Hokin ottelut jatkuvat SaPKoa vastaan
Yhdellä kahden pisteen voitolla sekä yhdellä tappiolla sarjakauden avannut Kajaanin Hokki jatkaa otteluitaan keskiviikkona kotipelillä SaPKoa vastaan. Savonlinnalaiset ovat aloittaneet kautensa niin ikään yhdellä voitolla sekä yhdellä tappiolla. Kahden pelatun kierroksen jälkeen pässipaidat on sarjataulukossa yhden pisteen Hokkia edellä.
Hokin ja SaPKon väliset kohtaamiset ovat olleet perinteisesti tasaisia. Joukkueiden viidestätoista edellisestä kohtaamisesta peräti yhdeksässä on jouduttu hakemaan voittajaa varsinaisen peliajan jälkeen. Hokin päävalmentaja Petri Mattila odottaa ottelusta tasaista vääntöä.
– SaPKo on taisteleva joukkue, joka jättää kaukaloon kaiken ja se on myös sellainen asia jota meidän pitää pystyä parantamaan. Yksilötasolla me pystymme jättämään enemmän kaukaloon ja uskon, että sitä kautta myös meidän pelaaminen kokonaisuudessa paranee. Varmasti kiihkeä peli luvassa, Mattila toteaa.
Hokki pääsee otteluun parhaalla mahdollisella kokoonpanolla. Maalissa aloittaa Teemu Seppänen.
Ottelu alkaa kello 18.30 Kajaanin jäähallissa.