Hokin tulevan kauden joukkueen rakentaminen käyntiin – kuudelle pelaajalle jatkosopimukset
Kajaanin Hokki on aloittanut ensi kauteen valmistautumisen. Jo päättyneellä kaudella pelanneista pelaajista kuudelle on sorvattu jatkopestit, joiden myötä ensi kauden joukkueen runko on alkanut muodostua valmennuksen näköiseksi.
Maalilla tulevalla kaudella jatkaa jo päättyneellä kaudella Mestiksen eliittimaalivahtien joukkoon noussut Patrik Koivisto.
Koivistolle päättynyt kausi oli ensimmäinen Mestiksessä isolla vastuulla, ja hän vastasi huutoon vakuuttavilla otteilla. 24-vuotias veräjänvartija pelasi 33 ottelua, joissa hän torjui kiekot 90.78% varmuudella.
– Meillä oli tasavahva maalivahtikaksikko, kun tuli (Alex) Mäkelän harmittava loukkaantuminen niin Koivisto otti vastuun erittäin hyvin. Hänelle päättynyt kausi oli iso steppi edellisestä kaudesta. Hänen motivaatio on huipussaan ja hän harjoittelee erittäin hyvin. Olen erittäin tyytyväinen, että Patrik jatkaa meillä, Hokin päävalmentaja Pasi Räsänen hymyilee.
”Henriksson oli yksi ensimmäisistä, joille halusimme tehdä jatkosopimuksen”
Puolustuksessa Hokin riveissä jatkavat Jesper Henriksson ja Joonas Virtanen. Molemmille päättynyt kausi oli ensimmäinen kokonainen kausi Mestiksessä.
Henriksson nousi kauden mittaan koko ajan vahvemmin esiin kiekollisen puolustajan roolissa. 49 pelaamassaan ottelussa hän teki tehot 5+12.
Pudotuspeleissä hän oli jaetulla sijalla joukkueen kolmanneksi tehokkaimpana pelaaja tehoilla 0+5. Samalla Henriksson kirjautti pudotuspeleissä toiseksi isoimmat peliminuutit (21.44 minuuttia per peli) Väinö Liikosen (22.22) jälkeen.
– Henriksson oli loppukaudesta ihan meidän ykköspuolustajia. Hän oli yksi ensimmäisistä pelaajista, joille halusimme tehdä jatkosopimuksen. Hänellä on vielä potentiaalia nostaa vielä pykälän verran ylöspäin. Loppukausi oli tosi hyvä: siinä alkoi löytyä niitä elementtejä, mitä hän osaa. Uskon, että niissä asioissa otetaan vielä askelia eteenpäin.
Joonas Virtanen tuo joukkueen takalinjoille tasaisuutta ja puolustuspään osaamista. Virtanen ei välttämättä loista tehoilla, mutta on valmennukselle loistava pelaaja. Räsänen muistuttaa hänen olleen joukkueen puolustajien plusmiinus-tilastossa kärkinimiä kauden mittaan.
– Virtanen pelasi nousujohteisen kauden. Nyt hän tietää, mitä Mestis vaatii pelaajalta ja nyt hän osaa suunnitella harjoittelut sen mukaan. Hän on todella hyvä ja luotettava peruspuolustaja, jonka vahvuudet ovat alivoimapelissä.
– Hän on valmentajalle loistava pelaaja. Häntä on helppo valmentaa ja hän pyrkii tekemään kaiken niin kuin valmennus haluaa.
Hyökkäykseen kolmen pelaajan runko
Kasperi Heinänen debytoi miesten peleissä päättyneellä kaudella. 35 pelaamassaan pelissä hän teki tehot 1+5. 21-vuotias hyökkääjä liittyi joukkueeseen harjoituskauden ollessa jo hyvässä vauhdissa ja vakuutti peliesityksillään valmennuksen.
– Hän oli positiivinen yllätys jo siinä mielessä, kuinka hyvin hän pystyi pelaamaan Mestiksessä. Hänellä on potentiaalia ihan Liigaan asti. Hän lukee peliä hyvin ja on luotettava molempiin suuntiin – hän pystyy pelaamaan ylivoimaa ja alivoimaa. Hän on erittäin hyvä karvaamaan ja riistämään kiekkoja. Omissa hän lukee peliä hyvin, Räsänen luettelee hyökkääjän kykyjä.
– Tulokaskausi oli hyvä. Tehot jäivät vähän piippuun, mutta uskon noiden hänen jo tällä kaudella luomien paikkojen näkyvän ensi vuonna taululla myös tulosten muodossa.
Janne Jokiselle päättynyt kausi oli toinen kokonainen kausi Mestiksessä.
HPK-kasvatti tahkosi kauden kaikki 52 runkosarjapeliä ja saalisti tehot 11+7. 11 maalillaan hän oli joukkueen kolmanneksi eniten maaliverkkoa pöllyttänyt pelaaja yhdessä Samu Pyykkösen kanssa.
– Jokinen pelaa kovaa ja ajaa suoraviivaisesti maalille. Se kuuluu osaltaan meidän peliimme. Hän oli erittäin tärkeä palanen meidän ylivoimapeliä ja teki siinä neliön keskellä äärettömän paljon niin sanottua näkymätöntä ja likaista työtä. Hän ei kaihda kamppailua ja hän pystyy pelaamaan alivoimaa. Monipuolinen hyökkääjä, jolla on vielä mahdollisuutta parantaa tehoissa.
Kolmas jatkosopimuksen tehnyt hyökkääjä on Kajaanin Hokin oma kasvatti Mikko-Matti Paakkola. Paakkola teki 47 pelissä tehot 3+6.
Päättyneen kauden aikana 20 vuotta täyttänyt aloittaa jo neljännen kauden Mestis-hyökkääjänä.
– Paakkola tajusi kesken syyskauden sen, mitä tämä harjoitteleminen oikeasti on, että pääsee pelaamaan kunnon roolissa. Hän otti ison stepin kohti urheilullisuutta. Uskon, että ehjän harjoittelukesän jälkeen hän tulee olemaan tärkeä pelaaja. Ajatus on se, että ensi kaudella saadaan häneltä läpimurto kärkikenttiin. Hänellä on kaikki eväät siihen.
”Tässä on hyvät jatkajat”
Kuuden pelaajan runko avaa Hokin osalta ensi kauteen valmistaumisen. Päävalmentaja on tyytyväinen saatuaan luottosotureilleen jatkosopimukset hyvissä ajoin.
– Molemmilla osapuolilla oli kaikissa tapauksissa halu jatkaa yhdessä ja helposti päästiin kaikkien kanssa yhteisymmärrykseen. Tässä on hyvät jatkajat ensi kauteen.
Jokaisen osalta päättyneellä kaudella nähtiin myös eteenpäin menoa kesken kauden. Useammalla kausi oli ensimmäinen Mestiksessä, mutta kevääseen tultaessa heistä oli kehittynyt Hokin runkopelaajia.
– Kaikilla oli nousujohteinen kausi ja tästä on hyvä jatkaa ja ottaa vielä yksi steppi eteenpäin.
– Kaikki jatkajat ovat sellaisia, joiden suurin potentiaali on vielä näkemättä, Räsänen lupaa.
Kajaanin Hokin osalta sopimusuutisia kuullaan vielä lähipäivinä.
Sopimustilanne 3.5.2022
Maalivahdit:
Patrik Koivisto 2023
Puolustus:
Jesper Henriksson 2023
Joonas Virtanen 2023
Hyökkäys:
Kasperi Heinänen 2023
Janne Jokinen 2023
Mikko-Matti Paakkola 2023