Hokilla edessä kahden vieraspelin viikonloppu

Kajaanin Hokki palaa maajoukkuetauolta kahden vierasottelun viikonlopulla. Ensin kajaanilaisjoukkue kohtaa Espoo Unitedin perjantaina, jonka jälkeen vastaan asettuu lauantaina TUTO.

Hokki palaa kolmentoista päivän ottelutauolta perjantaina kohtaamalla Espoo Unitedin vieraissa. Ottelu on joukkueiden kauden neljäs keskinäinen kohtaaminen, Hokin vietyä kaikki aiemmat kohtaamiset yhteismaalein 16–7. Edellisen kerran joukkueet kohtasivat toisensa 7.1 Kajaanissa. Tuolloin ottelun Hokille ratkaisi voittomaalikilpailussa Joni Piipponen.

— Intohimo ja pelille heittäytyminen ovat huomisen illan teemat. Isot pelit tarvitsevat isoja pelaajia, todellisia soturiluonteita. Hieno mahdollisuus jokaisella äijällä mitata sekä omaa luonnetta että omaa osaamistaan kovakuntoista Espoon joukkuetta vastaan, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen kommentoi.

Edellisen joukkueiden keskinäisen jälkeen United on pelannut kahdeksan ottelua, joissa espoolaisten pistetili on karttunut 18 pisteen verran.

Linnapaitojen sairastupa on maajoukkuetauon aikana tyhjentynyt. Sivussa viikonlopun otteluista on ainoastaan Tuomas Vartiainen. Maalissa perjantaina aloittaa Sami Väliharju.

Joni Piipponen ratkoi edellisen Espoo United -ottelun. (Kuva: Tuomas Juntunen)

Hokin seuraavat ottelut:

Pe 17.2. Espoo United – Hokki
La 18.2. TUTO Hockey – Hokki
Ke 22.2. Hokki – SaPKo