Hokki avaa revanssiviikonlopun kotiottelulla
Sarjassa kuudentena majaileva Kajaanin Hokki isännöi perjantai-iltana viime aikoina vahvasti pelannutta Savonlinnan Pallokerhoa. Joukkueiden keskenäiset ottelut ovat olleet äärimmäisen tasaisia, sillä 16 edellisestä kohtaamisesta peräti kymmenessä voittajaa on jouduttu etsimään varsinaisen peliajan jälkeen.
Tulevana viikonloppuna Mestiksessä pelataan kauden ensimmäinen revanssiviikonloppu. Hokki ja SaPKo kohtaavat ensin perjantaina Kajaanissa ja lauantaina joukkueet ottavat yhteen uudelleen Savonlinnassa. Hokin päävalmentaja Petri Mattila odottaa innolla tulevan viikonlopun back-to-back -otteluita.
– Onhan tämä mukava piriste, saadaan kentälle vähän sellaista playoff-henkeä. Ne asiat mitkä jää ensimmäisessä pelissä tekemättä, niin annetaan sitten toisessa pelissä takaisin ja päinvastoin.
Joukkueiden kauden aiempi keskenäinen kohtaaminen Kajaanissa eteni aina voittomaalikilpailuun, jossa Hokki oli lopulta parempi lukemin 3-2. Viime viikolla yhden ottelun voittanut sekä kaksi hävinnyt Hokki pääsee otteluun vierailija SaPKoa tuoreemmalla jalalla, sillä SaPKo pelasi keskiviikon kierroksella Joensuussa häviten lukemin 4-2.
– Viime viikolla saatiin kahdesti tuore vastustaja vastaan ja silloin vastustajat pystyivät hyödyntämään sen. Nyt koitetaan itse olla energisiä sekä pelin alussa että lopussa, Mattila toteaa.
Linnapaidat olivat kahden edellisen viikon aikana kovassa otteluruuhkassa, sillä kajaanilaiset pelasivat yhdeksään päivään viisi ottelua. Kuluva viikko onkin mennyt Hokki-leirissä lähinnä levon ja palauttelun merkeissä.
– Kun tuollaisen setin vetää, niin on pakko olla viisas jos halutaan välttää urheiluvammat. Tämä viikko on annettu vähän kropalle ja mielelle aikaa palautua, ja toivotaan että se maksaa itsensä takaisin viikonloppuna, Mattila jatkaa.
Hokin kokoonpanosta ovat sivussa pistepörssin kärkinimi Teemu Virtala, Teddy Da Costa ja Casper Santanen. Linnapaitojen maalia vartioi Teemu Seppänen.
Ottelu alkaa kello 18.30 Kajaanin jäähallissa, tervetuloa!

Anthony Guttig on noussut Mestiksen pistepörssin toiseksi. Jatkuuko Guttigin maaliputki myös SaPKoa vastaan?