Hokille toinen tappio finaaleissa
Kajaanin Hokki ei onnistunut tasoittamaan finaalisarjaa Jarkko Heikkisen juhlaillassa, kun Jukurit haki voiton luvuin 3–4. Finaalit jatkuvat perjantaina Mikkelissa ja heti perään lauantaina Kajaanissa.
Kajaanin Hokki lähti keskiviikkona tasoittamaan finaalisarjaa Jukureita vastaan. Ottelun alku meni lievässä Jukurien painostuksessa, mutta maalinteon aloittamisesta pääsi vastaamaan kotijoukkue ajassa 7.49. Michal Kristof toi kiekon alueelle nopeassa hyökkäyksessä, rauhoitti ja jakoi toiseen aaltoon Risto Mattilalle, joka löysi maalin edestä Santeri Vuodin, ja Vuoti iski kiekon vastustamattomasti Christian Heljangon ohi. Jukurit tulivat reilua kahta minuuttia myöhemmin tasoihin, kun Oula Palve nousi maalille vahvasti Hokki-estelystä huolimatta ja iski tasoitusmaalin. Hokki vastasi lähes välittömästi, sillä Vuoti iski ottelun toisensa 15 sekuntia Palveen maalin jälkeen. Vuodin maalien myötä ensimmäiselle erätauolle siirryttiin Hokin 2–1-johdossa.
Toisen erän Jukurit aloitti ylivoimalla, jonka vierailijat myös hyödynsivät. Marko Kauppinen ja Oula Palve syöttelivät keskenään, kunnes Palve kiskaisi kiekon alanurkkaan. Paria minuuttia myöhemmin Teemu Suhonen iski Jukurit johtoon erittäin tarkalla rannelaukauksella, jolle Sami Väliharju ei voinut mitään.
Myös kolmannen erän maalinteon aloittamisesta vastasi vierailijat, kun Joonas Kalliola ohjasi Ilkka Vaarasuon viivasta lähettämän kiekon Hokki-maaliin. Ottelun viimeisillä minuuteilla Hokki haki raivokkaasti kavennusta ilman maalivahtia ja lopulta ajassa 59.12 Niklas Näppi onnistui ohjaamaan Mikael Seppälän kudin maaliin. Tasoitukseen asti Hokin eväät ei kuitenkaan riittäneet ja näin ottelu päättyi 3–4 ja ottelusarjan tilanne kääntyi Jukurien 2-0-johdoksi.
— Todella ylpeä olen joukkueesta, hieno taistelu, josta jäi palkinto saamatta. Sen osalta ei muuta kuin uutta matoa koukkuun. Pelissä otettiin selkeitä askeleita eteenpäin ja niin oli tarkoituskin. Niitä askeleita tarvii ottaa jatkossakin, kommentoi Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen.
Illan tuomarien toiminta ei tyydyttänyt Laukkasta. Yhteensä ottelussa vihellettiin jäähyjä 20 minuutin verran ja kaikki jäähyt vihellettiin ensimmäisessä erässä.
— Nuo raitapaidat hidastaa meidän prosessia. Kaksi vuotta olen tätä Mestis-romantiikkaa katsonut, tässähän on niin, että on nämä isot seurat ja pienet seurat. Isot seurat määrittelee ihan helvetisti kaikenlaisia asioita. Viimeinen iso seura on nyt lähdössä tästä sarjasta, se on vaan huono asia että me pelataan niitä vastaan. Sen osalta harmittaa, viime keväänä pelattiin samaa joukkuetta vastaan ja silloin sen ymmärsi, kun tuomarien tuomiot suosi Jukureita, silloin heillä piti päästä liigaan. Nyt ei ole enää sellaista painetta kenelläkään, annettaisi jätkien pelata ja yritettäisiin löytää parhaat tuomarit peleihin ja sitten katsottaisiin kumpi on parempi, tilitti Hokki-luotsi.
Tilastot:
Maalit:
7.49 1-0 Vuoti (Mattila, Kristof)
9.51 1-1 Palve (Kalliola, Hiltunen)
10.07 2-1 Vuoti (Kristof, Näppi)
21.02 2-2 Palve (Kauppinen) YV
23.37 2-3 Suhonen (A.Mäkinen, Valkonen)
48.07 2-4 Kalliola (Vaarasuo, Jekunen) VoM
59.12 3-4 Näppi (Seppälä, Piipponen) IM
Torjunnat:
Sami Väliharju 8+7+2=17
Christian Heljanko 6+5+8=19
Jäähyt:
Hokki 2x2min 1x10min (Rajala)
Jukurit 3x2min
Yleisöä: 1328
Seuraavat ottelut: Pe 15.4 klo 18.30 Jukurit – Hokki
La 16.4 klo 17.00 Hokki – Jukurit
Ma 18.4 klo 18.30 Jukurit – Hokki (tarvittaessa)
Ke 20.4 klo 18.30 Hokki – Jukurit (tarvittaessa)
Pe 22.4 klo 18.30 Jukurit – Hokki (tarvittaessa)