Helpottava voitto hallitsevan mestarin kustannuksella – ”Kelkka on nyt käännetty”

– Aika perkeleen hyvä fiilis. Melkoista tuskaa oli joukkueella välillä, mutta kelkka on nyt käännetty.

Näin tiivisti Hokin kapteeni Risto Mattila tunnelmansa pukukopissa lauantai-iltana.

Mattila teki tehot 2+0, kun Hokki palasi komeasti voittokantaan tuskien taipaleen jälkeen. Voitto tuli mitä maukkaimmalla tavalla, kun hallitseva mestari Imatran Ketterä kaatui jatkoajan jälkeen luvuin 3–2.

– Kopissa on pysynyt koko ajan hyvin henki ja nyt se siirtyi myös peliin. Nyt tuolla kopissa tiedetään, että ne voitot tulevan vain työnteolla. Ei voida yhtään löysäillä, Mattila sanoo.

”Siinä ylivoimalla päätin, että vedän vaikka kaikilta luut murskaksi ja teen sen maalin”

Mattila tasoitti pelin ylivoimalla ajassa 45.26. Puolustaja laukoi ylivoimavaihdossa kolme kertaa päin uhrautuvaa Ketterä-blokkaajaa, mutta neljäs laukaus upposi maaliin.

– Kerroin erätauolla mentaalivalmentaja Hannu Laakkoselle, että kohta tärisee Ketterän verkossa.

– Siinä ylivoimalla päätin, että vedän vaikka kaikilta luut murskaksi ja teen sen maalin. Siinä oli sellainen hyvä flow-tila, Mattila kertaa.

Voittomaalin Mattila iski jatkoajalla Sami Tammisen (1+1) mainion esityön jälkeen.

Hokin pelit jatkuvat keskiviikkona kotikaukalossa KeuPaa vastaan.

KUVAT: Tuomas Juntunen

Huippuhetket: Hokki – Ketterä 23.11.