Hokille karsintasarjan avausvoitto
Kajaanin Hokki sai viikonlopun toisesta ottelustaan karsintasarjan ensimmäisen voittonsa, kun linnapaidat kaatoivat Ketterän Imatralla luvuin 0–2 (0-1, 0-0, 0-1). Kajaanilaisten ottelut jatkuvat maanantaina Kalajoella JHT:n vieraana.
Perjantaina JYP-Akatemiaa vastaan kirvelevän tappion ottanut aloitti lauantaisen ottelun Imatran Ketterää vastaan erittäin terävästi. Terävä alku sai palkintonsa ajassa 1.26 Markus Korkiakosken maalin myötä. Korkiakoski sai kiekon itselleen maalin takana ja nousi röyhkeästi maalin eteen, josta keskushyökkääjä uitti kiekon Santeri Lipiäisen selän taakse.
Korkiakosken osuman jälkeen ottelun toista maalia saatiin odottaa kolmannen erän alkuun asti, kunnes ajassa 40.24 Niklas Näpin tarkka rannelaukaus upposi Ketterän verkkoon. Näpin ja Korkiakosken osumat riittivät voittoon, kun maalilla Tuukka Smura torjui kaikki Ketterän 27 yritystä.
Ottelusta kehkeytyi erittäin jäähyrikas kamppailu, sillä yhteensä kaksiminuuttisia vihellettiin peräti 16 kappaletta.
— Kaksi maalia ehdittiin tehdä tasaviisikoin, mutta muuten se peli oli vähäistä. Erikoistilannepelaamisen osalta ylivoimapeli oli heikkoa ja alivoimapeli oli erinomaista ja sitä saatiin kyllä harjoitella. Lopun reilun viiden minuutin aikana, kotijoukkueen painostaessa eivät he saaneet montaakaan maalipaikkaa. Siitä pelistä jäi mielen päälle peräänantamaton taistelu ja sitkeys, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen arvioi.
— Oltiin kerrankin tehokkaita omissa maalipaikoissa viisi-viisi-pelissä, niitä ei paljoa ollut ja kaksi maalia tehtiin, Hokki-luotsi lisää.
Linnapaitojen tauko ennen seuraavaa ottelua ei kerkeä venyä pitkäksi, sillä seuraava peli pelataan heti maanantaina Kalajoella.
— Yritetään päästä mahdollisimman nopeasti tästä Kajaaniin ja pojat yöpuulle. Huomenna ei käydä jäällä, verrytellään vähän ja tarvittaessa pidetään näistä kahdesta ottelusta palaveria, Laukkanen avaa joukkueen suunnitelmia sunnuntaille.

Hokki sai täydet pisteet Ketterän vieraana. (Kuva: Tuomas Juntunen)
Maalit:
1.26 0-1 Korkiakoski (Piipponen, Hiltunen) VoM
40.24 0-2 Näppi (Piipponen, Tanhua)
Torjunnat:
Tuukka Smura 9+11+7=27
Santeri Lipiäinen 5+15+6=26
Jäähyt:
Hokki 9x2min
Ketterä 7x2min
Seuraava ottelu: JHT-Hokki ma 20.3
Seuraava kotiottelu: Hokki-IPK ke 22.3