Hokin kova taistelu ei riittänyt

Kajaanin Hokki ei onnistunut jatkamaan vierasvoittojen putkeaan Joensuussa, kun kotijoukkue Jokipojat nappasi pisteet lukemin 2-0 (0-0, 0-0, 2-0). Ottelussa pääosiin nousivat molemmat maalivahdit, jotka pitivät tilanteen pitkään tasalukemissa. Ottelun ratkaisu nähtiin vasta kolmannessa erässä, jossa myös Hokilla oli omat paikkansa ratkaista otttelu.

Jokipojat tuli otteluun hyvin valmistautuneena ja heti ensimmäisessä vaihdossa ärjypaidat olivat lähellä johto-osumaa. Hokki pääsi otteluun kuitenkin hyvin mukaan, sillä joensuulaiset istuivat avauserässä kolme kaksiminuuttista. Hokin nelosketju Antti Kurkinen-Samu Pyykkönen-Heikki Klemetti vyörytti vaihto toisensa jälkeen pelin Jokipoikien päätyyn, mutta hyvistä paikoista huolimatta maalia ei saatu aikaan. Myös Jokipojat pääsi kokeilemaan avauserässä ylivoimalla kertaalleen, mutta molempien joukkueiden ylivoimapeli oli enemmän tai vähemmän ruosteessa. Näin ollen avausperiodin jälkeen pukuhuoneisiin poistuttiin 0-0 tilanteesta.

Toinen erä noudatti pitkälti samaa kaavaa kuin ensimmäinen erä. Jokipojat tuli erän alkuun vahvasti ja sai hankittua Hokille kaksi peräkkäistä jäähyä. Ottelussa 38 kertaa torjunut Teemu Seppänen onnistui kuitenkin estämään Jokipoikien maalintekoaikeet kerta toisensa jälkeen. Alivoimat mallikkaasti selvittänyt Hokki pääsi otteluun mukaan ja rakenteli muutamia hyviä paikkoja Teddy Da Costan johdatteleman kentän toimesta. Jokipoikien kultakypärä Mikael Ruohomaa kilautti erän lopussa vielä ylärimaan, mutta myös toiselle erätauolle poistuttiin maalittomassa tasatilanteessa.

– Vieraskentällä tulee aina vähän vaikeampia hetkiä ja tänään toisen erä eka kymppi oli sellanen missä oli katastrofin ainekset. Menettiin kiekkoja omissa ja hävittiin paljon irtokiekkoja, josta vastustaja sai hyvät paikat. Pystyttiin kuitenkin kesken erän muuttamaan rytmiä kesken erän ja oltiin huolellisempia. Toisen erän viimeinen kymppi oli meiltä jo ihan mallikasta peliä, kertoo Hokin päävalmentaja Petri Mattila.

Hokin momentum jäi käyttämättä

Ottelun avausmaali nähtiin tasavajaalla, kun ottelu oli pelattu reilut 47 minuuttia. Markus Nutivaara ja Sami Blomqvist pelasivat Ruohomaan läpi, joka harhautti Seppäsen ulos tilanteesta ja viimesteli kiekon varmasti maaliin. Maalin jälkeen Hokki rakenteli useita maalipaikkoja, mutta kanukkivahti Daniel Spence torjui Jokipoikien maalilla Hokin lähentelyt. Hokki otti reilut kolme minuuttia ennen aikalisän ja hetkeä myöhemmin myös maalivahdin pois. Tämä riskipeli ei kuitenkaan tuottanut tulosta, kun Saku Mäenalanen riisti kiekon Hokki-puolustukselta ja sinetöi loppulukemat 2-0.

– Puhuttiin toisella erätauolla pukukopissa, että me saadaan tänään vielä se momentum jos me ansaintaan se. Mun mielestä me saatiin ja siinä oli meillä ihan hyvät paikat tehdä maali, mutta tänään ei onnistunut. Pienet marginaalit ratkasi ja tänään meillä tuli ehkä sitten vähän isompi virhe kun mitä vastustajalle tuli, Mattila kertaa ottelun ratkaisuhetkiä.

Tappiosta huolimatta Hokki-luotsi oli tyytyväinen omiensa otteisiin.

– Kokonaisuudessan olen tyytyväinen meidän peliin. Tottakai tappio harmittaa aina, mutta meidän pitää katsoa vähän tuloksen taakse. Me ollaan tällä kaudella aika monta kertaa laitettu kiekkoa reppuun, joten ei tässä kannata laittaa päätä pensaaseen. Yritetään huomenna petrata ylivoimapeliä ja perjantaina on sitten uusi koitos HCK:ta vastaan kotona. Kiitän omia taistelijoita, kyllä he tänään aika paljon kentälle jättivät, Mattila summaa.

junnuketju-1024x265

Antti Kurkinen, Samu Pyykkönen ja Heikki Klemetti saivat ottelun jälkeen kiitosta valmennukselta.

Junnuketjulle kiitosta

Linnapaidassa nähtiin tänään kolme uutta kasvoa, kun Niklas Sirén, Juuso Mörsky ja Samu Pitkänen debytoivat linnapaidassa. Mattila oli ottelun jälkeen tyytyväinen kolmikon esitykseen.

– Kyllä minä olen tyytyväinen heihin. Vähän tietysti pelaamattomuus näkyi, kun vaihtopenkillä alkoivat puhisemaan. Mutta kun he saavat tässä nyt pari peliä alle, niin me saadaan varmasti vielä enemmän irti heistä. Kaikki ovat kokeneita miehiä ja he olivat henkisellä puolella tärkein apu meille, Mattila kuvailee.

Erityiskiitosta Mattila antoi pelin jälkeen Hokin junnuketjulle, jossa pelaavat Antti Kurkinen, Samu Pyykkönen ja Heikki Klemetti.

– Pyykkösen kenttä pelasi erittäin hienosti. Kaikki tulevat A-junnujen 2-divarista ja tänään he vetivät varmaan 12 minuuttia aika tyylikästä lätkää, Mattila kiittelee.

Hokki ottelut jatkuvat perjantaina Kajaanissa, kun vastaa saapuu Keravan HCK.