Hokin viikkokatsaus 42/2017
Saimme palautetta, johon me myös vastaamme. Loukkaantumiskatsaus saa nyt lihaa luiden ympärille ja jatkossa teemme yleisen katsauksen joukkueen tilanteeseen.
Se, että millaisessa muodossa viikkokatsaus jatkossa ilmestyy, riippuu myös teistä hyvät lukijat. Kertokaa meille mielipiteenne joko Facebookissa tai sähköpostilla osoitteeseen tiedotus@hokki.fi, niin osaamme kehittää viikkokatsausta oikeaan suuntaan.
Viime viikonlopun tulokset:
La 14.10.2017 Riemu–Hokki 2–6
Su 15.10.2017 Hokki–VG-62 12–1
Kolmea nostoa viime viikonlopun otteluista:
1. Voittoputki jatkuu. Hokin alkukausi sujui tasaisella tahdilla: lauantaina tappio – sunnuntaina tappio. Viime viikonloppuna Hokki onnistui voittamaan molemmat ottelut ja näin ollen voittoputki kasvoi kolmen ottelun mittaiseksi.
2. Vitolinsin ketsuppipullo aukesi. Hokin latvialaisvahvistus Martins Vitolins pelasi ensimmäiset seitsemän ottelua tehoin 0+1, mutta sunnuntaina Vitolins löysi tehonsa. Uusitussa kakkosketjussa Heikki Klemetin ja Riku Korhosen välissä paikkansa ottanut Vitolins täräytti tehot 3+2 ja oli johdattamassa Hokin leveään kotivoittoon VG-62:sta.
3. Kolme hattutemppua – milloin viimeksi? Sunnuntain maalikarkeloissa poikkeuksellista oli se, että peräti kolme Hokki-pelaajaa onnistui iskemään kiekon maalin kolme kertaa. Vitolinsin lisäksi hattutempun tekivät myös Oscar Leppänen ja Heikki Klemetti. Historiankirjoja saanee kelata varsin pitkälle taaksepäin, kun seurahistoriasta löytyy vastaava tapahtuma.
Niirasen kolme nostoa
– Olemme löytäneet kentällisiin oikeita koostumuksia. Meillä on nyt neljä tasaista kentällistä, jotka pystyvät kaikki hyökkäämään ja eikä meillä ole erikseen puolustavia kentällisiä, Hokin päävalmentaja Jukka Niiranen toteaa.
– Olemme päässet harjoittelemaan kolme viikkoa täydellä ryhmällä. Harjoittelemme laadukkaasti ja muihin joukkueisiin nähden myös paljon. Se on alkanut näkymään peleissä.
– Joukkueella on kova maalinälkä ja olemme varsin hyökkäysvoittoinen joukkue. Isoin haaste on saada viisikkopelaaminen tiiviiksi. Alkukaudella ylihyökkäsimme aika paljon, mutta nyt olemme ajatelleet enemmän puolustuksen kautta.

Heikki Klemetti (vas.), Martins Vitolins ja Oscar Leppänen iskivät hattutempun VG-62:n verkkoon. (Kuva: Tuomas Juntunen)
Loukkaantumistilanne viikko 42
Peter Gápa, toistaiseksi
Jaakko Heiskanen, päivä kerrallaan
Sunnuntain ottelun pienen vamman vuoksi huilannut Jaakko Heiskanen on palannut joukkueen harjoitusvahvuuteen torstaina. Hänen pelaamisensa viikonlopun otteluissa on vielä auki.
Peter Gápa ei näillä näkymin pelaa viikonloppuna.
Poissaolojen tarkempia syitä emme voi julkaista pelaajien yksityisyyden suojan vuoksi.
Tilastokärjet:
Pistepörssi:
1. Heikki Klemetti (8 ottelua) 4+6=10
2. Peter Gápa (8) 3+7=10
3. Niko Saarenpää (7) 5+4=9
4. Alejandro Ramirez (8) 1+8=9
5. Niki Huovinen (8) 1+7=8
6. Riku Korhonen (4) 5+2=7
7. Jaakko Heiskanen (5) 2+5=7
8. Juho-Ville Kyllönen (8) 2+5=7
9. Martins Vitolins (8) 3+3=6
10. Oscar Leppänen (8) 4+1=5
Maalivahdit:
Severi Kinnunen (8 pelattua ottelua) 93,40 %

Robin Ullberg saattaa debytoida Hokin paidassa jo tulevan viikonlopun otteluissa. (Kuva: Tuomas Juntunen)
Kolmea nostoa tulevan viikonlopun otteluista:
1. Revanssihenkeä luvassa? Hokki ja D-Kiekko kohtaavat tulevana viikonloppuna revanssiviikonlopun hengessä peräkkäisinä päivinä. Back-to-back -pelit tuovat runkosarjan keskelle hyvää säpinää ja yleensä pelaajien keskuudesta löytyy myös hyviä taistelupareja.
2. Heiluvatko maaliverkot taas? Hokki on iskenyt kolmeen edelliseen otteluun peräti 26 maalia. Vastaavasti omaan maalin on tehty 7 maalia ja koko kauden päästettyjen maalien tilastossa Hokki on koko sarjan toiseksi paras joukkue.
3. Debytoiko Ullberg? Tuore Hokki-vahvistus Robin Ullberg on mahdollisesti Hokin kokoonpanossa jo viikonlopun otteluissa D-Kiekkoa vastaan. Näillä näkymin Ullberg pelaa Hokin kakkospuolustajaparissa Micke Niemelän rinnalla.
Niirasen kolme nostoa
– Tykkään paljon näistä revanssipeleistä: siinä pääsee heti seuraavana päivänä käsittelemään edellisen ottelun ja se tuo otteluihin mukaan playoff-henkeä, Niiranen sanoo.
– Vastassa on tuttu ja luisteleva joukkue, joka on aloittanut kauden vahvasti. D-Kiekko on aika samantyylinen hyökkäävä joukkue, joten luvassa on varmasti kaksi vauhdikasta peliä.
– Ylivoimapelaamista pitää saada paremmaksi. Olemme harjoitelleet sitä tällä viikolla, mutta parhaiten ylivoima kehittyy itse pelitilanteessa.
Revanssiviikonloppu:
La 21.10.2017 Hokki–D-Kiekko klo 18.30
Su 22.10.2017 D-Kiekko–Hokki klo 18.40