Hokin karsintasarjan päätösviikko käyntiin JHT-ottelulla
Karsintasarjan päätösviikko alkaa Kajaanin Hokin osalta maanantaina kotiottelulla JHT:ta vastaan. Joukkueet kohtasivat toisensa viimeksi maanantaina, jolloin Hokki oli vieraskaukalossa parempi lukemin 2–3.
Neljä edellistä karsintasarjan otteluaan voittanut Kajaanin Hokki jatkaa urakkaansa maanantaina Kajaanissa JHT:ta vastaan. Ottelu on joukkueiden toinen keskinäinen ottelu karsintasarjan aikana. Edellinen kohtaaminen käytiin maanantaina Kalajoella, josta Hokki keräsi täydet pisteet 2–3-voitolla.
— Muutamia parannuksia ja tarkennuksia täytyy tehdä puolustuspeliin, varsinkin suorien hyökkäysten puolustamiseen. Muuten ei tarvitse mitään pelaamisessa hirveästi viisikkotasolla muuttaa. Jokaisella pelaajalla on jälleen täysi vastuu siitä että omassa suorituksessa päästään yli oman ”ihan ok-pelin” tason, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen ennakoi.
Kalajokilainen vierasjoukkue tulee otteluun allaan sunnuntainen ottelu JYP-Akatemian vieraana. Ennen sunnuntaista ottelua JHT on kerännyt neljästä karsintasarjan ottelustaan yhteensä kaksi pistettä.
Maanantaisessa ottelussa kajaanilaisjoukkueen kokoonpanosta puuttuu perjantaina loukkaantunut Samu Pyykkönen. Maalissa jatkaa Tuukka Smura.

Risto Mattila alusti kaksi maalia edellisessä JHT-ottelussa. (Kuva: Tuomas Juntunen)
Tulevan viikon ottelut:
Ma 27.3.2017 klo 18.30 Hokki – JHT
Ke 29.3.2017 klo 18.30 IPK – Hokki
Pe 31.3.2017 klo 18.30 Hokki – Ketterä