Hokin runkosarjan viimeinen vierasottelu päättyi tappioon
Kajaanin Hokin runkosarjan viimeinen viikonloppu alkoi tappiollisesti, kun KeuPa HT onnistui kaapimaan voiton kotonaan luvuin 2–1 (1-0, 0-1, 0-0, 0-0, 1-0) voittomaalikilpailun jälkeen. Hokin runkosarja päättyy lauantaina TUTOn isäntänä.
KeuPan ja Hokin perjantaiseen otteluun kotijoukkue sai vahvan alun ja pääsikin tasan kymmenen peliminuutin kohdalla johtoon Matias Mattssonin osumalla. Maalin jälkeen Hokki pääsi paremmin peliin mukaan, josta kertoo myöskin laukaustilasto, jonka Hokki vei luvuin 18-17.
Toista erää tahkottiin yli puoleen väliin keuruulaisjoukkueen johtoasemassa, kunnes ajassa 33.19 linnapaidat nousivat tasalukemiin. Joni Piipponen pelasi vahvasti KeuPan päädyssä ja syötti kiekon loistavasti maalin eteen Timo Hiltuselle, joka niittasi lukemat tasoihin. Hiltusen osuman jälkeen ei lisäosumia nähty varsinaisen peliajan puitteissa Hokin useista tolppalaukauksista huolimatta.
Kun myöskään jatkoajalla ei maaleja nähty, jouduttiin voittajaa lopulta hakemaan voittomaalikilpailusta. Lopulta kilpailun kuudennella kierroksella kotijoukkueen Taneli Maasalo ratkoi loppulukemat 2–1 KeuPalle.
— Molemmilta joukkueilta oli hyvää peliä, tosi tasainen ottelu. Kamppailua ja vauhtia oli paljon. Jos positiivista tahtoo tuosta ottaa, oli jatkoaika kauden toistaiseksi paras viisiminuuttinen. Valitettavasti siinä ei onnistuttu peliä ratkomaan, ja sitten nuo rankkarit on tunnetusti enemmän tai vähemmän arpapeliä, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen kommentoi.
Hokin runkosarja päättyy lauantaina kotiottelulla TUTOa vastaan. Hokin tapaan myös turkulaisjoukkue pelasi perjantaina, kun Miika Elomon ryhmä haki 4–5-voiton RoKista jatkoajan jälkeen.
— Edessä on pitkä kotimatka. Päällimmäisenä on mielessä luonnollisesti se, miten tästä saadaan palauttelut käyntiin. Tietysti pitää syödä hyvin ja pelaajilla nukkua vähän bussissa, se on aikainen aamuyö kun ollaan Kajaanissa. Ei muuta, huomenna hallille laittamaan koneet käyntiin ja normaalien valmistelujen jälkeen kello 17 ollaan valmiita, Hokki-luotsi kertaa.

Joni Piipponen syötti Hokin illan ainokaisen Keuruulla. (Kuva: Tuomas Juntunen)
Maalit:
10.00 1-0 Mattsson (Pelamo, Pulliainen)
33.19 1-1 Hiltunen (Piipponen)
65.00 2-1 Maasalo VL
Torjunnat:
Sami Väliharju 14+8+9+1=32
Roope Urpolahti 14+7+10+4=35
Jäähyt:
Hokki 2x2min
KeuPa HT 3x2min
Seuraava ottelu: Hokki-TUTO Hockey la 11.3