Hokille neljäs voitto putkeen karsintasarjassa

Kajaanin Hokki jatkoi voittoputkeaan karsintasarjassa kaatamalla JYP-Akatemian perjantaina luvuin 2–4 (0-0, 2-3, 0-1). Voiton myötä kajaanilaisjoukkueen pistepotti kasvoi 12 pisteen kokoiseksi.

Perjantaisen JYP-Akatemia-ottelun avausmaalia odotettiin toisen erän alkuun asti, kunnes Hokin ylivoima sahasi linnapaidat 1–0-johtoon. Risto Mattila ja Markus Korkiakoski alustivat näppärästi paikan Niklas Näpille, joka iski kiekon suoraan syötöstä Jose Kangaskorten taakse. Akatemian vastaus syntyi ajassa 24.21, kun Aleksi Luhtalampi iski Aleksi Hongan nousun paluukiekon Hokki-maaliin. Linnapaidat nousivat takaisin johtoon ajassa 30.45. Samu Pyykkönen kampesi itselleen kiekon hyökkäyspäädyssä ja luisteli viivaan, josta lähtenyt kääntölaukaus upposi etunurkasta sisään.

Noin kolme minuuttia ennen toisen erän päättymistä Akatemia nousi tasoihin Waltteri Lehtosen osumalla, mutta vain 41 sekuntia myöhemmin Tino Metsävainio vei kajaanilaisjoukkueen takaisin johtoon. Kolmannessa erässä nähtiin vain yksi osuma, jonka iski Teemu Huttu tyhjään maaliin 44 sekuntia ennen ottelun päättymistä. Hutun osuman myötä Hokki otti Jyväskylästä mukaansa täydet kolme pistettä luvuin 2–4.

— Ensimmäinen erä oli erittäin vahva meiltä. Toisessa erässä saatiin tulostakin aikaiseksi, siinä erässä oltiin vähän huonompia ja oikeastaan illan heikoin pätkä tuli siihen toiseen erään. Puolustettiin heikosti erinäköisiä tilanteita ja siinä hetkessä Tuukka Smura piti meidät illassa mukana. Viimeinen erä oli sellaista jämäkkää peruspelaamista, mitä ollaan tässä karsintasarjassa esitetty, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen arvioi.

— Hyvin positiivinen loppumaku jäi kuitenkin. Oikeastaan vain se toisen erän heikompi jakso oli se negatiivinen, muuten jäi paljon positiivista mietettä joukkueen pelaamisesta, Hokki-luotsi jatkaa.

Hokiin seuraava ottelu pelataan maanantaina kotihallissa JHT:ta vastaan. Ennen sitä kajaanilaisjoukkueella on karsintasarjan ainoa kahden päivän tauko otteluiden välissä.

— Huomenna otetaan happea toinen toisistamme ja ollaan pois jäähallilta. Sunnuntaina tullaan iltapäivästä kasaan ja päästään pitkästä aikaa rauhassa harjoittelemaan ja tekemään laadukas peliin valmistava harjoite, joka on varmuudella kauden viimeinen. Sen jälkeen mennään taas rytmillä pelipäivä-välipäivä, Laukkanen avaa.

Tino Metsävainion 2-3-osuma jäi perjantai-illan voittomaaliksi. (Kuva: Tuomas Juntunen)

Maalit:
21.42 0-1 Näppi (Korkiakoski, Mattila) YV
24.21 1-1 Luhtalampi (Honka, Pitkänen)
30.45 1-2 Pyykkönen (Turtiainen)
37.07 2-2 Lehtonen (Pitkänen, Honka)
37.48 2-3 Metsävainio (Hiltunen) VoM
59.16 2-4 Huttu (Seppelin) TM

Torjunnat:
Tuukka Smura 4+7+7=18
Jose Kangaskorte 12+9+8=29

Jäähyt:
Hokki 1x2min
JYP-Akatemia 4x2min

Seuraava ottelu:
Ma 27.3.2017 klo 18.30 Hokki – JHT