Hokille ei pisteitä Heinolasta

Hokin Etelä-Suomen kiertueen toinen ottelu ei tuottanut lisäpisteitä. Linnapaidat kaatuivat Heinolassa Peliitoille lukemin 2–1 (0-0, 2-0, 0-1). Seuraavan kerran kajaanilaisjoukkue pelaa perjantaina Kajaanissa LeKiä vastaan.

Perjantaina jatkoajan jälkeen Kiekko-Vantaalle hävinnyt Kajaanin Hokki matkasi lauantaina Heinolaan Peliittojen vieraaksi. Ottelun avausmaalista pääsi vastaamaan kotijoukkue toisen erän ensimmäisellä minuutilla, kun Juuso Perttilä ohjasi Valtteri Parikan syötön ohi Aleksi Aution. Myös ottelun toinen maali oli heinolalaisjoukkueen käsialaa, kun ajassa 27.02 Joona Hiltusen laukaus viivasta upposi Hokin maaliin.

Kolmannessa erässä Hokki haki vimmatusti kavennusmaalia ja saikin sen lopulta aikaiseksi vajaat kaksi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Mikael Seppälä toimitti kiekon maalille, josta Pasi Kouvalainen sulloi pelivälineen ohi Joona Voutilaisen. Kouvalaisen osuma jäi kuitenkin ottelun viimeiseksi, joten pisteet jäivät Peliitoille luvuin 2–1.

— Puolustaminen oli varmaan koko kauden heikointa. Monenlaisesta tilanteesta tai tapahtumasta Peliitat sai maalipaikkoja. Luistelupelissä oltiin ainakin alussa selkeästi jäljessä ja se edesauttoi noita ongelmia. Kolikon toisena puolena saatiin äärimmäisen loistavaa maalivahtipeliä. Se auttoi pysymään tuloksessa mukana loppuun asti, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen kommentoi.

Hokin seuraava ottelu on ensi viikon perjantaina, kun linnapaidat saavat vastaansa Kajaanissa LeKin. LeKi-ottelun lisäksi Hokki pelaa myös lauantaina, kun kajaanilaisjoukkue matkaa Savonlinnaan SaPKon vieraaksi.

— Kolmen ottelun viikko takana ja nämä reissut rassaavat kuitenkin jonkin verran. Otetaan pari päivää lepoa, ladataan akkuja ja sen jälkeen on hyvin aikaa harjoitella. Käsittääkseni intin miehetkin pääsevät normaalisti harjoituksiin, sitä kautta saadaan ainakin harjoituksellisesti hyvä valmistautuminen viikon kahteen otteluun, Hokki-luotsi arvioi.

 

Pasi Kouvalaisen osuma jäi Hokin ainoaksi Heinolassa.

Pasi Kouvalaisen osuma jäi Hokin ainoaksi Heinolassa.

Maalit:
20.28 1-0 Perttilä (Parikka, Silfver)
27.02 2-0 Hiltunen (Fomin, Perttilä) VoM
58.06 2-1 Kouvalainen (Seppälä, Kaarlela)

Torjunnat:
Aleksi Autio 20+13+7=40
Joona Voutilainen 12+14+12=38

Jäähyt:
Hokki 6x2min 1x1omin
Peliitat 3x2min

Yleisöä: 449

Seuraava ottelu: Hokki-LeKi pe 28.10