Hokin vastine yleisönosastokirjoitukseen

Hokin vastine Kainuun Sanomien 13.12.2016 yleisönosastonkirjoitukseen:

Ukki ja mummi lastenlapsineen olivat pettyneet Kajaanin Hokin ottelutapatumaan 26.11.2016. Olen pahoillani, että joulupukkia ei saatu paikalle – anteeksi pettymyksen aiheuttamisesta ja mielipahasta. Arvonta sen sijaan järjestettiin ja palkinnotkin on jo toimitettu voittajille. Tuote-esittely ja -myynti sen sijaan järjestettiin ottelun alussa ja ensimmäisellä erätauolla, harmi ettette löytäneet sitäkään. Mutta yhden miehen rahkeet eivät riittäneet täyttämään kaikkia lupauksia, joita ottelutapahtumasta oli annettu.

Kajaanin Hokin satapäinen vapaaehtoisjoukko hoitaa työnsä moitteettomasti, toimistolla tehdään muutaman ihmisen voimin arvokasta työtä kainuulaisen Mestis-kiekon eteen ja kaikki toiminnassa mukana olevat tekevät parhaansa. Tuossa ottelutapahtumassa se ei itseni osalta riittänyt, ja pahoittelut siitä. Joukkueen menestyminen kasvaa myös osaltaan yleisön avulla, toivottavasti tämä epäonnistuminen ei vie sitä joukkueelta.

Hyvää joulun aikaa toivottaen,
Epi Sirviö

Seuratyöntekijä, Kajaanin Hokki