Hokille tappio ensimmäisessä katkon paikassa

Kajaanin Hokki ei päässyt hyödyntämään ensimmäistä tilaisuutta edetä finaaleihin, kun Jokipojat kampesi voiton linnapaidoista luvuin 1–5 (1-3, 0-2, 0-0). Ottelut joukkueiden kesken jatkuvat perjantaina Joensuussa.

Hokin lähtö keskiviikkoiseen otteluun ei ollut ihanteellinen, sillä Jokipojat siirtyi johtoon jo ajassa 2.24 Janne Väyrysen lauottua kiekon ylänurkkaan Samu Pitkäsen aloitusvoiton jälkeen. Erän puolenvälin lähestyessä Väyrynen pääsi uudelleen maalintekoon Markus Piispasen harhasyötön jälkeen. Piispanen kuittasi virheensa ohjaamalla tilanteeksi 1–2 Niklas Näpin syötön jälkeen ylivoimalla ajassa 13.09. Erän lopussa Pitkänen vei ärjypaidat takaisin kahden maalin karkumatkalle läpiajosta Janne Paukun syötön jälkeen.

— Ykkösketju tarjosi tämän ottelun kaverille, 0-3 tasaviisikoin oma peli ensimmäiseen erään. Erikoisia maaleja, neljästä ensimmäisestä kaksi 100-0 aloitustappiota, Piispanen pelasi yhteen Väyrysen kanssa ja siitä yksi ja lopuksi (Markus) Korkiakoski unohti Pitkäsen selän taakse. Erikoista peliä tähän hetkeen, katsotaan miten ykkösketju parsii itsensä perjantaiksi kasaan. Kuten tuolle muulle kopille totesin, että he ovat nyt yhden välieräottelun velkaa, se on kylmä fakta, kommentoi Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen ottelua.

Toinen erä alkoi linnapaitojen kannalta mollivoittoisesti, sillä Jokipojat menivät 1–4-johtoon Jesse Jormanaisen ohjattua Joni Murasen laukauksen maaliin. Maalin myötä Hokki vaihtoi maalivahtia, kun Tuukka Smura väistyi ja Sami Väliharju korvasi miehen tolppien välissä. Ottelun loppulukemat 1–5 taululle iski ajassa 25.34 Pitkänen illan toisellaan, kaventaen samalla sarjan tilanteeksi 3-2.

— Toisen erän alkuun aloitustappiomaalin jälkeen tämä oli pelkkää pelailua molemmilta joukkueilta. Intensiteetti putosi täysin sen jälkeen. Pelistä on hankala sanoa mitään, kun 40 minuuttia pelaillaan, yritetään perjantaina pelata paremmin ja 60 minuuttia, päätti Hokki-luotsi.

Hokki ei saanut katkaistua välieräsarjaa keskiviikkona. (Kuva: Roosa Kurkinen)

Hokki ei saanut katkaistua välieräsarjaa keskiviikkona. (Kuva: Roosa Kurkinen)

 

Tilastot:

Maalit:
02:24 0-1 Väyrynen (Pitkänen)
09:08 0-2 Väyrynen VoM
13:09 1-2 Piispanen (Näppi-Korkiakoski) YV
17:27 1-3 Pitkänen (Paukku-Laamanen)
22:12 1-4 Jormanainen (Muranen-Sierman)
25:34 1-5 Pitkänen (Väyrynen-Paukku)

Maalivahdit:
Tuukka Smura 9+3+0=12 (vaihto 22:12)
Sami Väliharju 0+5+8=13
Mikael Edelmann 9+9+11=29

Jäähyt:
Hokki 4x2min
Jokipojat 5x2min

Yleisöä: 1230

Seuraava ottelu: Pe 7.4. klo 18.30 Jokipojat – Hokki
La 8.4. klo 17.00 Hokki – Jokipojat (tarvittaessa)