Hokilla kahden huipputärkeän kotiottelun viikonloppu – ”Kaikki tietävät kopissa, mikä tilanne sarjataulukossa on”
Kajaanin Hokki pelaa viikonloppuna isoista panoksista kotiyleisön edessä. Vastassa on perjantaina Kiekko-Vantaa ja lauantaina TUTO Hockey.
Hokki tippui sarjassa viimeiseksi, mutta toisaalta Hokki on pelannut yhden ottelun päävastustajia vähemmän.
– Pisteitä pitää saada ja kaikki tietävät kopissa, mikä tilanne sarjataulukossa on. Fakta on se, että meillä on jäljellä 10 peliä runkosarjaa ja kaikki pelit ovat aika helvetin tärkeitä, Christoffer Seppelin tiivistää tilanteen.
Hokki kärsi viime viikolla kaksi karvasta tappiota. Molempia otteluita Hokki johti kahdella maalilla.
– Ero tappioiden ja voittojen välillä ei ole ollut iso, mutta nyt meidän pitää alkaa tehdä kentällä vielä enemmän voittavia asioita. Jänne pitää kestää koko 60-minuuttisen ajan.
Vastassa valmentajaa vaihdellut K-Vantaa ja Nikulinin tähdittämä TUTO
K-Vantaata povattiin ennen kauden alkua sarjan kärkipäähän, mutta kausi ei ole sujunut odotusten mukaisesti. Joukkuetta on valmentanut kauden aikana jo kolme valmentajaa: Jesse Welling, Kari Haakana ja uusimpana tehtävään tullut Jami Manninen.
Vieraiden riveistä löytyy paljon ratkaisuvoimaa Harri Kainulaisen, Eetu Mäen, Joonas Niemelän ja Petteri Villasen johdolla.
K-Vantaa on viikonloppuna pohjoisen vieraskiertueella. Perjantain Hokki-ottelun jälkeen vantaalaiset siirtyvät lauantaiksi Rovaniemelle. Myös Hokin lauantain vastustaja TUTO on vieraskiertueella. Turkulaiset pelaavat perjantaina puolestaan Iisalmessa.
TUTO hankki jo ennestään nimivahvaan joukkueeseen kaksi viikkoa sitten venäläishyökkääjä Alexander Nikulinin, jonka tililtä löytyy kolme NHL-ottelua sekä peräti 453 KHL-ottelua. Nikulin on tehnyt pelaamissaan neljässä ottelussa tehot 1+6.
Siinä missä K-Vantaalle ja TUTOlle tulee kilometrejä bussissa, niin Hokin otteluohjelmasta löytyy poikkeuksellinen kahden kotiottelun viikonloppu.
– Se on meille tähän väliin ihan positiivinen juttu, ettei tarvitse istu bussissa. Se pitäisi pystyä hyödyntämään kentällä, Seppelin näkee tilanteen.
Siirtoraja lähestyy, sairastupa tyhjenee
Hokki kärsi viime viikon otteluissa loukkaantumisista, mutta nyt sairastupa on tyhjenemässä. Christoffer Seppelin, Mika Koivisto, Jesperi Viikilä ja Juho-Ville Kyllösen ovat jälleen joukkueen käytettävissä.
Sami Tammisen pelikuntoa tarkkaillaan päivä kerrallaan. Pelaava kokoonpano selviää pelipäivän aamuna.
Suomessa jääkiekkosarjojen siirtoraja umpeutuu lauantaina 15.2. klo 23.59.
– Verkot ovat vesillä, mutta pelaajia on aika vähän liikkeellä ja tarjolla. Olemme tarvittaessa valmiina reagoimaan, mutta emme hanki tänne ketään hankkimisen ilosta, jos sopivia pelaajia ei löydy, Hokin urheilutoimenjohtaja Joonas Karjalainen kertoo tilanteesta.
Superviikonlopun kotiottelut:
Pe 14.2. klo 18.30 Hokki–K-Vantaa (Ystävänpäivän kunniaksi S-etukortilla kaveri peliin ilmaiseksi)
La 15.2. klo 17.00 Hokki–TUTO Hockey
Osta liput kätevästi ennakkoon netistä tai Hokin toimistolta (avoinna arkisin klo 10–15).