Hokille neljä pelaajasopimusta

Kajaanin Hokki on solminut neljä pelaajasopimusta. Linnapaidoissa jatkavat hyökkääjä Riku Toivo ensi kauden kattavalla sopimuksella sekä maalivahti Tuomas Tolonen kahden vuoden sopimuksella. Hokissa debytoivat ensi kaudella puolustaja Ville Hyvärinen ja hyökkääjä Arttu Heikkinen molemmat ensi kauden kattavalla sopimuksella.

23-vuotias Riku Toivo oli menneellä kaudella yksi Hokin tärkeimmistä ja tehokkaimmista pelaajista. 41 ottelussa hän viimeisteli 11 maalia ja syötti 16. Tuleva kausi on Toivolle jo kolmas perättäinen linnapaidoissa ja valmentaja Petri Mattilan mukaan Toivo on tärkeä palanen joukkuetta myös ensi kaudella.

– Riku on pelannut kaksi vuotta nousujohteisesti ja hän on pystynyt ottamaan koko ajan isompaa roolia. Viime kaudella Riku hääri meidän kultakypäränä pitkän aikaa ja ensi kaudella hänellä on mahdollisuus räjäyttää pankki.

SaPKossa viime kaudella kiekkoillut puolustaja Ville Hyvärinen 21, on hänkin tuttu pelaaja kainuulaisyleisölle, sillä kaudella 2010-2011 hän pelasi Hokissa 39 ottelun verran. Mestis-kokemusta Hyvärinen on SaPKon ja Hokin lisäksi kerryttänyt Joensuun Jokipojissa. Viime kaudella hän teki SaPKon paidassa 44 pelatussa ottelussa kolme maalia ja syötti seitsemän.

– Ville on isokokoinen peruspuolustaja, jonka vahvuus on puolustamisessa ja maalineduspelaamisessa. Ville on joukkuepelaaja isolla j:llä, hän uhraa kroppansa ja laittaa itsensä likoon. Mestis-tasolla kokenut puolustaja ja isokoisempi pelaaja, joten hän sopii ideaan, mikä meillä on puolustuksen osalta ollut, Mattila toteaa tuoreesta vahvistuksesta.

Juniorimyllystä Mestis-tasolle

Hokki-kasvatti Tuomas Tolonen vahvistaa ensi kaudella linnapaitojen maalivahtiosastoa. Valmentaja Mattila näkee, että 19-vuotias nuorukainen lunasti paikkansa joukkueessa viime kaudella.

– Urheillullinen ja eteenpäin pyrkivä Tolonen on ottanut tasaisesti kehitysaskeleita. Ensi kauden aikana hänellä on paikka näyttää osaamistaan Seppäsen (Teemu) rinnalla.

Kuhmolaissyntyinen hyökkääjä Arttu Heikkinen 20, palaa kotimaakuntaansa muutaman vuoden tauon jälkeen. Viime kaudella Oulun Kärppien A-junioreita edustanut Heikkinen takoi 43 pelaamassaan ottelussa tehot 7+17.

– Arttu on ollut Kärppien juniorimyllyssä hyvässä koulussa ja hänen kehitystään olen seurannut lähellä Oulussa ollessani. Hän pelasi hyvän kevään ja erityisesti hyvät pudotuspelit. Arttu on mielenkiintoinen pelaaja, joka tuo kokoa joukkueeseen. Hän tulee jättämään jälkensä kaukaloon positiivisessa mielessä, Mattila uskoo.