Hokin runkosarja päätökseen voitokkaasti

Kajaanin Hokin runkosarjan viimeinen ottelu päättyi voittoon, kun linnapaidat kaatoivat TUTOn luvuin 2–1 (1-0, 1-1, 0-0). Voitto ei kuitenkaan nostanut Hokkia karsintarajan yläpuolelle, sillä myös RoKi voitti oman ottelunsa.

Kajaanin Hokin runkosarja tuli päätökseen lauantai-iltana kotiottelulla TUTOa vastaan. Runkosarjan toisen sijan varmistanut turkulaisjoukkue tuli otteluun allaan 5–4-vierasvoitto RoKista. Ottelun avausmaalista pääsi vastaamaan kotijoukkue ajassa 14.06. Oscar Leppänen kaivoi aloituksen siniviivaan, josta Risto Mattila pommitti vastustamattoman kudin ohi Karolus Kaarlehdon.

Toista erää kerettiin tahkota vähän alle yhdeksän minuuttia, kunnes Hokki karkasi kahden maalin karkumatkalle. Joni Piipposen laukaus ylivoimalla putosi Kaarlehdon viereen ja Teemu Huttu onnistui runnomaan kiekon TUTOn maaliin. 48 sekuntia ennen erän loppua turkulaiset tulivat takaisin maalin päähän Mikko Laineen maalilla. Laineen maalin jälkeen ei lisäosumia kuitenkaan enää nähty, joten täysi pistepotti jäi Kajaaniin.

— Omalta joukkueelta näkyi eilisen kovan ottelun ja matkustuksen jäljiltä, ettei energiaa ollut. Peli meni enemmän vääntämiseksi ja kääntämiseksi. TUTOn puolustuspelaamisesta täytyy sanoa, että se oli jämäkkää kamppailemista. Tila ja aika oli vähissä. Onneksi pystyttiin vääntämään tästä viimeisestä runkosarjapelistä kotivoitto, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen kommentoi.

Hokin kannalta lauantaina pelattiin myös toinen tärkeä ottelu, kun RoKi matkasi Iisalmeen IPK:n vieraaksi. Tuosta ottelusta rovaniemeläisjoukkue haki täyden pistepotin luvuin 1–2, jonka myötä Hokki joutuu jatkamaan kauttaan karsintasarjassa. Karsintasarjassa linnapaidat saavat vastaansa IPK:n, JYP-Akatemian, JHT:n ja Ketterän. Joukkueiden karsintasarja alkaa perjantaina 17.3.

Teemu Huttu iski Hokin voittomaalin runkosarjan päätösottelussa. (Kuva: Tuomas Juntunen)

Maalit:
14.06 1-0 Mattila (Leppänen, Kaarlela)
28.55 2-0 Huttu (Piipponen, Näppi) YV VoM
39.12 2-1 Laine (Rutanen, Kallonen)

Torjunnat:
Sami Väliharju 5+12+7=24
Karolus Kaarlehto 5+13+9=27

Jäähyt:
Hokki 4x2min
TUTO 4x2min

Yleisöä: 888