Hokin härkäviikko alkaa Savonlinnasta

Sarjataulukossa sijalla kuusi majaileva Kajaanin Hokki aloittaa kolme ottelua neljään päivään sisältävän härkäviikon keskiviikkona, kun Hokki matkaa Savonlinnaan sarjassa toiseksi viimeiseksi valahtaneen SaPKon vieraaksi. Hokin härkäviikko jatkuu perjantaina kotona Peliittoja vastaan ja päättyy lauantaina JYP-Akatemian vieraana.

 

Tasaisena taisteluparina tunnetut SaPKo ja Hokki kohtaavat kuluvalla kaudella jo neljättä kertaa. Kaikki aikaisemmat ottelut ovat päättyneet kotivoittoihin. Sarjakauden alussa Hokki nappasi pisteet SaPKolta voittomaalikilpailun lukemin 3-2 ja revanssiviikonloppuna Hokki murskasi pässipaidat peräti lukemin 7-1. SaPKo otti kuitenkin Hokista revanssin heti seuraavana päivänä voittamalla linnapaidat Savonlinnassa lukemin 3-2.

Joukkueidin kuntokäyrät osoittavat tällä hetkellä jyrkästi eri suuntiin. SaPKo on hävinnyt kaikki neljä edellistä koitostaan, kun vastaavasti Hokki on voittanut neljästä edellisestä ottelustaan kolme. Molemmat joukkueet pelasivat edellisen kerran perjantaina, jolloin molempien kotiottelut venyivät aina voittomaalikilpailuun saakka. SaPKo hävisi oman ottelunsa Jokipojille lukemin 4-5, kun Hokki puolestaan kiri viimeisellä minuutilla tasoihin ja lopulta aina HCK:n ohi luvuin 2-1.

Vahva puolustus- ja peruspelaaminen Hokin ilonaiheina

Joukkueet ovat myös maalimäärien osalta sarjan ääripäät. Hokki on tehnyt 3,52 maalia ottelua kohden, joka on sarjan paras lukema. Vastaavasti pässipaidat sijoittuvat 2,13 maalilla samassa tilastossa sarjan viimeiseksi. Hokin erityisenä ilonaiheena on ollut viime otteluissa hyvä puolustuspelaaminen. Marraskuun seitsemässä ottelussa kajaanilaiset ovat päästäneet vain 11 maalia omiin. Vastaavana aikana SaPKon maaliverkko on heilunut yhteensä peräti 30 kertaa.

– Se mistä olen erittäin tyytyväinen, niin meidän peli on pysynyt hyvin kasassa. Hyökkäyspeli on toki meillä vähän hiipunut, koska siellä on ollut paljon yksilötaitoa pois. Tässä meidän tilanteessa on kuitenkin tärkeämpää, että puolustaminen on parantunut entisestään ja viimeisissä peleissä on soinut omissa todella vähän, toteaa Hokin päävalmentaja Petri Mattila.

Lukuisista loukkaantumisista huolimatta Hokki-luotsi on ollut erityisen tyytyväinen joukkueen vahvaan peruspelaamiseen.

– Meidän peruspelaaminen on ollut todella hyvää, ja sen takia me ollaan pisteitä saatu. Uskon, että meille on keväällä tästä paljon hyötyä, kun me ollaan löydetty tälläinen periodi, jossa peli pysyy todellakin paketissa. Siinä mielessä olen ollut todella tyytyväinen koko joukkueeseen, Mattila kiittelee.

Otteluruuhka ei huoleta

Pimenevien syysiltojen perinteinen otteluruuhka ei ole aiheuttanut Hokki-leirissä suurta huolta. Pikemminkin päinvastoin, sillä Mattila odottaa tulevan viikon otteluita innolla.

– Kokoonpanon parsiminen jokaiseen otteluun on aika haastavaa, niin omalla tavallaan tämä on oikeastaan aika hauskaa, kun näitä pelejä tulee näin tiivissä tahdissa. Pelit ovat kuitenkin tämän homman suola ja tässä tahdissa ei ehdi hirveästi miettimään ja ajattelemaan asioita liikaa. Mielestäni ihan hyvä juttu, että me päästään taas radalle ja näyttämään mitä osataan, Mattila jatkaa.

Hokki-leirissä huomista tulevaa viikkoa odotetaan jo malttamattomina.

– Raskas viikko tästä on tietysti tulossa, koska meillä on edessä kaksi reissupeliä. Hyvillä mielin lähdetään kuitenkin Savonlinnaan. Meidän pitää olla nöyriä ja kurinalaisia. Käytetään huomenna niitä vahvuuksia mitä meillä joukkuessa tällä hetkellä on, Mattila painottaa.

Kokoonpano elää – Virtala palaa kokoonpanoon

Hokin kokoonpanosta sivussa ovat keskiviikkona puolustaja Veli-Antti Leinonen sekä pitkäaikaispotilaat Casper Santanen, kautensa päättänyt Ville Hyvärinen, Anthony Guttig, Jevgeni Fofanov ja Tuomas Tolonen. Jussi Makkosen ja Clemens Unterwegerin pelaaminen on epävarmaa. Lisäksi Arttu Heikkinen on sivussa vielä huomenna armeijakiireiden vuoksi.

Perjantain HCK-ottelussa itsensä loukannut KooKoo-laina Niklas Sirén on palannut takaisin Kouvolaan. Sen sijaan viime viikon Hokissa pelanneet Juuso Mörsky ja Samu Pitkänen jatkavat Kajaanissa ainakin kuluvan viikon loppuun asti.

Hokin sairastuvalta kuuluu myös iloisia uutisia, sillä alkukaudella koko sarjan pistepörssiä johtanut Teemu Virtala palaa kokoonpanoon kuukauden tauon jälkeen. Kapteenin ohella kokoonpanoon palaa viime viikon huilannut Miska Humaloja. Alakerran loukkaantumissuman vuoksi hyökkääjä Veikko Karppinen pelaa huomenna puolustajana.

Ottelu Talvisalon jäähallissa alkaa kello 18.30. Ottelun kulkua voi seurata Hokin Twitterin liveseurannan kautta.

virtala

Kapteeni Teemu Virtala palaa huomenna Hokin kokoonpanoon.