Hokki hakee ottelusarjan tasoitusta lauantaina kotikaukalossa

Suomi-sarjan pudotuspelit alkoivat Hokin osalta tappiolla, kun JHT oli Kalajoella vahvempi luvuin 6–2 (1–1, 3–1, 2–0) ja otti ensimmäisen kiinnityksen välieräpaikkaan.

– Se oli hyvin hermostunut ottelu meiltä, JHT ei ollut sen parempi mitä se on viime aikoina ollut. Tuntuu, että JHT korjasi hedelmät liian helpolla, Hokin päävalmentaja Jukka Niiranen pohdiskelee.

– Ensimmäinen erä meni vielä suht ok, mutta tuota jäähymäärää en ymmärrä. Se tappoi meidän pelin ja lisäksi pelirytmin niiltä, jotka eivät pelaa alivoimaa.

Hokin keskiviikkoillan osumat iskivät Roberts Locans ja Jaakko Heiskanen.

– Sarja on nyt 1–0 heille, sillä ei ole mitään väliä hävitäänkö pudotuspeleissä yhdellä vai viidellä maalilla.

Uusi ottelu, uusi mahdollisuus

Keskiviikon ottelussa jaettiin yhteensä 20 kahden minuutin rangaistusta. Niiranen näkee Hokilla olevan voiton avaimet, mikäli joukkue pystyy pysymään pois jäähyaitiosta.

– Jäähymäärää täytyy saada alemmas, se vei meiltä eväät keskiviikkona. Aina niihin ei voi itse vaikuttaa, se riippuu monestikin tuomarilinjasta. Meidän pitää keskittyä olennaiseen, Niiranen linjaa.

– JHT osaa pelata omassa pienessä kaukalossa ja meidän pitää pystyä pelaamaan täällä meille vahvaa peliä.

2. puolivälieräottelu Hokki–JHT lauantaina 24.2. kello 18.30 Kajaanin jäähallissa!

JHT–Hokki 6–2 (1–1, 3–1, 2–0)

Maalit:
4.22 1–0 Ahlgren (Nyman) TV
17.18 1–1 Locans (Niskanen, Leppänen)
25.17 2–1 Joki (Väkeväinen, Jormanainen)
32.32 3–1 Sundfors (Joki)
34.42 4–1 Sundfors (Joki, Rintasalo) SR
36.42 4–2 Heiskanen (Locans, Leppänen) YV
41.00 5–2 Mustonen (Siironen, Väkeväinen)
56.04 6–2 Mustonen AV TM

Torjunnat:
Petrus Lintonen 10+10+14=34
Patrik Koivisto 17+18+12=47

Jäähyt:
JHT 9x2min
Hokki 11x2min

Yleisöä: 250

Seuraavat ottelut:
La 24.2. klo 18.30 Hokki–JHT
Su 25.2. klo 17.00 JHT–Hokki
Ti 27.2. klo 18.30 Hokki–JHT (tarvittaessa)
To 1.3. klo 18.30 JHT–Hokki (tarvittaessa)