OTTELURAPORTTI: Hokille värikkäiden vaiheiden jälkeen toinen kiinnitys välieräpaikkaan

Hokki ja HCK pelasivat torstai-iltana Kajaanissa pudotuspeliottelun, josta ei tunnetta puuttunut. Muun muassa  kuusi maalia, 86 jäähyminuuttia ja kaksi ulosajoa sisällään pitänyt ottelu päättyi lopulta Hokin komeaan 5–1 (1–1, 2–0, 2–0) voittoon. Samalla kajaanilaiset siirtyivät puolivälieräsarjassa otteluvoitoissa 0–2 johtoon.

Vierasjoukkue HCK tuli pelin alussa päälle sen näköisesti, että tiistain kohtaamisesta oli jäänyt paljon hampaankoloon. Vajaan kolmen minuutin pelin jälkeen Hokin Matus Vizvary joutui rikkomaan jäähyn arvoisesti ja HCK pääsi kokeilemaan ylivoimaa. Vieraiden ylivoima oli kuitenkin heikohkoa ja Hokki selvisi ilman suurempaa hätää. Tämä oli kuitenkin vain pientä esimakua tulevasta.

Hiukan ennen erän puoltaväliä kotijoukkueen Veli-Antti Leinonen lanasi HCK:n Roope Rannan suihkukomennuksen arvoisesti. Ranta ei loukkaantunut tilanteessa vaan palasi pian pyörittämään vieraiden pakkopeliä. Rangaistusta seurannut viiden minuutin ylivoima oli jälleen vaisua, eikä tuottanut juurikaan päänvaivaa linnapaidoille. Oman haasteensa toi Jarkko Heikkisen ottama kymmenen minuutin käytösrangaistus, jonka ajan Hokilla oli käytössään vain neljä puolustajaa.

Ensimmäisestä maalista vastasi edellisen ottelun tapaan HCK, kun Joonas Hyttinen siirsi kiekon ohi Teemu Seppäsen. Maali syntyi hieman Leinosen viiden minuutin rangaistuksen päättymisen jälkeen.

Erän aikana Hokki pääsi pelaamaan täydet kaksi minuuttia kahden miehen ylivoimaa, mutta hyvästä pyörityksestä huolimatta kiekkoa ei saatu Richard Ullbergin selän taakse.

Erän viimeisillä sekunneilla Hokki kuitenkin onnistui värkkäämään tärkeän tasoitusmaalin. Teddy Da Costan (1+2) aloitusvoitosta kiekko päätyi Janne Pälveelle, jonka laukaus kimpoili keravalaispuolustajista Anthony Guttigin (2+0) lapaan. Ranskalaisella oli helppo työ niitata tasoitus ohi Ullbergin.

Avauserässä pelissä oli tunnetta ja torikokuksia syntyi lähes jokaisen tilanteen jälkeen. Todellista playoff-henkeä pursunneen avauserän jälkeen tauolle lähdettiin tasalukemissa 1–1.

Toisen erän alkajaisiksi Hokki värkkäsi johtomaalin. Vahvan vaihdon pelannut kakkoskenttä piti paineen vieraiden alueella ja lopulta Da Costa siirsi kiekon Vizvaryn lapaan. Tämä laukaisi kiekon maalinedusruuhkaan ja sieltä pikkumustan verkon perukoille ohjasi illan toisen osumansa tehnyt Anthony Guttig.

Da Costa päätti pitkän maalittoman putkensa torstaina. Lisäksi pistetili karttui kahdella syöttöpisteellä.

Da Costa päätti pitkän maalittoman putkensa torstaina. Lisäksi pistetili karttui kahdella syöttöpisteellä.

Erätauolla tunteita oli selvästi hillitty ja erää pelattiinkin pitkälle rauhallisemmissa merkeissä.

Tunteet kuriin toiseen erään?

Erän puolenvälin jälkeen Hokin nuori hyökkääjä Samu Pyykkönen karkasi läpiajoon ja upotti omasta irtokiekostaan uransa ensimmäisen pudotuspelimaalin miesten sarjoissa. Esityön maaliin tekivät Keravalla Hokin tehokkaimpina häärineet Veikko Karppinen ja Samu Pitkänen.

Pari minuuttia maalin jälkeen nähtiin ikävämpi tilanne. HCK:n kultakypärä Roope Ranta poltti kääminsä Mika Koiviston taklauksesta täysin ja vaihtopenkille mennessään iski täysin tilanteen ulkopuolella ollutta Matus Vizvarya nyrkillä kasvoihin. Kolttosestaan Ranta passitettiin suihkun puolelle.

Tapauksen jälkeen tunteet lämpenivät taas avauserän tasolle. Erän lopun Hokki pelasi ylivoimaa, joka oli kuitenkin tällä kertaa melko vaisua. Tauolle suunnattiin Hokin 3–1 johdossa.

– Ensimmäisen erän jälkeen oli tärkeätä, että pääsimme kiinni oikeisiin asioihin. Keskityimme niihin asioihin ja toinen erä oli meiltä vahva, kiitteli omiaan Hokin päävalmentaja Petri Mattila.

Kolmanteen erään johtoa puolustamaan

Päätöserään Hokki lähti jo hieman passiivisemmin, mutta kaunistelipa kotijoukkue loppulukemia vielä parilla maalilla.

Ottelun ensimmäinen ylivoimaosuma nähtiin kolmannen erän keskivaiheilla, kun pitkän pyörityksen päätteeksi Teddy Da Costa päätti jo pitkäksi venyneen maalittoman putkensa bravuuriksi muodostuneella lämärillään. Miehen tuuletuksesta oli luettavissa, että apina putosi selästä. Syöttöpisteet nappasivat Jarkko Heikkinen (1+1) ja Teemu Virtala.

Erän jälkimmäisellä puoliskolla HCK pelasi edellisen kohtaamisen tapaan riskillä ja otti maalivahdin pois jo hyvissä ajoin Hokki-rangaistuksen aikana. Tämä riskinotto ei kuitenkaan kannattanut, vaan Heikkinen sinetöi tyhjään maaliin loppulukemat 5–1.

– Kolmannessa erässä ajatus oli, että puolustetaan johtoasemaa hyvin ja pidetään keskusta kiinni, ollaan kärsivällisiä, kertoi Mattila päätöserän taktiikkaa.

– Viimeiset viisi minuuttia kun katsoo, miten Pitkäsen Samu pelasi, siirteli kiekkoa fiksusti selän taakse ja voitti aloituksia. Siinä esimerkki, miten tätä peliä täytyy viedä johtoasemassa eteenpäin, antoi valmentaja vielä erityiskehut.

Summerin soidessa nähtiin vielä pieni kahakka, joka lupaa tulikuumia asetelmia seuraavaan otteluun.

– Hyvä, fyysinen ja vauhdikas peli oli tänään. Hyvin pelattiin ja nyt vain Keravalle hakemaan kolmatta voittoa, veisteli kauden ensimmäisen Mestis-maalinsa tehnyt Samu Pyykkönen.

Samu Pyykkönen teki uransa ensimmäisen pudotuspeli- ja kauden ensimmäisen Mestis-maalinsa.

Samu Pyykkönen teki uransa ensimmäisen pudotuspeli- ja kauden ensimmäisen Mestis-maalinsa.

– Joukkueessa on hyvä tunne ja hyvä itseluottamus, tästä on hyvä jatkaa, veti päävalmentaja Mattila pelin pakettiin.

Hokki jahtaa sarjan kolmatta otteluvoittoa Keravalla tulevana lauantaina. Ottelu alkaa kello 18.30 ja sitä voi seurata Elisa Viihteeltä tai Ravintola Sulon screeniltä.

Ottelukooste:

Lehdistötilaisuus:

Timo Hiltusen haastattelu: