Hokin murskaava maalintekovire sai jatkoa – nyt vastustajan maaliverkko heilui 12 kertaa
Jääkiekon Suomi-sarjassa pelaava Kajaanin Hokki venytti voittoputkensa kolmeen otteluun, kun Hokki jyräsi 585 katsojan edessä Naantalin VG-62:n Kajaanissa luvuin 12–1 (4–1, 2–0, 6–0). Voiton myötä Hokki kipusi sarjataulukossa viidenneksi.
Hokilta tehoille pääsi ottelussa peräti 14 pelaajaa. Tehokkaimpina toimivat hattutempun tehneet Martins Vitolins (3+2), Oscar Leppänen (3+0) ja Heikki Klemetti (3+2).
Lisäksi Juho-Ville Kyllönen (1+3), Alejandro Ramirez (0+4), Alex Olkinuora (0+3) ja Riku Korhonen (1+2) takoivat taululle komeat tehot.
– Pelasimme ensimmäisen erän niin kuin kotijoukkue pelaa: liikuimme ja laitoimme kiekkoa syvään. Sitä kautta saimme hyvän alun otteluun. Meidän ongelmana on ollut pelin tasapainossa pysyminen ja nyt menimme siinä parempaan suuntaan, Hokin päävalmentaja Jukka Niiranen kommentoi.
Vierasjoukkue VG-62 pelasi lauantaina Oulunsalossa ja Hokki puolestaan pelasi myöhäisottelun lauantaina Jyväskylässä.
– Tiesimme, että vastustaja on tullut pitkän matkan ja pelannut edellisenä päivänä pienessä kaukalossa, joten me pyrimme hyödyntämään liikkeen ja energian. Siinä me myös onnistuimme, Niiranen kehuu.

Heikki Klemetti (vas.), Martins Vitolins ja Oscar Leppänen iskivät hattutempun VG-62:n verkkoon. (Kuva: Tuomas Juntunen)
Uusitut ketjukoostumukset tuottivat tulosta
Hokki rukkasi sunnuntain otteluun ketjujaan sijoittamalla latvialaiskaksikon Martins Vitolins–Roberts Locans eri ketjuihin. Vitolins siirtyi Hokin kakkosketjun keskelle, jossa hän onnistui heti erinomaisesti.
– Vitolins pääsi nyt peliin paremmin mukaan Heikki Klemetin ja Riku Korhosen keskellä. Leppäsen nelosketju on pelannut viime otteluissa todella hyvin, ja nyt heille tuli myös onnistumisia hyökkäyspäässä Oscarin hattutempun myötä, Niiranen analysoi.
Hokin kokoonpano muuttui vielä juuri ennen ottelun alkua, kun Jesse Niskanen nousi ykkösketjun keskelle Jaakko Heiskasen tilalle. Niskanen paikkasi Heiskasta vakuuttavasti ja oli alustamassa kahta Hokin maalia.
– Heiskanen oli mukana alkuverryttelyssä, mutta hänellä oli pientä vammaa ja päätimme, että hän jättää pelin väliin. Niskanen tuli siihen ja pelasi hienon pelin.
Maalijyvä löytynyt viime otteluissa
Hattutempun iskeneen Oscar Leppäsen mukaan Hokin vahva alku takasi kajaanilaisille leveän kotivoiton. Hokki ratkaisi ottelun tekemällä neljä pikamaalia vajaaseen kahteen minuuttiin.
– Saimme hyvän alun otteluun ja teimme siinä tarvittavat maalit. Aloimme ehkä vähän ylihyökkäämään, mutta onnistuimme kuitenkin pitämään paketin kasassa, Leppänen arvioi peliä.
– Tällä kertaa kiekko pomppi hyvin minulle ja niistä paikoista oli helppo tehdä, hän summaa hattutemppuaan.
Viime otteluissa kajaanilaisten maalihanat ovat auenneet toden teolla. Kolmeen edelliseen otteluun maaleja on kertynyt peräti 26 kappaletta.
Myös kajaanilaisten puolustuspeli on toiminut mallikkaasti, sillä Hokki on päästänyt sarjassa toiseksi vähiten maaleja heti Nokian Pyryn jälkeen. Pyry on päästänyt kahdeksaan otteluun 13 maalia, ja Hokin verkkoon kiekko on isketty 20 kertaa.
Seuraavan kerran Hokki pelaa viikonloppuna revanssiviikonlopun otteluissa D-Kiekkoa vastaan. Ensimmäinen kohtaaminen nähdään lauantaina Kajaanissa kello 18.30 ja joukkueet iskevät yhteen uudestaan sunnuntaina Jyväskylässä.

Oscar Leppäsen nelosketju oli vahvassa vireessä VG-62:a vastaan. (Kuva: Tuomas Juntunen)
Maalit:
5.34 1–0 Leppänen (Kyllönen, Räisänen)
6.25 2–0 Leppänen (Olkinuora, Ramirez) VoM
7.00 3–0 Gápa (Saarenpää, Niskanen)
7.28 4–0 Vitolins (H. Klemetti, Niemelä)
10.03 4–1 Kopiloff (Poukkula)
28.09 5–1 H. Klemetti (Korhonen, Vitolins)
37.42 6–1 Kyllönen (Gápa, Niskanen)
40.56 7–1 Vitolins (Korhonen, Ramirez)
43.01 8–1 Leppänen (T. Klemetti, Ramirez)
45.59 9–1 Vitolins (H. Klemetti, Ramirez)
54.22 10–1 H. Klemetti (Vitolins, Kyllönen)
57.53 11–1 H. Klemetti (Huovinen, Olkinuora) YV
59.30 12–1 Korhonen (Olkinuora, Kyllönen)
Torjunnat:
Severi Kinnunen 11+9+5=25
Juuso Ikonen 3+0+0=3 (vaihto 7.28 4–0)
Joonas Kautto 8+17+11=36
Jäähyt:
Hokki 2x2min
VG-62 3x2min
Yleisöä: 585
Seuraavat ottelut (revanssiviikonloppu):
La 21.10.2017 Hokki–D-Kiekko klo 18.30
Su 22.10.2017 D-Kiekko–Hokki klo 18.40