Hokille kolme uutta vahvistusta – Ahlmark ja Viitasalo puolustukseen, Helenius hyökkäykseen

Kajaanin Hokki vahvistuu loppukaudeksi kolmella pelaajalla. Puolustusta vahvistavat Eddie Ahlmark ja Tuomo Viitasalo sekä hyökkäykseen liittyy Jere Helenius. Kaikki sopimukset kattavat loppukauden.

Mestis oli keskeytettynä joulu-tammikuun ajan, jolloin sopimuksen purkivat Antti Karjalainen, Juuso Arola ja Eetu Kukka. Lisäksi Kristian Kankaan sopimus päättyi vuodenvaihteeseen.

Puolustaja Risto Mattilan kausi on ohi leikkaushoitoa vaativan vamman vuoksi ja puolustaja Oskari Kantolan tilannetta seurataan viikko kerrallaan. Tämän hetken joukkueesta neljä pelaajaa suorittaa varusmiespalvelusta Kainuun prikaatissa.

– Meiltä lähti pelitauon aikana neljä pelaajaa pois, kaksi puolustajaa on loukkaantuneena ja neljä pelaajaa on armeijassa. Tarvitsemme näiden tilalle lisää pelaajia ja saimme myös hankintoihin ulkopuolista sponsorirahoitusta, Hokin urheilutoimenjohtaja Jukka Niiranen taustoittaa hankintoja.

Siirtoaika umpeutuu poikkeuksellisesti vasta 1.3.

– Tarkkailemme tilannetta, mutta aktiivisesti emme etsi pelaajia.

Eddie Ahlmark pelasi alkukauden RoKissa. (Kuva: Arno Hämäläinen)

Hokki saa liigakokemusta, isokokoisen omanpään puolustajan ja potentiaalisen yleispuolustajan

Eddie Ahlmark, 23, tuo Hokin puolustukseen lisää kokoa. 190-senttinen ja 93-kiloinen on pelannut viimeiset vuodet RoKissa.

– Ahlmark on luotettava ja vahva omanpään puolustaja. Olemme kaivanneet hieman lisää kovuutta oman maalinedustalle ja lisää osaamista alivoimalle, näihin molempiin Eddien tuo vahvistusta, Hokin päävalmentaja Niko Eronen kertoo.

Tuomo Viitasalo, 22, on tuttu entuudestaan pelaaja kainuulaiselle kiekkoyleisölle, sillä hän pelasi Hokissa kaudella 2017–2018. Kaksi viimeistä kautta hän on pelannut SaPKon takalinjoilla.

– Tuomo on potentiaalinen yleispuolustaja. Hän on hyvä luistelija, joka pärjää molemmissa päissä kenttää. Mielestäni hänellä on potentiaalia noista enemmän valokeilaan myös tuloksentekijänä, Eronen sanoo.

Laitahyökkääjä Jere Helenius, 25, on pelannut urallaan 25 liigaottelua Ilveksessä. Heleniuksen palkintokaapista löytyy Mestis-mestaruus ja Mestis-hopea KeuPasta. Viime kaudella hän teki Kooveessa 46 otteluun tehot 13+23. Alkukauden hän pelasi Puolassa.

– Jere palasi jo ennen vuodenvaihdetta Puolan reissulta ja siitä asti hän on etsinyt pelipaikkaa. Viime kaudella Jere oli Kooveen ykköshyökkääjiä ja tuloksena olikin ennätyspisteet miesten tasolla, Eronen toteaa.

– Hän on kahden suunnan työteliäs laituri ja esimerkillinen joukkuepelaaja. Hän pystyy auttamaan joukkuetta niin alivoimalla kuin ylivoimalla.

Pelaajatilastot – Eddie Ahlmark

Pelaajatilastot – Tuomo Viitasalo

Pelaajatilastot – Jere Helenius

Tuomo Viitasalo pelasi Hokissa kaudella 2017–2018. (Kuva: Tuomo Viitasalo)

Kajaanin Hokki 2020–2021

Maalivahdit:
30 Juho Järvinen
93 Tuomas Tolonen

Puolustajat:
3 Eddie Ahlmark
5 Daniil Troshin
6 Samuel Sikstus
7 Eemeli Ylitalo
8 Eetu Martikainen
9 Juho-Ville Kyllönen
17 Oskari Kantola
26 Tuomo Viitasalo
33 Miro Keskitalo
55 Risto Mattila

Hyökkääjät:
10 Jarkko Harjula
11 Jesse Niskanen
16 Niko Kuiri
19 Sampo Paulaharju
21 Christoffer Seppelin
22 Erno Räisänen
23 Lari Heikkinen
24 Samu Pyykkönen
25 Teemu Kemppainen
27 Jere Helenius
28 Ville-Valtteri Mustonen
31 Mikko-Matti Paakkola
44 Tuomas Komulainen
71 Samu Kaasinen
75 Jaakko Kuusisto

Jere Helenius takoi viime kaudella Kooveessa 36 tehopistettä. (Kuva: Jarno Hietanen)

Hokin ottelut runkosarjassa

Helmikuu
Pe 12.2. klo 18.30 KeuPa HT–Hokki
La 13.2. klo 18.30 Hokki–IPK
Pe 19.2. klo 18.30 Ketterä–Hokki
La 20.2. klo 18.30 Hokki–Hermes
Pe 26.2. klo 18.30 Hermes–Hokki
La 27.2. klo 17.00 Hokki–KeuPa HT

Maaliskuu
Pe 5.3. klo 18.30 JoKP–Hokki
La 6.3. klo 17.00 Hokki–Ketterä
Pe 12.3. klo 18.30 Hokki–JoKP
La 13.3. klo 18.30 IPK–Hokki
To 18.3. klo 18.30 Hokki–IPK
La 20.3. klo 17.00 Hermes–Hokki

Kaikki Mestiksen ottelut näkyvät Ruudusta!