Hokilla kahden pelin viikonloppu Etelä-Suomessa
Kajaanin Hokki matkaa viikonloppuna pelaamaan Etelä-Suomeen kahden ottelun ajaksi, kun kajaanilaiset kohtaavat Kiekko-Vantaan perjantaina ja Peliitat lauantaina.
Kajaanin Hokki aloittaa viikonlopun etelän kiertueen ottelulla Kiekko-Vantaata vastaan Tikkurilan jäähallissa perjantaina. Kiekko-Vantaa on ollut runkosarjan aiemmissa kohtaamisissa Hokille hyvä vastus, kun linnapaidat ovat kolmesta ottelusta saalistaneet täydet yhdeksän pistettä maalierolla 13–6. Edellisen kerran joukkueet kohtasivat toisensa Kajaanissa tammikuussa, jolloin Hokki oli vahvempi lukemin 5–2. Hokin päävalmentaja Jari Laukkasella on selkeät teemat viikonlopulle.
— Lähdetään tavoittelemaan samanlaista pelaamista vieraskaukalossa, kuin mitä on pystytty viime aikoina pelaamaan kotona. Kotipelaaminen on ollut hyvässä jamassa, mutta vieraissa ei ole ihan samaan ylletty viime peleissä. Tietenkin myös kevään pelejä lähestyessä erityistilannepelaamiseen pyritään keskittymään ja panostamaan, se on osa-ala jolla keväällä ottelusarjoja ja yksittäisiä pelejä käännetään, perkaa Laukkanen viikonlopun tavoitteita.
Hokki saa viikonlopun otteluihin viime lauantain JYP-Akatemia-ottelun missanneet Tuukka Smuran ja Mikael Seppälän. Myös maajoukkuetauon jälkeen kuntoutumassa olleet Sami Anttila ja Jarkko Harjula tulevat pelaavan kokoonpanon mukaan viikonlopun aikana. Muilta osin Hokin sivussa olevien pelaajien tilanne muuttuu siten, että Matti Kaarlela tippuu kokoonpanosta pois lauantain ottelussa saatujen iskujen takia. Kiekko-Vantaata vastaan Hokin maalia vartioi viikonloppuna 31 kertaa kiekon eteen JYP-Akatemia-ottelussa venynyt Sami Väliharju.
— Anttila tulee pelaamaan huomenna ja Harjula pelaa näillä näkymin lauantaina, siinä on positiivisia uutisia. Negatiivisena on se, että vasta loukkaantumisen jälkeen palannut Kaarlela sai lauantaina iskua ja on neljä viikkoa sivussa. Hänellä ja (Christoffer) Seppelinillä on nyt runkosarjat paketissa, avaa Hokki-luotsi.
Kiekko-Vantaa-Hokki Trio Areenassa perjantaina 26.2 kello 18.30
Peliitat-Hokki Heinolan Versowood-areenassa lauantaina 27.2 kello 17.00