Hokin vuosi käyntiin sarjakärkeä vastaan
Kajaanin Hokki aloittaa vuoden 2017 kohtaamalla Mestiksen kärkisijaa hallussaan pitävän SaPKon. Ottelu on joukkueiden toinen keskinäinen runkosarjan aikana.
Kajaanin Hokki palaa tositoimiin keskiviikkona, kun Kajaaniin saapuu Mestiksen piikkipaikalla oleva SaPKo. Joukkueet ovat kohdanneet toisensa kertaalleen kuluvan kauden aikana, jolloin pässipaidat olivat etevämpiä luvuin 3–0.
— Jokainen pelaaja haluaa yltää omaan maksimisuoritukseensa kun sarjakärki asettuu huomenna vastaan. Pelillinen vaade on jokaisessa vaihdossa ja yksittäisessä tilanteessa korkeinta mahdollista tasoa niin hyökkäys- kuin puolustussuuntaan. Hieno ilta on edessä ja mennään kaukaloon nauttimaan omasta tekemisestä ja osaamisesta, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen kommentoi.
Savonlinnalaisten loistokkaan alkukauden takuumiehinä ovat toimineet Mestiksen pistepörssin kahden kärki, kun Jonatan Tanus ja Teemu Lepaus ovat pelanneet alkukauden yli piste per peli tahdilla. Heistä Tanus palkittiin vasta Mestiksen joulukuun pelaajana tehoiltuaan kahdeksaan otteluun taululle huimat 10+8.
Kajaanilaisjoukkueen maalissa keskiviikkona aloittaa Sami Väliharju. Tarkempi kokoonpano selviää pelipäivän aamulla.

Pääseekö Hokki juhlimaan voittoa keskiviikkona? (Kuva: Tuomas Juntunen)
Hokki-SaPKo ke 4.1 kello 18.30