Hokille täydet pisteet kärkikamppailusta

Kajaanin Hokki aloitti viikonlopun vierasottelunsa vakuuttavalla 2-4 (1-1, 1-2, 0-1)-vierasvoitolla Kiekko-Vantaasta. Seuraavaksi linnapaidat kohtaavat Peliitat Heinolassa. 

Tikkurilan jäähallissa nähtiin Mestiksen kärkikamppailu, kun sarjan toisena majaileva Kiekko-Vantaa isännöi Mestiksen piikkipaikkaa pitävää Kajaanin Hokkia. Kotijoukkue saikin ottelun avausmaalin ajassa 12.34, kun Nico Frimanin röyhkeän maalille nousun jälkeen Aleksi Järvinen iski irtokiekon Hokin maaliin. Ennen kuin ensimmäinen erä oli ohi, oli Hokki saanut kuitenkin tasoitusmaalinsa Niklas Näpin terävän rannelaukauksen ansiosta. Näpin maaliin syöttäjinä Sakari Turtiainen sekä Michal Kristof.

Toisen erän maalitehtailun aloittamisesta vastasi vieraileva sarjakärki, kun Sami Anttila ohjasi Hokki-debyytissään Risto Mattilan noston Lassi Yrjölän ohi. Kotijoukkueen ahdinkoa lisäsi Eetu Patronen, joka sai jäähynsä päätteeksi kiekon itselleen hyökkäysalueelle. Patrosen tarkan rannelaukauksen jälkeen tilanne Hokille 1-3 pelikellon näyttäessä aikaa 35.52. Valtteri Heikkilä kavensi tilanteen lukemiin 2-3 reilua puolta minuuttia ennen erän loppua.

Kolmannen erän ensimmäisestä maalista vastasi toisen erän tavoin Hokki. Ottelua oli takana 44.47, kun Aku Kestilän loistava poikittaissyöttö löysi maalin takatolpalle hiipineen Markus Korkiakosken. Korkiakoski siirsi tyynen rauhallisesti Hokin 2-4-johtoon. Erän loppua kohti ottelu siirtyi enemmän Kiekko-Vantaan haltuun, mutta tolppaa lähemmäs lohipaidat eivät päässeet. Täydet kolme pistettä lähtivät Hokin mukaan, kun linnapaidat siirtyvät Heinolaa ja lauantaista Peliitta-ottelua kohti.

— Todella hyvä ja korkeatasoinen Mestis-ottelu molemmilta joukkueilta. Oman joukkueen osalta voisi sanoa, että oli fyysisen pelin ja kamppailupelin osalta kovin ottelu. Molemmat joukkueet olivat hyvin valmiina kamppailemaan ja pelaamaan. Jollain muotoa itsestä tuntuu, että meidän hyökkääminen oli monipuolisempaa kuin Kiekko-Vantaalla ja sitä kautta nämä loppulukemat omalta osalta ansaittiin, arvioi Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen.

— Päällimmäisenä pitää nostaa maalivahti (Antti) Lehtosen peliä esiin, hän kuitenkin torjui kaksi rankkaria ja ne olivat todella isoja torjuntoja kun miettii tätä lopputulosta, lisää Laukkanen.

Markus Korkiakoski oli Hokin tehokkain pelaaja tehoilla 1+2. (Kuva: Roosa Kurkinen)

Markus Korkiakoski oli Hokin tehokkain pelaaja tehoilla 1+2. (Kuva: Roosa Kurkinen)

Kajaanilaiset eivät pääse kuitenkaan ottelun jälkeen lepäämään pidemmäksi aikaa, sillä vieraskiertueen seuraava ottelu on heti lauantaina Heinolassa Peliittoja vastaan. Edellisen kerran joukkueet kohtasivat viime viikon lauantaina Kajaanissa, jolloin Hokin 4-1-voitossa linnapaitojen tehomiehenä hääri kahdella maalillaan Niklas Näppi.

— Viikko sitten Peliitat kävivät Kajaanissa ja se oli todella tasainen ottelu. Hirveästi ei ole ehtinyt miettiä sitä ottelua, mutta muistiinpanot ovat mukana ja tuoreessa muistissa on se, muten Peliitat pelaavat. Sama taisteluilme pitää pystyä säilyttämään, sen osalta ei pidä yhtään piirua pudota tästä päivästä. Muuten se pelin käsikirjoitus selviää, kun se ottelu lähtee käyntiin. Erittäin kova ottelu jälleen huomenna tiedossa, nyt yritetään palautella ja pyritään saamaan huomenna koneet käyntiin heti kello 17, päättää Hokki-luotsi.

Maalit:
12.34 1-0 Järvinen (Friman, Mielonen)
17.20 1-1 Näppi (Turtiainen, Kristof)
23.31 1-2 Anttila (Mattila, Korkiakoski)
35.52 1-3 Patronen (Korkiakoski, Seppälä) VoM
39.26 2-3 Heikkilä (Mikkonen)
44.47 2-4 Korkiakoski (Kestilä)

Jäähyt:
Hokki 3x2min
Kiekko-Vantaa 4x2min 1x10min

Torjunnat:
Antti Lehtonen 7+7+9=23
Lassi Yrjölä 10+12+11=33

Yleisöä:
670

Seuraava ottelu: Peliitat-Hokki Versowood-Areenalla lauantaina 24.10 kello 17.00