 2017 viimeiset ottelut pelataan tulevana viikonloppuna, kun Hokki kohtaa kotona FPS:n ja vieraissa S-Kiekon.

Hokki haluaa antaa HCIK:lle erityiskiitokset Suomi-sarjan parhaasta kohtelusta vierasjoukkueelle!

HCIK–Hokki 6–4 (2–3, 1–0, 3–1)

Maalit:
0.31 0–1 Saarenpää (Gápa)
2.54 0–2 Heikkinen (Gápa, Saarenpää)
3.43 1–2 Rehelmä (Iltanen, Virmavirta)
7.03 1–3 Locans RL
16.01 2–3 Seinelä (Pöyhönen, Nurmi) TV
29.42 3–3 Hannula RL
45.36 4–3 Hannula
50.24 5–3 Hannula AV VoM
53.32 5–4 Huovinen (Vitolins, Huovinen) YV
59.58 6–4 Pasonen TM AV

Torjunnat:
Kalle Hokkanen 9+0+0=9 (vaihto 7.46 1–3)
Pontus Paakkonen 4+13+13=30
Severi Kinnunen 18+19+12=49

Jäähyt:
HCIK 4x2min 1×5+20min (Nurmi)
Hokki 4x2min

Yleisöä: 86

Seuraavat ottelut:
La 16.12.2017 Hokki–FPS klo 18.30
Su 17.12.2017 S-Kiekko–Hokki klo 17.00