Hokilla edessä kahden ottelun viikonloppu
Kajaanin Hokin ottelut jatkuvat viikonloppuna kauden toisella etelän kiertueella. Tällä kertaa linnapaidat saavat vastaansa TUTOn lauantaina ja Espoo Unitedin sunnuntaina.
Kajaanin Hokki ja TUTO Hockey kohtaavat toisensa lauantaina toistamiseen kuluvan Mestis-kauden aikana. Edellinen kohtaaminen nähtiin lokakuun ensimmäinen päivä Kajaanissa, jolloin TUTO vei täyden pistepotin mukanaan luvuin 1–3. Turkulaisjoukkueen edellinen peli oli keskiviikkona, jolloin Marli Areenalla kaatui SaPKo numeroin 5–2.
— TUTO on tähän sarjaan parasta A-luokkaa joukkueena. Äärimmäisen kovan haasteen edessä ollaan, lähdetään lyömään kaikki likoon ja katsotaan mihin se riittää ja mitä ilta tuo tulleessaan, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen kommentoi.
— Edellinen kohtaaminen oli kaikkinensa tasainen peli ja TUTO oli silloin sen verran parempi. Siinäkin pelissä meillä oli omat hyvät hetket ja paikat ottelun kääntämiseen. Aikaahan siitä kohtaamisesta on, sitä peliä emme ole miettineet. Videolta katsotaan heidän keskiviikkoista ottelua ja katsotaan miten heidän pelaamista lähestytään.
Hokki pelasi viime viikon aikana kaksi peliä, jotka molemmat päättyivät varsinaisen peliajan jälkeen tasalukemiin 0–0. Ensin keskiviikkona Hokki vei voiton Hermeksen vieraana jatkoajalla, mutta lauantaina vuorostaan JYP-Akatemia vei Kajaanista lisäpisteen jatkoajan jälkeen mukanaan.
— Puolustaminen oli hyvällä tasolla viime viikolla ja sen kautta lähdetään myös huomenna etenemään. Ne pelit antavat luottoa omaan puolustamiseen ja puolustuspelin sitkeyteen, Hokki-luotsi päättää.
Kokoonpanossa Hokilla tapahtuu muutoksia, kun Anton Ollikainen palaa sairaslistan puolelta takaisin tositoimiin. Samalla Oscar Leppänen joutuu sivuun. Maalissa Turussa aloittaa Tuukka Smura.

Anton Ollikainen palaa lauantaina Hokin kokoonpanoon viime kauden seuraansa vastaan. (Kuva: Tuomas Juntunen)
TUTO Hockey – Hokki la 3.12
Espoo United – Hokki su 4.12