Hokille vieraita Savonlinnasta
Mestis-kauden ensimmäisen viikon kuudesta mahdollisesta pisteestä viisi saanut Kajaanin Hokki saa keskiviikkona vastaansa SaPKon, joka niin ikään saalisti viisi pistettä.
Hokki aloitti sarjakautensa voittolaukauskisavoitolla Jokipojista ja varsinaisen peliajan voitolla RoKista. SaPKo sen sijaan haki voittolaukauskisavoiton Jukureista ja varsinaisen peliajan voiton JYP-Akatemiasta. Viime kauden kohtaamiset menivät tasaisesti, kun kuudesta kohtaamisesta Hokki voitti varsinaisella kolme ja voittolaukauskisassa yhden. Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen ennakoi ottelusta vauhdikasta kamppailua.
— Ensimmäisen viikon sarjaotteluiden ja harjoitusotteluiden perusteella SaPKo on hyvin liikkuva joukkue, joka pyrkii pelaamaan hyvää kiekollista peliä, arvioi Laukkanen.
— Kiekollisessa pelaamisessa olimme RoKia vastaan ottavana osapuolena, lisäksi puolustuksessa oli tiettyä toivomisen varaa. Näitä asioita olemme tässä viikon alun aikana harjoitelleet, keskiviikkona nähdään mitä ilta tuo tullessaan, jatkaa Hokki-luotsi.
Keskiviikon kamppailuun Hokki saa pelikieltonsa kärsineen Markus Korkiakosken takaisin kokoonpanoon. Oululaislähtöinen hyökkääjä on takonut urallaan Mestiksessä 86 runkosarjaottelun aikana tehot 18+23=41. Toisaalta Joni Piipposella on pientä vammaa ja hänen pelaamisensa on keskiviikon ottelussa epävarmaa.
Hokki-SaPKo keskiviikkona 18.30 Kajaanin jäähallissa.