Hokille kolmas vierasvoitto putkeen

Kajaanin Hokki otti kolmannen vierasvoiton peräkkäin, kun linnapaidat kaatoivat RoKin vieraskentällä luvuin 2–3. Seuraavaksi Hokki kohtaa KeuPan kotonaan lauantaina.

Keskiviikkoinen ottelu Rovaniemellä Hokin ja RoKin välillä alkoi vahvasti Hokki-merkkisesti, mutta avausmaalista pääsi vastaamaan kotijoukkue. Nopean hyökkäyksen päätteeksi maalilta löytyi Tuomas Komulainen, joka onnistui ohjaamaan kiekon ohi Sami Väliharjun.

Hokki tuli kuitenkin tasoihin ajassa 15.44 Christoffer Seppelinin loistavan soolon jälkeen. Seppelin katkoi alivoimalla syötön omalla alueella, polki hyökkäykseen, jossa hän harhautti pakin ja iski kiekon ylänurkkaan. Linnapaidat menivät vielä johtoon kahdeksan sekuntia ennen ensimmäisen erän päätöstä. Tino Metsävainio kaivoi kiekon aloituksesta itselleen, polkaisi maalille ja nosti kiekon etuylänurkkaan.

Toisessa erässä RoKi pääsi ottelussa enemmän niskan päälle ja kotijoukkue pääsikin vastaamaan erän ainoasta osumasta. Kellot pysähtyivät aikaan 37.03 Jussi Pelto-Arvon vedon upottua Hokin maaliin. Ottelun ratkaisumaalia saatiin odottaa pelin viime minuuteille asti, kunnes Hokin kultakypärä Risto Mattila iski ajassa 58.38 Samu Pyykkösen syötöstä täyden pistepotin linnapaidoille.

— Ensimmäinen erä oli hyvää ja selkeää peliä, myös kiekolla pelattiin hyvin. Toinen erä oli sitä toista ääripäätä, se voittava kiekollinen peli katosi täysin. Todella paljon hukattiin kiekkoja hyökkäyssinisellä, kolme-neljä laukausta lauottiin ensimmäiseen vastaantulevaan pelaajaan. RoKi on erittäin hyvä vastahyökkäysjoukkue ja siinä toisessa erässä annettiin kaikki eväät heidän vahvuuksilla pelaamiseen omilla aivopieruilla. Ennen kolmatta erää käytiin keskustelua siitä, mitä tästä illasta halutaan ja minun mielestä se erä oli selkeää ja hyvää peliä, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen kommentoi.

— Kaksi erää, ensimmäinen ja kolmas, oltiin pelin päällä ja sitä kautta ansaittiin tuo loppuhetkien voittomaali, Hokki-luotsi lisää.

Kajaanilaisjoukkue jatkaa otteluitaan lauantaina, kun Kajaaniin vierailemaan saapuu KeuPa HT. Kohtaaminen on joukkueille kauden toinen keskinäinen, edellisen päätyttyä Hokin 5–2-voittoon.

— Saadaan normaali valmistautuminen alle, huomenna käydään lyhyesti jäällä, ravistellaan pelin ja matkan rasitukset kropasta pois. Perjantaina otetaan peliin valmistava treeni ja sen jälkeen syyskauden viimeiseen otteluun. Kova ottelu ja kova ilta on taas tulossa, KeuPaa vastaan ei olla vähään aikaan pelattu. Siinä on hyvä tilanne nähdä miten kummankin joukkueen pelaaminen on syksyn mittaan kehittynyt.

Risto Mattila iski Hokin voittomaalin RoKi-ottelussa. (Kuva: Tuomas Juntunen)

Risto Mattila iski Hokin voittomaalin RoKi-ottelussa. (Kuva: Tuomas Juntunen)

Maalit:
10.14 1-0 Komulainen (O-A. Pietilä, Huhtasalo)
15.44 1-1 Seppelin AV
19.52 1-2 Metsävainio (Näppi, Korkiakoski)
37.03 2-2 Pelto-Arvo (Klytseroff, Tamminen)
58.38 2-3 Mattila (Pyykkönen, Kauppinen) VoM

Torjunnat:
Sami Väliharju 8+8+10=26
Paavo Hölsä 16+9+7=32

Jäähyt:
Hokki 6x2min
RoKi 4x2min

Yleisöä: 812

Seuraava ottelu: Hokki-KeuPa HT la 17.12