Hokille toinen voitto Jokipojista

Kajaanin Hokki nappasi perjantai-illan kotiottelussaan Jokipojista toisen voiton samalle viikolle luvuin 7-3 (4-0, 2-2, 1-1). Seuraavana joukkue kohtaa Hermeksen Kokkolassa keskiviikkona 9.9.

Kajaanin Hokki jatkoi perjantaina ensimmäisessä erässä siitä, mihin se jäi keskiviikkona kolmannessa. Peliä kesti kulua vain 2.31 ennen kuin Antti Kurkinen siirsi isännät johtoon. Pari minuuttia myöhemmin Samu Pyykkönen lisäsi johtoa lukemiin 2-0, kellon näyttäessä aikaa 5.50. Erän loppupuolella Michal Kristof lisäsi johdon jo kolmeen, ajassa 18.34 ja Markus Piispanen lisäsi johdon lukemiin 4-0 ylivoimalla ajassa 19.53. Enempää maaleja ei ensimmäiseen erään enää nähty.

Toisessä erässä Hokin Joni Piipponen kasvatti johdon viiteen maaliin aikaan 29.37. Jokipojat kuitenkin pääsivät kaventamaan Janne Väyrysen ja Kasimir Puruskaisen maaleilla. Ville Saukko teki kuitenkin linnapaidoille aikaan 38.52 6-2-johtomaalin, joissa luvuissa lähdettiin viimeiseen erään. Viimeisen erän maalinteon aloitti Markus Korkiakoski, joka kasvatti Hokin johdon viiteen maaliin ajassa 47.14. Jokipoikien Jere Niemelä onnistui kaventamaan johdon alivoimalla vielä lukemiin 7-3, mutta enempää maaleja ei enää nähty.

— Tultiin ensimmäiseen erään hyvin valmistautuneina, päästiin heti pelin sisälle ja oltiin maalipaikoissa tehokkaita. Siinä oli paljon niitä asioita, mistä valmentajana pidän. Tämä hyvä alku otteluun oli lopputuloksen kannalta suuri vaikutus, kaksi seuraavaa erää menikin sitten maalien puolelta tasan, arvioi Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen.

— Erikoistilannepelaamisen puolelta kaksi päästettyä alivoimamaalia ja rangaistuslaukauksen antaminen ylivoimapelin aikana on anteeksiantamatonta. Siihen nyt ei tässä ottelussa voinut olla tyytyväinen. Paljon hyvääkin ottelussa toki oli sen ensimmäisen erän tehokkaan alun lisäksi. Keskiviikon ottelusta videolta näytetyt asiat, joita painotettiin ottelua edeltävässä palaverissa saatiin näkymään ottelussa, Laukkanen jatkaa.

Hokilla oli taas aihetta juhlaan, kun joukkue voitti viidettä kertaa harjoituskaudella.

Hokilla oli taas aihetta juhlaan, kun joukkue voitti viidettä kertaa harjoituskaudella.

Ainoa muutos, jonka Hokki teki kokoonpanoonsa oli Samu Pyykkösen nosto ykkösketjun laitaan. Suomussalmen Palloseuran kasvatti paikkasi Christoffer Seppeliniä ja teki avauserässä harjoituskautensa toisen maalin.

— Pyykkönen pelasi nyt laidassa, joka ei ole ehkä se hänen luontaisin pelipaikkansa. Ennen ottelua Seppelinille tuli pientä kolhua, joka esti pelaamasta. Nostettiin Pyke sitten siihen, että saadaan muut ketjut pidettyä samassa muodossa kuin keskiviikkona. Mielestäni Pyke pelasi hyvin, on hyvä jos hänestä muotoutuu sellainen pelaaja joka voi tarvittaessa pelata niin laidassa kuin keskellä. Meille valmentajille sen tapaiset pelaajat ovat arvokkaita. Uskoisin kuitenkin, että Pyykkösen pelipaikka on lähtökohtaisesti yhä keskushyökkääjänä, puntaroi Hokki-käskyttäjä.

Seuraava ottelu Hokilla on keskiviikkona 9.9 Hermestä vastaan.

— Tämä tuleva viikko keskitytään harjoitteluun ja lepoon. Harjoittelua on keskiviikkoon asti, jonka jälkeen pelaajat neljän päivän huilin jääkiekosta. Onhan tässä jo neljä viikkoa vedetty aika tiiviisti ja pelattu kuudesti, päättää Laukkanen.

Maalit:
2.31 1-0 Kurkinen (Saukko)
5.50 2-0 Pyykkönen
18.34 3-0 Kristof
19.53 4-0 Piispanen (Kristof, Mattila) YV
29.37 5-0 Piipponen (Mattila, Klemetti)
34.17 5-1 Väyrynen (Lahtinen, Puruskainen)
36.13 5-2 Puruskainen (Väyrynen) AV
38.52 6-2 Saukko (Kaarlela)
47.14 7-2 Korkiakoski (Seppälä)
56.23 7-3 Niemelä AV

Torjunnat:
Lehtonen 7+5+8=20
Jukuri 7+0+0=7 (vaihto 20.00)
Edelmann 0+9+11=20

Jäähyt:
Hokki 4x2min
Jokipojat 7x2min

Yleisöä: 319

Seuraava ottelu keskiviikkona 9.9 Hermes-Hokki.