Hokin harjoituskausi käyntiin Rovaniemen tiistai-illassa – tässä kokoonpano

Jääkiekon Mestis-kauteen valmistautuva Kajaanin Hokki avaa harjoituspelikautensa tiistaina, kun linnapaidat matkaavat Rovaniemelle sarjanousija RoKin vieraaksi. 

Kajaanin Hokin harjoituspelikausi alkaa tiistaina, kun linnapaidat kohtaavat RoKin Rovaniemellä. Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen odottaa energistä ja tunnerikasta koitosta.

– Oman kokemukseni mukaan näissä kauden ensimmäisissä peleissä pelaajilla on virtaa ja tunne voi viedä peliä enemmän kuin järki. Valmentajien toimesta yritetään saada näitä asioita ohjattua sitten oikeisiin asioihin. Molemmilta joukkueilta on energian osilta luvassa vauhdikasta jääkiekkoa, eli odotettavissa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kommentoi Laukkanen.

Viime viikko joukkueelta kului takaisin joukkueharjoituksiin palatessa. Paluu jääharjoitteisiin tapahtui maanantaina.

– Joukkueella meni alkuviikko totutellessa takaisin jäällä olemiseen, mutta pikkuhiljaa mennään normaalia harjoittelua kohti. Varsinaisesti mitään kuvioita ei ole hiottu näin lyhyellä ajanjaksolla. Pelissä sitten nähdään, missä on viilaamista ja mikä menee vanhalta pohjalta, jatkaa Laukkanen.

RoKia vastaan joukkueen kokoonpanotilanne ei kuitenkaan ole aivan ihanteellinen, sillä kokoonpanosta ovat poissa Eetu Patronen, Matti Kaarlela, Joni Piipponen ja Sakari Turtiainen armeijakiireiden takia. Pelaajien puuttumista paikataan omilla A-junioreilla.

– Armeijassa olevat pelaajat ovat kiinni omissa hommissaan, joten A-junioreista on paikkaamassa kolme pelaajaa, puolustaja ja kaksi laituria. On hyvä nähdä tässä vaiheessa näitä pelaajia, jos kauden aikana sattuu tarvitsemaan paikkaajia. Muuten kokoonpano on sama mikä tulee olemaan kauden aikana, Hokki-luotsi päättää.

Joukkueet kohtaavat toisensa vielä myöhemmin tälle viikkolle, kun RoKi matkustaa perjantaina Kajaaniin.

Hokin kokoonpano Rovaniemellä:

18 Markus Piispanen – 19 Michal Kristof – 22 Radim Valchar
9 Antti Kurkinen – 31 Miska Humaloja – 10 Niklas Näppi
21 Christoffer Seppelin – 24 Samu Pyykkönen – 15 Heikki Klemetti
23 Tommi Klemetti – 78 Niko Kaleton – 14 Aleksi Kettunen

2 Risto Mattila – 5 Mikael Seppälä
4 Roni Viirlas – 71 Tino Kauppinen
6 Ville Vittaniemi – 28 Ville Saukko

35 Antti Lehtonen (AM) – 30 Tuukka Smura