Hokin ja RoKin tunnerikkaat pelit jatkuvat – ”Ilmaisia pisteitä ei ole huomenna jaossa”

Kajaanin Hokin Mestis-ottelut jatkuvat keskiviikko-iltana kotikaukalossa. Vastaan asettuu molemmat viime viikon ottelunsa voittanut Rovaniemen Kiekko.

Keskiviikon vierasjoukkue RoKi palasi maaottelutauolta 10–2-murskavoitolla IPK:sta, jonka jälkeen rovaniemeläisjoukkue kaatoi Hermeksen vieraskaukalossa perjantaina lukemin 3–1.

Hokin päävalmentaja Niko Eronen lupaa, ettei joukkueiden kauden viidennessä keskinäisessä ole ilmaisia pisteitä jaossa.

– Aiemmat ottelut RoKia vastaan ovat olleet tunnerikkaita, eikä tapahtumia ole puuttunut. Lähdemme kotikaukaloon sillä asenteella, että laitamme parasta pöytään eikä ilmaisia pisteitä ole huomenna jaossa, Eronen sanoo.

Hokki tulee otteluun allaan kaksi tiukkaa ottelua, joista joukkue sai pisteen molemmista.

– Viime viikko jäi pelillisesti hieman ohkaiseksi, vaikka olimmekin lähellä napata enemmän kuin kaksi pistettä, Eronen myöntää.

Tuleva viikko on Hokille erityisen kiireinen, sillä keskiviikon kotipelin jälkeen joukkue pelaa vielä perjantaina ja lauantaina vieraskaukalossa.

Kyseessä on Hokin kauden ensimmäinen kolmen ottelun viikko.

Hokki-luotsi kertoo, ettei viikko tule olemaan missään nimessä helppo.

– Edessä on kolme kovaa ottelua. Odotuksena kuitenkin on se, että saamme joukkueena pelattua ehjiä otteluita, sekä napattua runsaasti pisteitä, hän sanoo.

Hokki lähtee viikon otteluihin ilman Jarkko Harjulaa, Daniil Troshinia, Jesse Niskasta ja Christoffer Seppeliniä.

Juho-Ville Kyllönen on alustavasti palaamassa kokoonpanoon keskiviikon ottelussa.

Viikon ottelut:
Ke 18.11. klo 18.30 Hokki – RoKi (otteluisäntä: Kainuun Sanomat)
Pe 20.11. klo 18.30 IPK – Hokki
La 21.11. klo 17.00 Hermes – Hokki
Vuoden 2020 kaikki kotiottelut löytyy nyt lipunmyynnistä! Liput kotiotteluihin TÄSTÄ!
KUVA: Tuomas Juntunen